PÄIVÄN SANA

Viisaus on rakentanut itselleen talon,
seitsenpylväisen rakennuksen.
Hän on teuraansa teurastanut,
maustanut viinin, kattanut pöydän
ja lähettänyt palvelustyttönsä kaupunkiin
kuuluttamaan sen kukkuloilta:
”Oletko kokematon? Tule silloin tänne!”
Ja ymmärtämättömille hän sanoo:
”Tulkaa, syökää pöytäni antimia,
juokaa viiniä, jonka olen itse maustanut.
Jättäkää haihattelu, niin menestytte,
kulkekaa vakaasti viisauden tietä.”

Jos omahyväistä ojennat, hän pilkkaa sinua,
jos jumalatonta nuhtelet, saat solvauksen.
Omahyväistä älä nuhtele, hän vihastuu sinuun,
nuhtele viisasta, niin hän rakastaa sinua.
Neuvo viisasta, ja hän viisastuu yhä,
opeta hurskasta, ja hän oppii lisää.
Herran pelko on viisauden alku,
Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta.

”Minä, viisaus, lisään elinpäiviäsi,
kartutan elämäsi vuosia.
Jos elät viisaasti, hyödyt viisaudestasi itse,
holtittomasta elämästä kärsit itse.”

Tyhmyys, se häpeämätön nainen,
pieksee suutaan muttei ymmärrä mitään.
Kaupungin korkeimmalla paikalla
hän valtiaan tavoin istuu ovellaan
ja kutsuu talon ohi kulkevia,
jotka vakaasti vaeltavat omaa tietään:
”Oletko kokematon? Tule silloin tänne!”
Ja ymmärtämättömille hän sanoo:
”Varastettu vesi makealta maistuu,
herkuista parhain on salaa syöty leipä.”
Eikä toinen aavista, että se on varjojen talo,
tuonelan kuilu tuota kutsua kuulevalle.

Näin sanoo Herra Kyyrokselle,
jonka hän on voidellut kuninkaaksi,
jonka oikeaan käteen Herra on tarttunut
alistaakseen kansat hänen eteensä,
temmatakseen vyön kuninkaiden kupeilta,
avatakseen hänelle portit ja ovet
niin ettei niitä kukaan sulje:
– Minä kuljen sinun edelläsi.
Vuorimaat minä tasoitan,
pronssiovet murran,
rautateljet isken irti.
Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan
ja kalleudet kätköistään,
jotta oppisit tietämään,
että se, joka sinua nimeltä kutsuu,
olen minä, Herra, Israelin Jumala.

Muistakaa, millaista oli ennen, silloin kun te juuri olitte päässeet valoon. Te kestitte silloin monet kärsimykset ja kamppailut. Toisia teistä pilkattiin ja piinattiin katselijoiden huviksi, toiset jakoivat toveriensa kovan osan. Te kärsitte yhdessä vankilaan teljettyjen kanssa, te suostuitte iloiten siihen, että omaisuutenne riistettiin, sillä te tiesitte omistavanne parempaa, omaisuuden joka pysyy.

Usko sai Mooseksen vanhemmat pitämään poikaansa piilossa kolme kuukautta. Lapsi oli heidän silmissään ihmeen kaunis, eivätkä he pelänneet kuninkaan määräystä. Koska Mooses uskoi, hän aikuiseksi vartuttuaan kieltäytyi esiintymästä faraon tyttären poikana. Hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa. Hän näet piti Kristuksen osaksi tulevaa häväistystä suurempana rikkautena kuin koko Egyptin aarteita, sillä hän kiinnitti katseensa tulevaan palkintoon. Uskonsa tähden Mooses lähti Egyptistä kuninkaan vihaa pelkäämättä ja pysyi lujana, kuten pysyy se joka ikään kuin näkee Näkymättömän.

Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän.

Pidä tallessa, Timoteus, se mikä on uskottu sinun haltuusi! Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastaväitteet, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto keksii. Muutamat ovat ryhtyneet sen tunnustajiksi ja ovat eksyneet pois uskosta. Armo teille!

