PÄIVÄN SANA

Gibeonissa Herra ilmestyi Salomolle yöllä unessa. Jumala sanoi: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.” Salomo vastasi: ”Sinä osoitit runsain mitoin suosiotasi palvelijallesi, isälleni Daavidille, kun hän vilpittömänä ja oikeamielisenä vaelsi teitäsi ja oli sinulle uskollinen. Sinun suosiosi säilyi runsaana loppuun saakka, sinä annoit hänelle pojan, joka tänään istuu hänen valtaistuimellaan. Herra, minun Jumalani, sinä olet tehnyt minusta kuninkaan isäni Daavidin jälkeen, vaikka olen vain nuori poika, joka ei tiedä minne mennä, mitä tehdä. Palvelijasi on keskellä kansaa, jonka olet valinnut, keskellä ihmispaljoutta, jolla ei ole mittaa eikä määrää. Anna siksi minulle ymmärtäväinen sydän, jotta osaisin hallita ja tuomita kansaasi ja erottaisin hyvän pahasta. Muutoin en voi oikeamielisesti hallita tätä suurta kansaa.”

Tämä pyyntö oli Herralle mieleen, ja hän sanoi Salomolle: ”Koska esitit tällaisen pyynnön, koska et halunnut pitkää ikää, et rikkautta etkä vihollistesi kuolemaa, vaan pyysit ymmärrystä osataksesi hallita oikein, minä teen niin kuin pyysit. Minä annan sinulle niin viisaan ja ymmärtäväisen sydämen, ettei kaltaistasi ole ennen ollut eikä ole jälkeesikään tuleva. Mutta minä annan sinulle myös sellaista, mitä et pyytänyt: annan rikkautta ja kunniaa, niin ettei kuninkaiden joukossa koko elinaikanasi ole sinulle vertaa. Ja jos vaellat minun teitäni säädösteni ja määräysteni mukaisesti, niin kuin isäsi Daavid vaelsi, minä annan sinulle pitkän iän.”

Salomo heräsi; tämä oli tapahtunut unessa. Hän palasi Jerusalemiin, meni Herran liitonarkun eteen ja uhrasi polttouhreja ja yhteysuhreja ja järjesti pidot koko väelleen.

Murhe täytti mieleni, ja minä valitin ja itkin. Vaikerrukseni lomassa rukoilin näin:

– Herra, sinä olet oikeamielinen,
kaikki sinun tekosi ovat oikeita,
kaikki sinun tiesi ovat armon ja totuuden teitä.
Sinä jaat oikeutta ikuisesti.
Muista nyt minua, Herra,
käännä katseesi minun puoleeni.
Älä rankaise minua teoistani,
joilla tieten tai tietämättäni
olen tehnyt syntiä sinua vastaan,
älä rankaise minua isieni teoista.
Me teimme syntiä sinua vastaan
emmekä piitanneet käskyistäsi.
Silloin sinä jätit meidät toisten armoille,
ja meitä ryöstettiin, vangittiin ja surmattiin.
Sinä teit meistä pilkan ja häväistyksen kohteen,
varoittavan esimerkin niille vieraille kansoille,
joiden sekaan meidät hajotit.
Monin tavoin olet jo rangaissut minua synneistäni,
ja sinun tuomiosi ovat oikeat.
Me emme ole seuranneet sinun käskyjäsi,
emme totuuden tietä,
kun olemme vaeltaneet katseesi alla.

Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,
upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle,
antoi lujan pohjan askelteni alle.
Hän antoi suuhuni uuden virren,
kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.
Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa
ja turvaavat Herraan.
Hyvä on sen osa,
joka luottaa Herraan,
ei etsi apua pahan voimilta
eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.
Herra, minun Jumalani,
kukaan ei ole sinun vertaisesi!
Sinä olet tehnyt suuria tekoja,
sinä ajattelet meidän parastamme.
Minä haluan kertoa teoistasi –
niitä on enemmän kuin voin luetella.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Jeesus esitti opetuslapsille vertauksen opettaakseen, että aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta: ”Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä. Samassa kaupungissa eli myös leskivaimo, joka tavan takaa tuli tuomarin luo pyytämään: ’Ratkaise jo asiani, tuomitse riitapuoleni.’ Pitkään aikaan tuomari ei suostunut. Sitten hän kuitenkin ajatteli: ’Kaukana siitä, että pelkäisin Jumalaa tai piittaisin ihmisistä, mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.’”

Herra sanoi: ”Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari. Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?”

Daniel osoittautui etevämmäksi kuin toiset valvojat ja satraapit, sillä hänessä oli erityinen henki. Siksi kuningas aikoi asettaa hänet koko valtakunnan johtoon. Silloin toiset valvojat ja satraapit alkoivat etsiä sopivaa aihetta voidakseen syyttää Danielia valtakunnan vahingoittamisesta. Mitään syytöstä he eivät kuitenkaan pystyneet esittämään, sillä Daniel oli rehellinen eikä mitään laiminlyöntiä tai rikkomusta löytynyt. Silloin nuo miehet sanoivat: ”Me emme pysty löytämään Danielia vastaan mitään, ellemme sitten löydä jotakin hänen uskonnostaan.”

