Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo. Room. 11:6.
Armo ei ole enää armoa, jos se pohjautuu ihmiseen. Kun sillä on ”häntä”, joka edellyttää pelastumisen ehtona jotakin tekoa tai ominaisuutta. Kun se tulee ansaita itse. Armo ei ole enää armoa, jos sen saa omaksi hyvän elämän tai hengellisen kokemuksen perusteella. Armo on armoa silloin, kun se perustuu Jumalan anteeksiannon lupauksiin. Kun se omistetaan uskossa, vaikka ei ansaittaisi. Kun sen perustana on Jumalan teot Jeesuksessa Kristuksessa. Silloin,
kun armoa kannattelee Jeesuksen risti, hänen sovitukseksi annettu uhrinsa meidän puolestamme. Kun se vastaanotetaan Jumalan Pojan verellä maksettuna lahjana. Silloin armo on puhtainta ja pyyteettömintä rakkautta, se hiljentää sydämen ja nostaa ylistämisen mielen.