Väärintekijää eivät hänen aarteensa auta,
mutta oikeamielisyys pelastaa kuolemasta.

Nuhteetonta Herra varjelee nälältä,
mutta jumalattoman haluja hän ei täytä.

Köyhyys seuraa kättä, joka työtä karttaa,
toimeliaat kädet tuovat rikkauden.

Viisas se, joka kesällä kerää,
häpeä sille, joka korjuuaikana makaa.

Hurskaalla on päänsä päällä siunaus,
jumalattoman suussa piilee väkivalta.

Vanhurskaan muistoa siunataan,
jumalattoman nimikin maatuu.

Ymmärtäväinen ottaa ohjeet varteen,
mutta mieletön etsii tuhoaan.

Turvassa kulkee, joka vilpittä kulkee,
joka poikkeaa polulta, ei salassa pysy.

Kavala silmänisku tuo tuskaa,
ja mieletön puhe vie tuhoon.

Vanhurskaan suu on elämän lähde,
jumalattoman suussa piilee väkivalta.

Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan,
rakkaus peittää paljotkin rikkomukset.

Minä näin auringon alla muutakin onnettomuutta, joka painaa ihmistä raskaasti. Oli mies, jolle Jumala oli antanut rikkautta, omaisuutta ja kunniaa niin ettei häneltä puuttunut mitään, mitä hän saattoi haluta. Mutta Jumala ei sallinut hänen nauttia siitä, vaan kaiken sai nautittavakseen vieras. Tämä on turhuutta ja kipeä kärsimys. Vaikka mies saisi sata lasta ja eläisi lukemattomia vuosia – niin monta kuin ihmisen suinkin on mahdollista elää – niin jos hän ei kaikesta tästä huolimatta saa tyydytystä elämästään eikä edes kunniallista hautausta, minä sanon: kuolleena syntynyt on häntä onnellisempi. Turhaan se tulee ja pimeään menee, ja pimeään sen nimi peittyy, eikä se ole nähnyt aurinkoa eikä tajunnut mitään; mutta sen lepo on syvempi kuin hänen. Vaikka tuo mies eläisi kaksi kertaa tuhat vuotta, hän ei saisi elämästään iloa: eivätkö kaikki ole matkalla samaan paikkaan? Kaikki ihmisen vaivannäkö menee samaan nieluun, eikä se kita koskaan täyty.

Mitä etua viisaalla on tyhmän rinnalla,
mitä hyötyä on nöyrälle siitä,
että hän elää esikuvana muille?
Minkä silmä jo näkee, on parempi
kuin se, mitä mieli havittelee.

Tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

Kaikelle, mikä on olemassa, on annettu nimi jo kauan sitten, ja edeltäkäsin on säädetty, mitä ihmisestä tulee. Ei hän voi käräjöidä vahvempaansa vastaan. Mitä enemmän on sanoja, sitä enemmän turhuutta. Mitä hyötyä siitä on ihmiselle? Kuka tietää, mikä on ihmiselle hyväksi hänen vähinä ja turhina elinpäivinään, jotka hän viettää varjon tavoin? Entä kuka pystyy kertomaan ihmiselle, mitä seuraa hänen jälkeensä auringon alla?

Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut. Juuri tämä on kipeä kärsimys: sellaisena kuin hän oli tullut, hänen oli myös lähdettävä. Mitä hyötyä oli siis siitä, että hän oli nähnyt vaivaa – tuulen hyväksi! Kaikki päivänsä hän kulutti pimeässä huolia kantaen, vaivaa ja murhetta kärsien.

Niinpä olenkin havainnut, että on oikein ja paikallaan syödä ja juoda ja nauttia elämästä kaiken sen vaivan keskellä, jota ihminen näkee vähinä Jumalan antamina elinpäivinään auringon alla; sellainen on hänen osansa. Jumalan lahja on sekin, että hän antaa rikkautta ja omaisuutta ja sallii ihmisen käyttää sitä ja saada siitä osansa ja iloita kaiken vaivannäön keskellä. Kun Jumala täyttää mielen iloa tuottavilla askareilla, ei ihminen ehdi ajatella elinpäiviensä kulumista.

