Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.
Minä onneton mies! Paljon olen kärsinyt,
Herra on lyönyt minua vihansa sauvalla.
Hän kuljetti minua, hän vei minut
pimeään, pilkkopimeään.
Hän on nostanut kätensä minua vastaan
päivä päivältä yhä uudelleen.
Hän repi rikki ihoni, raateli lihani,
murskasi kaikki luuni.
Hän rakensi varustuksia minua vastaan,
ympäröi minut tuskan muurilla.
Keskelle pimeyttä hän pani minut asumaan,
kuin kauan sitten kuolleitten joukkoon.
Hän sulki minun tieni, en pääse pakoon,
hän pani minulle painavat kahleet.
Vaikka kuinka huudan ja valitan,
hän ei kuule rukoustani.
Hän tukki tieni kivenjärkäleillä,
antoi minun kulkea harhaan.
Hän väijyi minua kuin karhu,
kuin leijona piilopaikassaan.
Hän eksytti minut tieltä, raateli minut,
jätti hylättynä makaamaan.
Hän jännitti jousensa ja suuntasi nuolensa
minua kohti.
Hän ampui minuun viinensä nuolet,
lävisti rintani.
Minusta tuli kaiken kansan pilkka,
ainainen ivan aihe.
Hän syötti minulle katkeria yrttejä,
juotti karvasta juomaa.
Hän polki minut maan tomuun,
pani hampaani jauhamaan soraa.
Minä kadotin onneni päivät,
unohdin, millaista on elää rauhassa.
Minä sanoin: ”Kaiken olen menettänyt,
Herra on vienyt minulta toivon.”
Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni,
kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta.
Minä en voi unohtaa onnettomuuttani,
en saa sitä mielestäni.
Herra, sinä itse ilmoitit minulle vihollisteni aikeet, ja nyt minä ne tiedän! Minä olin kuin kesy karitsa, jota viedään teurastettavaksi. En tiennyt, että he tekivät suunnitelmia minua vastaan ja puhuivat keskenään: ”Tuhotkaamme puu hedelmineen! Raivatkaamme hänet pois elävien maasta, niin ettei häntä enää muisteta!” Mutta sinä, Herra Sebaot, tutkit ihmisten sydämen ja ajatukset ja tuomitset oikein. Anna minun nähdä, että sinä kostat heille. Sinulle minä olen uskonut asiani.
Herraan minä turvaan. Kuinka voitte sanoa minulle:
”Pakene vuorille kuin lintu!
Jumalaton jännittää joustaan, nuoli on jo jänteellä.
Pimeän turvin hän tähtää syyttömään.
Kun kaikki perustukset revitään,
mitä vanhurskas voi enää tehdä?”
Herra on pyhässä temppelissään,
hänen valtaistuimensa on taivaassa.
Hänen silmänsä näkevät kaiken,
hänen katseensa tutkii ihmissydämet.
Herra tutkii vanhurskaat ja jumalattomat.
Hän vihaa sitä, joka rakastaa vääryyttä.
Herra on vanhurskas Jumala, hän rakastaa oikeutta,
oikeamieliset saavat nähdä hänen kasvonsa.
Minusta on tullut kaikkien pilkkalaulu,
ihmiset sylkevät minua silmille.
Minun silmäni ovat surusta hämärtyneet,
minun ruumiini on kuihtunut,
se on pelkkä varjo.
Kunnon ihmiset kauhistelevat kaikkea tätä:
”Jumalaton saa vilpittömät järkyttymään.”
Ja silti, vanhurskas pitää suuntansa vakaana,
se, jolla on puhtaat kädet, saa lisää voimaa.
Vaikka tulisitte minun luokseni kaikki,
teidän joukostanne en löydä yhtäkään viisasta miestä.
Päiväni haipuvat pois,
tyhjiin valuvat kaikki minun aikeeni,
kaikki sydämeni toiveet.
Te väitätte yötä päiväksi,
sanotte, että valo on lähellä,
vaikka on aivan pimeää.
Minullako toivoa? Kotini on tuonela,
pimeyteen minä sijaan vuoteeni.
Hautaani minä tervehdin: ”Sinä olet isäni!”
Madoille sanon: ”Äitini, sisareni!”
Miten siis voisin vielä toivoa?
Missä minua odottaisi onni?
Se vaipuu minun kanssani tuonelaan.
Yhdessä katoamme maan tomuun.
Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.
Herra puhui Moosekselle sen jälkeen, kun kaksi Aaronin poikaa oli kuollut astuttuaan Herran eteen. Hän sanoi:
”Sano veljellesi Aaronille, että hänen tulee kuoleman uhalla varoa astumasta muulloin kuin määräaikana pyhäkön sisäosaan väliverhon taakse, liitonarkun eteen, sillä minä ilmestyn liitonarkun kannen yläpuolella pilveen verhoutuneena.
