PÄIVÄN SANA

Silloin oikeamielinen vähääkään pelkäämättä
kohtaa ne, jotka ahdistivat häntä
ja halveksivat hänen ponnistuksiaan.
Hänet nähdessään nuo jumalattomat pelästyvät,
kauhun vallassa he hämmästyvät
hänen odottamatonta pelastumistaan.
He haukkovat henkeä järkytyksestä
ja sanovat katuvina toisilleen:

”Häntä me ennen pidimme pilkkanamme,
häntä me herjasimme, me hullut!
Me pidimme hänen elämäänsä mielettömänä
ja hänen kuolemaansa kunniattomana.
Kuinka hänet nyt luetaan Jumalan poikien joukkoon,
kuinka hän on päässyt pyhien pariin?
Kävikin siis niin,
että juuri me eksyimme oikealta tieltä!
Vanhurskauden valo ei loistanut meille,
aurinko ei meille noussut.
Me sotkeuduimme turmion ja laittomuuden ohdakkeisiin,
vaelsimme tiettömiä autiomaita.
Herran tietä me emme tunteneet.”

Mutta oikeamieliset elävät ikuisesti.
Herran luona he saavat palkkansa,
ja Korkein pitää heistä huolen.”

Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa,
riemu raikuu pelastettujen majoilta:
Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme.
Herran käsi on voimallinen!
Minä en kuole, vaan elän
ja kerron Herran teoista.
Hän kyllä kuritti minua
mutta ei antanut kuoleman valtaan.
Avatkaa minulle vanhurskauden portit!
Niistä käyn sisään kiittämään Herraa.
Tämä on Herran portti,
josta vanhurskaat saavat käydä.
Minä kiitän sinua siitä, että kuulit minua
ja pelastit minut.
Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät,
on nyt kulmakivi.
Herra tämän teki,
Herra teki ihmeen silmiemme edessä.
(Tämän päivän on Herra tehnyt,
iloitkaa ja riemuitkaa siitä!)
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Minä rakastan sinua, Herra,
sinä olet minun voimani.
Maa järisi ja järkkyi, vuorten perustukset vavahtelivat.
Hänen vihansa sai ne horjumaan.
Hänen sieraimistaan nousi savu
ja kaiken nielevä liekki hänen suustaan,
se suitsusi hiilten hehkua.
Hän kallisti taivaan ja laskeutui alas
pimeä pilvi jalkojensa alla.
Hän lensi kerubi ratsunaan
ja kiiti tuulen siivin.
Hän otti verhokseen pimeyden,
majakseen synkät vedet, raskaat pilvet.
Hänen edellään kulki häikäisevä valo,
siitä sinkosi rakeita ja tulisia hiiliä.
Herra jylisi taivaassa, Korkein antoi äänensä kaikua,
hän viskoi rakeita ja tulisia hiiliä.
Hän ampui nuoliaan ja hajotti viholliset,
hän kauhistutti heidät salamoillaan.
Meren lähteet paljastuivat,
maanpiirin perustukset tulivat näkyviin,
kun sinä, Herra, käskit merta,
kun sinun raivosi myrsky puhalsi sen yli.
Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun,
hän veti minut ylös syvistä vesistä.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto.

Hän on näkymättömän Jumalan kuva,
esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.
Hänen välityksellään luotiin kaikki,
kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä,
näkyvä ja näkymätön,
valtaistuimet, herruudet,
kaikki vallat ja voimat.
Kaikki on luotu hänen kauttaan
ja häntä varten.
Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta,
ja hän pitää kaiken koossa.
Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta.
Hän on alku.
Hän nousi esikoisena kuolleista,
jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.

Jumala näki hyväksi
antaa kaiken täyteyden asua hänessä
sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon
ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan
kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.

Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä!
Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi.
Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi.
Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan,
ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.
Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
– mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon,
seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi,
asetit kaiken hänen valtaansa:
lampaat ja härät, kaiken karjan,
metsän villit eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat,
kaikki vesissä liikkuvat.
Herra, meidän Jumalamme,
suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Hanna rukoili sanoen:

– Sydämeni riemuitsee Herrasta,
Herra nostaa minun pääni pystyyn.
Minä voin rohkeasti vastata vihollisilleni,
sinun avustasi minä iloitsen.
Vain Herra on pyhä, ei ole toista,
meidän Jumalamme yksin on luja kallio.

Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän,
vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä.
Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden,
painaa maahan ja kohottaa.
Hän ylentää tomusta mitättömän
ja korottaa tuhkasta köyhän,
sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon
ja antaa heille kunniasijan.

Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme. Hänen tarkoituksenaan ei myöskään ole antaa uhriaan toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta, joka ei ole hänen omaansa. Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle. Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat.

Kieroutuneella tavallaan he järkeilevät näin:

– Lyhyt ja kurja on meidän elämämme,
ja kun loppu lähenee, ei lääkettä löydy,
eikä kenenkään tiedetä palanneen tuonelasta.

Asetutaan väijyksiin, vaanitaan vanhurskasta!
Hän on niin rasittava.
Hän vastustaa tekojamme,
syyttää meitä lain rikkomisesta
ja väittää, että emme piittaa
kasvatuksesta, jonka olemme saaneet.
Hän kehuu tuntevansa Jumalan
ja nimittää itseään Herran lapseksi.

Hänestä on tullut elävä syytös meitä vastaan,
ajattelumme ei hänelle kelpaa.
Jo hänen näkemisensä masentaa.
Ei hän elä toisten tapaan,
hän kulkee outoja polkujaan.
Me olemme hänelle kuin väärää rahaa,
hän karttaa meidän elämäntapaamme kuin saastaa.
”Autuas on vanhurskaiden loppu”, hän sanoo,
ja vielä hän kerskuu sillä,
että hänen isänsä on Jumala!
Katsotaanpa, puhuuko hän totta,
otetaan selville, millaisen lopun hän saa.
Jos tuo vanhurskas on Jumalan poika,
tottahan Jumala pitää hänestä huolen
ja pelastaa hänet vastustajien käsistä.
Koetellaan häntä, solvataan ja piestään,
niin saamme tietää, kuinka tyyni hän on,
ja näemme, mitä kaikkea hän sietää.
Tuomitaan hänet häpeälliseen kuolemaan!
Hänelle kyllä tulee ylhäältä apu –
itse hän on sanonut niin.

Näin he ajattelevat, mutta erehtyvät,
sillä heidän pahuutensa on sokaissut heidät.

Minä olen maan mato, en enää ihminen,
olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka.
Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät,
pudistavat päätään ja ivaavat minua:
”Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä.
Herra on häneen mieltynyt, pelastakoon siis hänet!”
Herra, sinä minut päästit äitini kohdusta
ja annoit minulle turvan äitini rinnoilla.
Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi,
sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen.
Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä
eikä kukaan minua auta.
Sonnien laumat piirittävät minua,
villit Basanin härät minut saartavat,
kuin raatelevat pedot ne uhkaavat minua,
kuin karjuvat leijonat, kita ammollaan.
Voimani valuu maahan kuin vesi,
luuni irtoavat toisistaan.
Sydämeni on kuin pehmeää vahaa,
se sulaa rinnassani.
Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen.
Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan!
Koirien lauma saartaa minut,
minut ympäröi vihamiesten piiri.
Käteni ja jalkani ovat runnellut,
ruumiini luut näkyvät kaikki.
Ilkkuen he katsovat minuun, jakavat vaatteeni keskenään
ja heittävät puvustani arpaa.
Herra, älä ole niin kaukana!
Anna minulle voimaa, riennä avuksi

Älä anna vihollisteni ilkkua minulle ja iskeä toisilleen silmää!
Syyttä he vihaavat minua.
Heidän puheensa eivät rakenna rauhaa,
he punovat juonia maan hiljaisia vastaan.
Suu ammollaan he huutavat: ”Kas niin, kas niin!
Saimmepa nähdä tämän omin silmin!”
Herra, sinä olet nähnyt kaiken tämän,
älä enää ole vaiti!
Herra, älä ole kaukana.
Nouse valvomaan minun oikeuttani!
Herra, Jumalani, puolusta asiaani.
Herra, sinä oikeamielinen Jumala, hanki minulle oikeutta!
Älä suo vihamiehilleni sitä iloa,
että joudun tappiolle.
Älä anna heidän riemastua mielessään:
”Siitä sait! Juuri tätä toivoimmekin!”
Älä anna heidän kerskua:
”Me nielaisimme hänet!”
Pilkka ja häpeä niille,
jotka iloitsevat onnettomuudestani!
Peittäköön häpeä ja pettymys ne kaikki,
jotka ylvästelevät minua vastaan.
Iloitkoot ja riemuitkoot ne, jotka toivovat,
että saisin oikeuden.
Anna heidän aina sanoa: ”Suuri on Herra!
Hän suo palvelijalleen rauhan.”
Minun suuni julistaa sinun uskollisuuttasi,
ylistää sinua päivästä päivään.