Voi teitä, jotka teette lainkäytöstä katkeraa koiruohoa
ja jätätte heitteille oikeuden!
Te vihaatte sitä,
joka kaupunginportin kokouksessa
vaatii oikeaa tuomiota,
ja inhoatte sitä,
joka kertoo totuuden.
Te poljette tilattomia
ja viette maanvuokrana heidän viljansa.
Sen tähden teidän käy näin:
Vaikka te rakennatte taloja hakatuista kivistä,
ette saa asua niissä.
Vaikka te istutatte ihania viinitarhoja,
ette saa nauttia niiden viiniä.
Sillä minä tiedän teidän rikostenne luvun
ja syntienne määrän.
Te sorratte syytöntä,
te otatte lahjuksia
ja syrjitte köyhiä oikeuspaikalla.

Sen takia viisas vaikenee tällaisena aikana, sillä tämä on paha aika.

Pyrkikää hyvään, älkää pahaan,
jotta saisitte elää!
Silloin Herra Jumala Sebaot on teidän kanssanne,
niin kuin te sanotte hänen olevan.
Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää!
Saattakaa kaupunginportissa oikeus voimaan.
Ehkä Herra Jumala Sebaot silloin armahtaa
Joosefin heimon jäännöstä.

Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana eli pappi Sakarias, joka kuului Abian pappisosastoon. Hänen vaimonsa Elisabet oli hänkin Aaronin jälkeläisiä. He olivat kumpikin Jumalan silmissä hurskaita ja elivät nuhteettomasti kaikkien Herran käskyjen ja säädösten mukaan. Mutta lapsia heillä ei ollut, sillä Elisabet oli hedelmätön, ja he molemmat olivat jo iäkkäitä.

Eräänä päivänä Sakarias oli osastonsa vuorolla toimittamassa papin tehtäviä Jumalan edessä. Palvelustoimia tavan mukaan arvottaessa tuli hänen tehtäväkseen mennä Herran temppeliin toimittamaan suitsutusuhri. Kansanjoukko oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella ja rukoili. Silloin Sakariaalle ilmestyi Herran enkeli suitsutusalttarin oikealla puolella.

Enkelin nähdessään Sakarias säikähti ja joutui pelon valtaan. Mutta enkeli puhui hänelle: ”Älä pelkää, Sakarias. Rukouksesi on kuultu, vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes. Ilo ja riemu täyttävät sinut, ja monet iloitsevat hänen syntymästään. Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä. Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen. Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa, hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten.”

Sakarias kysyi enkeliltä: ”Mistä voin tietää, että niin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on iäkäs.” Enkeli vastasi: ”Minä olen Gabriel, yksi niistä, jotka seisovat Jumalan edessä. Minut on lähetetty puhumaan sinulle ja tuomaan tätä iloista sanomaa. Mutta sinun suusi mykistyy nyt, etkä kykene puhumaan ennen kuin sinä päivänä, jona tämä tapahtuu, koska et uskonut sanojani, jotka aikanaan käyvät toteen.”

Kansa odotti Sakariasta, ja kaikki kummeksuivat sitä, että hän viipyi temppelissä niin pitkään. Kun hän sitten tuli ulos, hän ei kyennyt puhumaan heille, ja siitä he ymmärsivät, että hän oli nähnyt temppelissä näyn. Hän vain viittoili heille ja jäi mykäksi.

Palveluspäivien päätyttyä Sakarias meni kotiinsa, ja jonkin ajan kuluttua hänen vaimonsa Elisabet tuli raskaaksi. Viisi kuukautta Elisabet pysytteli poissa näkyviltä. Hän ajatteli: ”Tämän on Herra minulle tehnyt. Hän on katsonut minun puoleeni ja päästää minut ihmisten halveksunnasta.”