Viisaus on rakentanut itselleen talon,
seitsenpylväisen rakennuksen.
Hän on teuraansa teurastanut,
maustanut viinin, kattanut pöydän
ja lähettänyt palvelustyttönsä kaupunkiin
kuuluttamaan sen kukkuloilta:
”Oletko kokematon? Tule silloin tänne!”
Ja ymmärtämättömille hän sanoo:
”Tulkaa, syökää pöytäni antimia,
juokaa viiniä, jonka olen itse maustanut.
Jättäkää haihattelu, niin menestytte,
kulkekaa vakaasti viisauden tietä.”
Jos omahyväistä ojennat, hän pilkkaa sinua,
jos jumalatonta nuhtelet, saat solvauksen.
Omahyväistä älä nuhtele, hän vihastuu sinuun,
nuhtele viisasta, niin hän rakastaa sinua.
Neuvo viisasta, ja hän viisastuu yhä,
opeta hurskasta, ja hän oppii lisää.
Herran pelko on viisauden alku,
Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta.
”Minä, viisaus, lisään elinpäiviäsi,
kartutan elämäsi vuosia.
Jos elät viisaasti, hyödyt viisaudestasi itse,
holtittomasta elämästä kärsit itse.”
Tyhmyys, se häpeämätön nainen,
pieksee suutaan muttei ymmärrä mitään.
Kaupungin korkeimmalla paikalla
hän valtiaan tavoin istuu ovellaan
ja kutsuu talon ohi kulkevia,
jotka vakaasti vaeltavat omaa tietään:
”Oletko kokematon? Tule silloin tänne!”
Ja ymmärtämättömille hän sanoo:
”Varastettu vesi makealta maistuu,
herkuista parhain on salaa syöty leipä.”
Eikä toinen aavista, että se on varjojen talo,
tuonelan kuilu tuota kutsua kuulevalle.