PÄIVÄN SANA

Keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Elohi, Elohi, lema sabaktani?” Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Tämän kuullessaan muutamat paikalla olevista sanoivat: ”Kuulkaa, hän huutaa Eliaa.” Joku kävi kiireesti kastamassa sienen hapanviiniin, pani sen kepin päähän ja tarjosi siitä juotavaa sanoen: ”Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia ottamaan hänet alas.” Mutta Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä.

Silloin temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Kun vastapäätä seisova sadanpäällikkö näki Jeesuksen tällä tavoin kuolevan, hän sanoi: ”Tämä mies oli todella Jumalan Poika!”

Herran enkeli tuli Ofraan ja asettui suuren puun alle, joka kasvoi Abieserin sukuun kuuluvan Joasin maalla. Joasin poika Gideon oli juuri puimassa vehnää viinikuurnassa pitääkseen viljan piilossa midianilaisilta. Herran enkeli ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Herra on kanssasi, sinä urhea soturi!” Gideon vastasi: ”Voi, herrani, jos Herra todella on meidän kanssamme, niin miksi kaikki nämä onnettomuudet ovat kohdanneet meitä? Missä ovat kaikki hänen ihmetyönsä, joista isämme aina puhuivat kertoessaan, kuinka Herra toi meidät pois Egyptistä? Herra on nyt hylännyt meidät ja jättänyt meidät midianilaisten armoille.” Silloin Herra katsoi häneen ja sanoi: ”Käytä sitä voimaa, joka sinussa on. Mene ja pelasta Israel midianilaisten käsistä. Minä lähetän sinut!” Mutta Gideon vastasi hänelle: ”Herrani, kuinka minä voisin pelastaa Israelin? Minähän olen Manassen heimon vähäpätöisintä sukua ja olen perheemme nuorin.” Herra sanoi hänelle: ”Kun minä olen sinun kanssasi, sinä kukistat midianilaiset, aivan kuin vastassasi olisi yksi ainoa mies.” Gideon sanoi hänelle: ”Jos olen saanut osakseni sinun suosiosi, niin anna minulle jokin merkki siitä, että sinä todella itse puhut minun kanssani. Pysythän täällä, kunnes tulen takaisin ja tuon eteesi ruokauhrin.” Herra sanoi: ”Minä jään odottamaan sinua.”

Gideon meni ja valmisti uhriksi nuoren pukin, leipoi happamattomia leipiä eefa-mitallisesta jauhoja ja pani lihan koriin ja liemen ruukkuun. Sitten hän palasi suuren puun juurelle Jumalan enkelin luo ja asetti ruoat tarjolle hänen eteensä. Mutta enkeli sanoi hänelle: ”Pane liha ja leivät tuohon kalliolle ja kaada liemi niiden päälle.” Gideon teki niin. Silloin Herran enkeli ojensi sauvan, joka hänellä oli kädessään, ja kosketti sen kärjellä lihaa ja leipiä, ja kalliosta kohosi tuli, jonka liekit söivät lihan ja leivät. Sitten Herran enkeli katosi näkyvistä. Gideon ymmärsi nyt, että hän oli nähnyt Herran enkelin, ja hän sanoi pelästyneenä: ”Herra, minun Jumalani! Minä olen nähnyt Herran enkelin kasvoista kasvoihin!” Mutta Herra sanoi hänelle: ”Ole rauhassa, älä pelkää. Sinä et kuole.” Gideon rakensi sinne Herralle alttarin ja antoi sille nimen ”Herra on rauha”.

Odotellessaan Ateenassa matkakumppaneitaan Paavali näki joka puolella kaupunkia epäjumalankuvia, ja tämä sai hänet kuohuksiin.

Paavali astui keskelle Areiopagia ja alkoi puhua:

”Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: ’Tuntemattomalle jumalalle.’ Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan.

Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.

Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.

Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista.”

Jotkut ivailivat Paavalia, kun kuulivat hänen puhuvan kuolleiden ylösnousemuksesta, toiset taas sanoivat: ”Kenties saamme kuulla sinulta tästä vielä toistekin.” Niin Paavali lähti heidän luotaan. Muutamat kuitenkin hakeutuivat hänen seuraansa ja tulivat uskoon. Heidän joukossaan oli Dionysios, Areiopagin tuomioistuimen jäsen, Damaris-niminen nainen sekä muutamia muita.

