PÄIVÄN SANA

Lähteekö kaksi yhdessä kulkemaan,
jos eivät ole siitä sopineet?
Ärjyykö leijona pensaikossa,
jos sillä ei ole raadeltavaa?
Äriseekö nuori leijona piilopaikastaan,
jos se ei ole saalista kaatanut?
Jääkö lintu maassa kiinni,
jos ei sille ole viritetty ansaa?
Ponnahtaako pyydys maasta,
jos ei saalis ole siihen käynyt?
Törähtääkö merkkitorvi kaupungissa
ihmisten säikähtämättä?
Tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta
Herran sitä aiheuttamatta?

Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille.

Leijona ärjyy,
kuka ei pelkäisi?
Herra Jumala puhuu,
kuka ei julistaisi?

Kirjoitan tästä jo täältä käsin, jottei minun sinne tultuani tarvitsisi turvautua ankaruuteen käyttäessäni sitä valtaa, jonka Herra on antanut minulle. Minunhan tulee sillä rakentaa, ei repiä.

Lopuksi, veljet: iloitkaa, antakaa ojentaa itseänne, ottakaa kehotukseni vastaan, olkaa yksimielisiä ja eläkää rauhassa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kaikki pyhät lähettävät teille terveisiä.

Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!

Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat,
jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan
hänen kannettavakseen.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen,
ei hän suutansa avannut.
Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,
niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,
ei hänkään suutansa avannut.
Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois
– kuka hänen kansastaan siitä välitti?
Hänet syöstiin pois elävien maasta,
hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.

Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi.

Ei silmä voi sanoa kädelle: ”Minä en tarvitse sinua”, eikä liioin pää jaloille: ”Minä en tarvitse teitä.” Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.

Kun he varhain aamulla kulkivat viikunapuun ohi, he näkivät sen kuivettuneen juuriaan myöten. Silloin Pietari muisti, mitä oli tapahtunut, ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, katso! Puu, jonka kirosit, on kuivettunut.” Jeesus sanoi heille: ”Uskokaa Jumalaan. Totisesti: jos joku sanoo tälle vuorelle: ’Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen!’, se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile vaan uskoo, että niin käy kuin hän sanoo. Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän. Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi. Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”

Saman kuun kahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä israelilaiset kokoontuivat paastoamaan, säkkivaatteet yllään ja multaa hiuksissaan. Israelin kansaan kuuluvat vetäytyivät erilleen kaikista muukalaisista, ja sitten he tunnustivat omat syntinsä ja myös isiensä synnit. He nousivat seisomaan, ja heille luettiin Herran, heidän Jumalansa, lain kirjaa neljännespäivän ajan. Toisen neljänneksen päivästä he maahan heittäytyneinä tunnustivat syntejään Herran, Jumalansa, edessä.

Sinä nuhtelit heitä,
jotta he kääntyisivät tottelemaan sinun lakiasi,
mutta he olivat röyhkeitä
eivätkä kuunnelleet käskyjäsi.
He tekivät syntiä sinun määräyksiäsi vastaan,
jotka antavat elämän, kun niitä noudattaa.
Itsepäisesti he käänsivät selkänsä
eivätkä uppiniskaisuudessaan totelleet sinua.
Silti sinä osoitit kärsivällisyyttä heitä kohtaan
vuodesta toiseen.
Sinä varoitit heitä hengelläsi,
annoit profeettojesi nuhdella heitä,
mutta he eivät suostuneet kuulemaan.
Niin sinä annoit heidät viholliskansojen käsiin.
Mutta suuressa armossasi
et antanut heidän tuhoutua
etkä hylännyt heitä,
sillä sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala.

Nyt, Jumalamme,
sinä suuri Jumala, väkevä ja pelättävä,
sinä, joka olet uskollinen ja pidät liittosi voimassa:
katso, miten suuressa ahdingossa
olemme joutuneet elämään,
me, kuninkaamme ja ruhtinaamme,
pappimme ja profeettamme,
isämme ja koko kansamme,
Assyrian kuninkaiden ajoista
aina tähän päivään asti.
Sinä olet tehnyt oikein
kaikessa, mikä on kohdannut meitä.
Sinä olet ollut uskollinen,
me olemme rikkoneet sinua vastaan.
Meidän kuninkaamme, ruhtinaamme, pappimme ja isämme
eivät totelleet sinun lakiasi,
he eivät noudattaneet käskyjäsi ja määräyksiäsi,
jotka olit heille antanut.
Ja vaikka heillä oli oma valtakuntansa
ja kaikki se hyvä,
minkä olit antanut heille,
vaikka heillä oli laaja, viljava maa,
jonka olit heille lahjoittanut,
he eivät palvelleet sinua
eivätkä luopuneet pahoista teoistaan.
Nyt me olemme orjia.
Siinä maassa, jonka sinä annoit isillemme,
jotta he saisivat nauttia sen hedelmistä ja antimista,
siinä maassa me olemme orjina.

