Moos. 15:1–11, 19–21

Silloin Mooses ja israelilaiset lauloivat Herralle tämän ylistyslaulun:

– Minä laulan ylistystä Herralle,
hän on mahtava ja suuri:
hevoset ja miehet
hän mereen suisti!

Herra on minun väkeni ja voimani,
hän pelasti minut.
Hän on minun Jumalani, häntä minä ylistän,
minun isieni Jumala, hänen kunniaansa minä laulan.
Herra on soturi,
Jahve on hänen nimensä.
Faraon vaunut ja sotajoukot
hän syöksi mereen,
vaunusoturien valiot
hukkuivat Kaislamereen.
Syvyydet peittivät heidät,
he painuivat pohjaan kuin kivi.

Sinun oikea kätesi, Herra,
ihmeellinen voimassaan,
sinun oikea kätesi, Herra,
musertaa vihollisen.
Valtasuuruudessasi sinä kukistat vastustajasi,
ja kun päästät valloilleen vihasi loimun,
se polttaa heidät kuin oljet.

Sinun vihasi henkäys
sai vedet kasautumaan.
Vyöryvät aallot seisoivat paikoillaan kuin muuri,
syvyyksien vedet jähmettyivät keskellä merta.
Vihollinen sanoi:
”Minä ajan heitä takaa, otan heidät kiinni,
käyn saaliin kimppuun,
saan kaikkea mielin määrin.
Minä paljastan miekkani,
minä tuhoan heidät.”
Sinä puhalsit jälleen,
ja meri peitti heidät.
Vyöryviin vesiin
he upposivat kuin lyijy.

Kuka on sinun vertaisesi, Herra,
jumalien joukossa?
Kuka on sinun kaltaisesi,
sinä pyhyydessä ihmeellinen,
maineteoissasi pelättävä,
sinä ihmeiden tekijä!

Kun faraon hevoset ja hänen sotavaununsa ajajineen olivat tulleet meren keskelle, Herra palautti vedet heidän päälleen, mutta israelilaiset pääsivät kuivaa maata pitkin meren poikki.

Naisprofeetta Mirjam, Aaronin sisar, otti käteensä rummun, ja kaikki naiset seurasivat häntä tanssien ja rumpua lyöden. Mirjam viritti laulun:

– Laulakaa ylistystä Herralle,
hän on mahtava ja suuri:
hevoset ja miehet
hän mereen suisti!

Sananl. 8:22–32

Viisaus kertoo itsestään:

”Minut Herra loi ennen kaikkea muuta,
luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata.
Iankaikkisuudesta minä sain alkuni,
kaiken alussa, ennen kuin maata oli.
Kun synnyin, ei syvyyksiä vielä ollut,
ei lähteitä tuomaan niiden vettä.
Ennen kuin vuoret pantiin sijalleen,
ennen kuin oli kukkuloita, minä synnyin,
ennen kuin hän teki maat ja mannut,
ennen kuin oli hiekan jyvääkään.
Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen
ja asetti maanpiirin syvyyksien ylle,
kun hän korkeuksissa teki taivaan pilvet
ja sai syvyyden lähteet kumpuamaan,
kun hän pani merelle rajat,
loi rannat patoamaan sen vedet,
ja kun hän lujitti maan perustukset.
Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään,
hänen ilonaan päivät pitkät,
kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.
Maan kiekko oli leikkikalunani,
ilonani olivat ihmislapset.

Nyt, lapset, kuulkaa minua!
Hyvin käy sen, joka minun tietäni kulkee.”