Aaron tuokoon esiin oman syntiuhrisonninsa ja toimittakoon sovitusmenot itsensä ja sukunsa puolesta. Sitten hän ottakoon molemmat pukit ja pankoon ne seisomaan Herran eteen pyhäkköteltan oven luo. Hän heittäköön arpaa siitä, kumpi pukeista kuuluu Herralle ja kumpi Asaselille. Sen pukin, jonka arpa määrää Herralle, Aaron tuokoon esiin ja uhratkoon syntiuhriksi, mutta se pukki, jonka arpa määrää Asaselille, jätettäköön seisomaan elävänä Herran eteen. Sovitettavat synnit pantakoon sen kannettaviksi. Sitten se ajettakoon Asaselin luo autiomaahan.
Kun Aaron on saattanut päätökseen pyhäkön, pyhäkköteltan ja alttarin puhdistusmenot, hän tuokoon esiin elävän pukin, asettakoon molemmat kätensä eläimen pään päälle ja tunnustakoon siinä israelilaisten kaikki synnit, kaikki pahat teot ja rikkomukset, joihin israelilaiset ovat syyllistyneet. Näin hän pankoon ne pukin kannettaviksi ja lähettäköön sen sitten tehtävään määrätyn miehen ajamana autiomaahan. Pukki saa kantaa kaikki heidän syntinsä asumattomille seuduille.”
Mooses sanoi:
”Jos kansa, Israelin seurakunta, vahingossa rikkoo Herran käskyn tekemällä jonkin kielletyn teon ja koko kansa näin tietämättään joutuu syynalaiseksi, kansa antakoon, kun huomaa rikkoneensa, syntiuhriksi nuoren sonnin ja tuokoon sen pyhäkköteltan eteen. Kansan vanhimmat pankoot kätensä uhrieläimen pään päälle, ja se teurastettakoon Herran edessä. Virkaansa voideltu pappi vieköön sonnin verta pyhäkkötelttaan, kastakoon sormensa vereen ja pirskottakoon sitä Herran edessä seitsemän kertaa pyhäkön väliverhon etupuolelle. Hän sivelköön verta myös sen alttarin sarviin, joka on Herran edessä pyhäkköteltassa. Lopun veren hän kaatakoon pyhäkköteltan oven edessä olevan polttouhrialttarin juurelle. Hän erottakoon sonnista kaiken rasvan, polttakoon rasvan alttarilla ja menetelköön sitten samoin kuin syntiuhrisonnia uhrattaessa. Kun pappi on toimittanut nämä sovitusmenot, kansa saa rikkomuksensa anteeksi. Sonnin muut osat on vietävä leirin ulkopuolelle ja poltettava niin kuin edellä on säädetty. Tämä on kansan puolesta annettava syntiuhri.”
Monet, joille oikeus ja vanhurskaus olivat kalliit, lähtivät silloin autiomaahan asettuakseen sinne. He olivat kokeneet kovia näinä vaikeina aikoina, ja niin he lähtivät pakoon lapsineen, vaimoineen ja karjoineen. Kuninkaan virkamiehet ja Daavidin kaupunkiin Jerusalemiin sijoitettu varusväki saivat tiedon, että kuninkaan käskyä vastaan kapinoivia ihmisiä oli paennut autiomaan kätköihin. Suuri joukko sotilaita lähti kiireesti heidän peräänsä. Piileksijät löydettyään sotilaat järjestäytyivät taistelurivistöksi ja valmistautuivat hyökkäämään. Silloin oli sapatinpäivä. Sotilaat huusivat: ”Jo riittää! Saatte pitää henkenne, jos tulette sieltä ja teette niin kuin kuningas on käskenyt.”
”Emme me lähde täältä”, israelilaiset vastasivat. ”Emme me kuninkaan käskyn takia rupea rikkomaan sapattia.” Silloin sotilaat kävivät hyökkäykseen. Israelilaiset eivät vastanneet siihen, eivät lingonneet yhtäkään kiveä eivätkä tukkineet luoliensa suita. ”Me kuolemme puhtain sydämin”, he sanoivat. ”Taivas ja maa todistavat, että te tuhoatte meidät vastoin kaikkea oikeutta.” Sotilaat hyökkäsivät sapattina heidän kimppuunsa, ja he kuolivat kaikki vaimoineen, lapsineen ja karjoineen, ainakin tuhat henkeä.
Sinä, Jumala, olet ainoa turvani.
Miksi olet hylännyt minut?
Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä,
kärsiä vihollisen sortoa?
Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua,
ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi.
Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen,
sinun eteesi, Jumala, minun iloni!
Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen,
Jumala, minun Jumalani!
Miksi olet masentunut, sieluni,
miksi olet niin levoton?
Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä,
Jumalaani, auttajaan