Päivä: 5.5.2019

Mikä on ihminen? Mihin hänestä on?
Mitä painaa hänen hyvyytensä tai pahuutensa?
Sadan vuoden ikää pidetään pitkänä
mutta kuolonunen pituus jää kaikilta määrittämättä.
Kuin hiekanjyvä, kuin pisara meressä
ovat vuotemme vähäiset yhden ikuisuuden päivän rinnalla.
Siksi Herra on kärsivällinen
ja vuodattaa hyvyyttään ihmisille.
Hän näkee ja tietää, kuinka kova heidän loppunsa on,
ja siksi hän on avokätinen laupeudessaan.
Ihmisen myötätunto ulottuu lähimmäiseen
mutta Herran laupeus kaikkeen mikä elää.
Hän nuhtelee, kasvattaa ja opettaa,
paimenen tavoin hän johtaa laumansa kotiin.
Hän armahtaa niitä, jotka ottavat kasvatuksen vastaan
ja auliisti noudattavat hänen käskyjään.

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi.
Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut
kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Jeesus kulki sitten kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Hän opetti synagogissa, julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat.

Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla. Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.”

Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja antoi heille vallan karkottaa saastaisia henkiä ja parantaa kaikkia tauteja ja vaivoja.

Nämä ovat niiden kahdentoista apostolin nimet: ensimmäisenä Simon, toiselta nimeltä Pietari, ja hänen veljensä Andreas, Jaakob Sebedeuksen poika ja hänen veljensä Johannes, Filippus ja Bartolomeus, Tuomas ja publikaani Matteus, Jaakob Alfeuksen poika ja Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, joka sitten kavalsi Jeesuksen.

Nämä kaksitoista Jeesus lähetti matkaan annettuaan heille ohjeet:

”Älkää menkö vierasheimoisten keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. Sen sijaan menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo ja julistakaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle.’”

Näin sanoo Herra,
teidän lunastajanne, Israelin Pyhä:
– Minkä teen Babylonille, teen teidän tähtenne.
Minä murran kaikki sen portit,
ja valitukseksi muuttuvat kaldealaisten ilohuudot.
Minä olen Herra, teidän pyhä Jumalanne,
Israelin luoja, teidän kuninkaanne!

Näin sanoo Herra,
hän, joka avasi mereen tien,
valtatien suurten vetten keskelle,
hän, joka päästi liikkeelle vaunut ja hevoset,
väkevien soturien joukon
– syvyydessä he nyt makaavat, eivät enää nouse,
kuin sammuva lampun liekki he hävisivät –
näin hän sanoo:
– Älkää enää menneitä muistelko,
älkää muinaisia miettikö!
Katso: minä luon uutta.
Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa?
Minä teen tien autiomaahan
ja joet kuivuuden keskelle.
Villieläimetkin kunnioittavat minua,
sakaalit ja strutsit,
koska olen tuonut vedet autiomaahan
ja joet kuivuuden keskelle
antaakseni juotavaa kansalleni, valitulleni.
Kansa, jonka olen luonut itseäni varten,
on ylistävä minua.