Luther oli ehdoton totuuden etsijä, munkkina ankarampi kuin kukaan toinen, elämän kieltäytymisissä maestro vailla vertaa – aina niin pitkälle, että hänen terveytensä ei palautunut koskaan munkkivuosien itsensä parantamisen harjoituksista. Hän kokeili myös mystiikan tietä, mutta sieltäkään ei löytänyt rauhaa, vaikka ajoittain hengellisyys oli sen piirissä hurmaavaa. Lutherin hengellisissä ahdistuksissa kirkastui arvokas helmi: ”Uskosta vanhurskas saa elää” (Room. 1:17). Hän tajusi, että vanhurskaus ei ollutkaan vaatimus, jonka palkkana saadaan armo, vaan uskon kautta Kristuksen vanhurskaus luetaan ihmisen hyväksi, se ikään kuin peittää syntisen ja pukee hänet Kristuksen puhtauteen. Kristus ottaa päälleen hänen syntinsä, hän saa päälleen Kristuksen puhtauden. Tapahtuu autuas vaihtokauppa.