Valvojat ja satraapit riensivät yhdessä kuninkaan luo ja sanoivat hänelle näin: ”Ikuisesti eläköön kuningas Dareios! Kaikki valtakunnan valvojat, käskynhaltijat ja satraapit, hovimiehet ja maaherrat ovat yksimielisiä siitä, että tulisi antaa seuraava kuninkaallinen asetus ja vahvistaa tällainen määräys: Jos joku kolmenkymmenen päivän aikana tästä lähtien rukoilee jotakin keneltä tahansa jumalalta tai ihmiseltä paitsi sinulta, kuningas, hänet heitettäköön leijonien luolaan. Julista nyt, kuningas, tämä määräys ja anna laatia se kirjallisena, niin että se on Meedian ja Persian ikuisen lain mukaan peruuttamaton.” Niin kuningas Dareios antoi laatia kirjallisen määräyksen.

Kun Daniel sai tietää, että tällainen määräys oli annettu, hän meni taloonsa. Sen kattohuoneen ikkunat olivat Jerusalemiin päin, ja kolme kertaa päivässä Daniel polvistui siellä ja rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana. Kun nuo miehet riensivät yhdessä paikalle, he tapasivat Danielin hartaasti rukoilemassa Jumalaansa.

Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. Minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin suurten vesien pauhu tai kuin ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli myös kuin harppujen helinää ja harpunsoittajien laulua. Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä.

Ja minä näin, että valtaistuimen ja neljän olennon edessä vanhinten keskellä seisoi karitsa. Se oli kuin teurastettu, ja sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää – ne Jumalan seitsemän henkeä, jotka on lähetetty kaikkialle maailmaan. Se astui lähemmäs ja otti kirjan valtaistuimella istuvan oikeasta kädestä.

Kun Karitsa otti kirjan, ne neljä olentoa ja kaksikymmentäneljä vanhinta heittäytyivät hänen eteensä. Vanhimmilla oli kaikilla harppu ja kultamalja täynnä uhrisavua, pyhien rukouksia.

He lauloivat uuden laulun:

– Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan
ja avaamaan sen sinetit,
sillä sinut on teurastettu,
olet verelläsi ostanut Jumalalle
ihmisiä kaikista heimoista,
kaikista kielistä, kansoista ja maista.
Olet tehnyt heistä kuningassuvun,
meidän Jumalamme pappeja;
he tulevat hallitsemaan maan päällä.

Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ’Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.’ Mutta kuolleista noustuani menen teidän edellänne Galileaan.”

Kun tuli aika vihkiä Jerusalemin muuri, haettiin leeviläiset kaikkialta maasta Jerusalemiin riemukkaan vihkiäisjuhlan viettoon, laulamaan kiitoslauluja ja soittamaan symbaaleja, harppuja ja lyyroja. Laulajat tulivat koolle Jerusalemin ympäristöstä, Netofan maatiloilta, Bet-Gilgalista ja Geban ja Asmavetin mailta; he olivat näet rakentaneet itselleen maataloja Jerusalemin ympäristöön.

Papit ja leeviläiset puhdistautuivat, ja sitten he puhdistivat kansan sekä portit ja muurin. Sen jälkeen minä johdatin Juudan ruhtinaat ylös muurille ja järjestin kaksi suurta ylistyskuoroa. Toinen niistä vaelsi muuria pitkin oikealle kohti Lantaporttia.

Toinen kiitoslaulua laulava kuoro kulki vasemmalle, ja minä ja toinen puoli kansan johtomiehistä vaelsimme sen jäljessä muuria pitkin Uunitornin ohi Paksullemuurille ja sieltä Efraiminportin, Vanhanportin, Kalaportin, Hananelintornin ja Sadantornin kautta Lammasportille. Vartioportin luona kulkue pysähtyi. Sitten molemmat kuorot asettuivat Jumalan temppeliin, samoin minä ja puolet johtomiehistä ja papit Eljakim, Maaseja, Minjamin, Miika, Eljoenai, Sakarja ja Hananja, joilla oli torvet, sekä Maaseja, Semaja, Eleasar, Ussi, Johanan, Malkia, Elam ja Eser. Laulajat aloittivat Jisrahjan johdolla ylistyslaulun. Tuona päivänä uhrattiin suuret teurasuhrit, ja kaikki riemuitsivat, sillä Jumala oli antanut heille suuren ilon. Myös naiset ja lapset olivat riemussa mukana, ja ilonpito kuului Jerusalemista kauas.

Mitä hyötyä minusta on, veljet, jos tulen luoksenne ja vain puhun kielillä enkä välitä mitään ilmestystä tai anna teille tietoa, profetiaa tai opetusta? Samoinhan on elottomien soittimienkin laita, vaikkapa huilun tai lyyran. Miten huilulla tai lyyralla soitettu sävelmä voidaan tuntea, elleivät sävelet erotu toisistaan? Ja jos sotatorvesta lähtee epäselvä ääni, kuka valmistautuu taisteluun? Sama koskee teitäkin: ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puhettanne voidaan ymmärtää? Sananne haihtuvat taivaan tuuliin.

Mitä tämä siis tarkoittaa? Minun tulee rukoilla hengelläni, mutta myös ymmärryksellä; minun tulee laulaa kiitosta hengelläni, mutta myös ymmärryksellä. Jos kiität Jumalaa vain hengelläsi, miten paikalla oleva ulkopuolinen voi sanoa kiitokseesi aamenen, kun hän ei ymmärrä mitä sanot? Sinä kyllä kiität hyvin, mutta ei tuo toinen siitä hyödy. Minä puhun kielillä enemmän kuin kukaan teistä, ja siitä kiitän Jumalaa. Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.