Eräänä päivänä, kun Jeesus taas opetti, häntä kuulemassa istui fariseuksia ja lainopettajia. Heitä oli tullut kaikista Galilean kylistä ja myös Juudeasta ja Jerusalemista. Herran voima vaikutti Jeesuksessa niin että hän saattoi parantaa sairaita.

Paikalle tuli miehiä, jotka kantoivat vuoteella halvaantunutta. He yrittivät tuoda hänet sisälle taloon asettaakseen hänet Jeesuksen eteen. Tungoksessa he eivät kuitenkaan saaneet tuoduksi häntä sisään, ja niin he kiipesivät katolle, irrottivat tiiliä ja laskivat sairaan vuoteineen kaikkien keskelle Jeesuksen eteen. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi: ”Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi.”

Silloin lainopettajat ja fariseukset ajattelivat: ”Mikä mies tämä on? Hän herjaa Jumalaa, kun puhuu noin. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Mutta Jeesus oli selvillä siitä, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Mitä te oikein ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa: ’Sinun syntisi on annettu anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse ja kävele’? Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.”

Heti paikalla mies kaikkien nähden nousi jalkeille, otti vuoteen, jolla oli maannut, ja lähti kotiinsa ylistäen Jumalaa. Kaikki olivat hämmästyksestä suunniltaan ja ylistivät Jumalaa. Pelon vallassa he sanoivat: ”Me olemme tänään nähneet sellaista, mitä ei voisi todeksi uskoa.”

Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen. Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. Joka luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, pettää itseään. Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen. Jokaisen on kannettava oma kuormansa.

– Sinulla on tulevaisuuden toivo:
lapsesi palaavat asuinsijoilleen,
sanoo Herra.

Minä olen kauan kuullut
Efraimin vaikertavan:
”Sinä, Herra, olet kurittanut minua,
olen saanut kuritusta
kuin vikuroiva vasikka.
Anna minun palata luoksesi,
niin minä palaan,
sillä sinä, Herra, olet minun Jumalani.
Nyt minä käännyn ja kadun,
minä käsitän nyt, mitä olen tehnyt,
ja lyön rintaani.
Suuri on häpeäni,
nuoruudestani saakka olen sitä kantanut.”
Eikö Efraim ole minun rakas poikani,
silmieni ilo?
Vaikka puhunkin Efraimia vastaan,
en voi häntä unohtaa.
Minun sydämeni heltyy,
en voi olla armahtamatta häntä,
sanoo Herra.

Pystytä merkkikiviä, aseta tienviittoja,
jotta tietäisit, mistä tie kulkee.
Paina mieleesi tie,
se polku, jota olet kulkenut.
Palaa kotiin, neitsyt Israel,
palaa takaisin näihin kaupunkeihisi!

Tämän sanottuaan Jeesus lähti opetuslapsineen Kidroninpuron toiselle puolen. Siellä oli puutarha, ja Jeesus ja opetuslapset menivät sinne. Myös Juudas, hänen kavaltajansa, tunsi paikan, koska Jeesus oli monesti ollut siellä opetuslastensa kanssa. Niinpä Juudas otti mukaansa sotilasosaston sekä ylipapeilta ja fariseuksilta saamiaan miehiä, ja he menivät puutarhaan lyhdyt, soihdut ja aseet käsissään.

Jeesus tiesi kaiken, mikä häntä odotti. Hän meni miehiä vastaan ja kysyi: ”Ketä te etsitte?” ”Jeesusta, sitä nasaretilaista”, vastasivat miehet. Jeesus sanoi: ”Minä se olen.”

Miesten joukossa oli myös Juudas, Jeesuksen kavaltaja. Kun Jeesus sanoi: ”Minä se olen”, he kaikki perääntyivät ja kaatuivat maahan. Jeesus kysyi uudelleen: ”Ketä te etsitte?” He vastasivat: ”Jeesus Nasaretilaista.” Jeesus sanoi heille: ”Johan minä sanoin, että se olen minä. Jos te minua etsitte, antakaa näiden toisten mennä.” Näin kävivät toteen hänen omat sanansa: ”Niistä, jotka olet haltuuni uskonut, en ole antanut yhdenkään joutua hukkaan.”