Kutsu esiin kansa,
joka on sokea, vaikka sillä on silmät,
joka on kuuro, vaikka sillä on korvat!
Kaikki kansat kokoontukoot,
kerääntykööt kansakunnat yhteen:
voiko joku siitä joukosta ilmoittaa meille,
mitä minä ilmoitan,
ja kertoa meille, mitä tapahtui ennen?
Asettakoon siis luotettavat todistajat
ja osoittakoon olevansa oikeassa,
niin että toiset voivat kuulla ja myöntää: ”Totta on.”
Minun todistajani, sanoo Herra, olette te
– Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni –
ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun,
ymmärtää, kuka minä olen.
Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut
eikä minun jälkeeni tullut eikä tule.
Minä, minä yksin olen Herra,
ei ole muuta pelastajaa kuin minä.
Minä olen puhunut,
minä olen pelastanut,
olen ilmaissut teille tahtoni,
minä itse, ei kukaan muu.
Te olette minun todistajani, sanoo Herra.
Minä olen Jumala,
olen nyt ja aina.
Kukaan ei voi väistää minun kättäni.
Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni?

– Herra, kukaan ei ole sinun vertaisesi!
Sinä olet suuri,
suuri ja voimallinen on sinun nimesi.
Kuka ei pelkäisi sinua,
kansojen kuningas!
Sinulle kuuluu kunnia.
Ei ole ketään sinun vertaistasi
koko maailman viisaiden joukossa,
ei ketään yhdessäkään valtakunnassa!
Tyhmiä ja mielettömiä ovat vieraat kansat,
tyhjiä ovat niiden jumalien opit.
Nuo jumalat on tehty puusta,
taottu Tarsisin hopeasta ja Ufasin kullasta,
puuseppä ja kultaseppä ovat yhdessä ne valmistaneet.
Ne on puettu siniseen ja punaiseen purppuraan,
ja kaikki ne ovat taidokasta tekoa.
Mutta vain Herra on Jumala,
hän on elävä Jumala ja ikuinen kuningas.
Hänen vihastaan maa vapisee,
kansat eivät kestä hänen kiivauttaan.

Sanokaa vieraille kansoille näin: ”Jumalat, jotka eivät ole tehneet taivasta eivätkä maata, katoavat maan päältä ja taivaan alta.”

Herra on voimallaan luonut maailman,
asettanut viisaudellaan maan paikoilleen,
levittänyt taivaan taidollaan.

Kiittäkää Jumalaa, ylistäkää häntä kaikkien edessä siitä, minkä hän on hyväksenne tehnyt, kiittäkää ja ylistäkää hänen nimeään! Kuuluttakaa kaikille Jumalan mainetekoja, antakaa epäröimättä kaikesta kunnia hänelle.

Paavali lähti sitten Ateenasta ja meni Korinttiin. Siellä hän tapasi Aquilan, Pontoksesta kotoisin olevan juutalaisen, ja tämän vaimon Priscillan. He olivat äskettäin tulleet Italiasta, koska Claudius oli karkottanut Roomasta kaikki juutalaiset. Paavali meni heidän luokseen ja jäi työskentelemään heidän kanssaan, sillä heillä oli yhteinen ammatti; he olivat teltantekijöitä. Joka sapattina Paavali kävi keskusteluja synagogassa ja koetti taivuttaa uskoon sekä juutalaisia että kreikkalaisia.

Kun Silas ja Timoteus saapuivat Makedoniasta, Paavali oli jo kokonaan antautunut julistamaan sanaa. Hän todisti juutalaisille, että Jeesus on Messias, mutta juutalaiset väittivät herjaten vastaan. Silloin hän pudisti pölyn vaatteistaan ja sanoi: ”Tulkoon teidän verenne teidän itsenne päälle! Minä en enää ole teistä vastuussa. Tästedes puhun pakanoille.” Hän lähti heidän luotaan ja asettui Titius Justus -nimisen jumalaapelkäävän miehen taloon, joka oli aivan synagogan vieressä. Kuitenkin synagogan esimies Crispus tuli uskoon, ja myös koko hänen perhekuntansa uskoi Herraan. Monet muutkin korinttilaiset, jotka kuuntelivat Paavalia, tulivat uskoon, ja heidät kastettiin.

Eräänä yönä Herra sanoi näyssä Paavalille: ”Älä pelkää, vaan puhu edelleen, älä vaikene. Minä olen sinun kanssasi. Kukaan ei käy sinun kimppuusi eikä tee sinulle pahaa. Tässä kaupungissa on paljon minun kansaani.” Niin Paavali viipyi puolitoista vuotta korinttilaisten keskuudessa ja opetti heille Jumalan sanaa.

Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?

Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa. Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi: ”Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?” Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi.