– Israel, kuuntele käskyjä, jotka antavat elämän,
pidä korvasi auki, jotta ymmärtäisit.
Mikä sinun on, Israel?
Miksi elät vihollismaassa,
miksi vanhenet vieraassa maassa
ja yhä saastut kuolleiden keskellä?
Miksi sinut luetaan niihin, jotka
ovat tuonelan omat?
Sinä hylkäsit viisauden lähteen.
Jos olisit kulkenut Jumalan tietä,
saisit elää rauhassa ikuisesti.
Opi jo, missä viisaus on,
missä ovat voima ja ymmärrys.
Kun sen opit, tiedät myös,
missä ovat elämä ja pitkä ikä,
missä ovat silmien valo ja rauha.
Kuka on löytänyt viisauden asuinsijan,
kuka on päässyt sen aarrekammioihin?
Missä ovat ne, jotka johtivat kansoja,
ne, jotka kesyttivät metsän petoja
ja tekivät taivaan linnuista lemmikkejään,
ne, jotka kokosivat hopeaa ja kultaa
– niihinhän ihmiset ovat luottaneet –
niin että heidän omaisuudellaan
ei ollut mittaa eikä määrää,
missä ovat ne, jotka panivat rahoiksi hämärin keinoin,
ne, joiden töistä ei saa mitään selvää?
He ovat poissa.
He ovat laskeutuneet tuonelaan,
ja toiset ovat astuneet heidän sijaansa.
Uudet polvet näkivät päivänvalon
ja asettuivat asumaan maan päälle,
mutta viisauden tietä eivät hekään ole löytäneet,
sen polut ovat jääneet heiltä tavoittamatta.
Heidän lapsilleenkin viisaus on jäänyt vieraaksi,
sen tie entistä etäisemmäksi.
Kuka enää on kuullut viisaudesta Kanaaninmaassa?
Kuka on nähnyt viisautta Temanissa?
Entä Hagarin jälkeläiset,
jotka etsivät maallista viisautta,
entä Merranin ja Temanin kauppamiehet,
tarinankertojat ja tiedon etsijät?
Eivät hekään ole löytäneet viisauden tietä,
eivät oppineet ymmärryksen polkuja.
Katso, Israel, kuinka suuri on Jumalan asuinsija,
kuinka laaja on hänen valtapiirinsä!
Se on loputon, korkea ja mittaamaton.
Sinne syntyivät muinaisajan jättiläiset,
valtavan kokoiset, maineikkaat ja kokeneet soturit.
Mutta heitä Jumala ei valinnut,
ei hän heille avannut viisauden tietä,
ja niin ymmärryksen puute vei heidät tuhoon,
järjettömyys koitui heidän turmiokseen.
Kuka on noussut taivaalle ja siepannut sieltä viisauden,
kuka on tuonut sen alas pilvistä?
Kuka on mennyt meren tuolle puolen
ja etsinyt viisauden käsiinsä,
kuka on hankkinut sitä puhtaalla kullalla?
Ei ole ketään, joka tuntisi viisauden tien,
ei ketään, joka seuraisi sen polkua.
Vain hän, joka tietää kaiken, tuntee sen,
vain hän on ymmärryksellään sen tavoittanut,
hän, joka muovasi maan ikiajoiksi
ja täytti sen nelijalkaisilla eläimillä.
Hän lähettää valon, ja se lähtee matkaan,
hän kutsuu sitä, ja vavisten se tottelee.
Tähdet loistavat taivaalla
ja hoitavat riemuiten vartiotyötään.
Hän kutsuu niitä, ja ne sanovat: ”Tässä olemme!”
Iloiten ne loistavat luojalleen.
Hän on meidän Jumalamme,
kukaan muu ei ole hänen vertaisensa.
Hän tuntee viisauden tien,
hän avasi sen palvelijalleen Jaakobille,
Israelille, jota hän rakasti.
Tämän jälkeen viisaus ilmaantui maan päälle
ja eli ihmisten keskuudessa.
