PÄIVÄN SANA

Mitä arvelette: jos jollakulla on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, niin eikö hän jätä ne yhdeksänkymmentäyhdeksän vuorille ja lähde etsimään sitä eksynyttä? Samoin ei teidän taivaallinen Isänne tahdo, että yksikään näistä vähäisistä joutuisi hukkaan. Matt. 18:12,14.

Jeesuksen vertaukset olivat yleensä hyvin tuttuja kuulijoilleen. Vertaus kadonneesta lampaasta oli arjen elämää ja tuttu myös Vanhan testamentin teksteistä. Jeesus sanoi itsestäänselvyytenä, että paimen, joka on kadottanut lampaansa, lähtee tietenkin etsimään sitä. Vaikka siinä piili oma riskinsä, niin hän ilman muuta jättää muut ja etsii kadonneen. Sitä varmemmin, jos kadonnut on hänen omansa. Vertauksen paimen ei jättänyt muuta laumaa kuitenkaan heitteille autiomaahan, koska autiomaa tarkoitti louhikkoa, johon lampaat muutenkin laitettiin yöksi piikkipensailla reunustettuihin tarhoihin. Muiden ollessa turvassa paimen etsi tuon yhden kadonneen. Löydettyään lampaansa hän tarkastaa sen voinnin niin kuin aina muidenkin lampaiden kootessaan ne yöksi aitaukseen. Jokainen lammas on paimenelle arvokas.

Jumala on todistajani, että minä kaipaan teitä kaikkia ja rakastan teitä hellästi, niin kuin Kristus Jeesus teitä rakastaa. Fil. 1:8.

Kuinka paljon Jeesus sinua rakastaa? Hän rakastaa niin, että sovitti sinut Jumalan kanssa. Rakastaa niin, että hän sinetöi sinut kasteessa omakseen. Rakastaa niin, että hän antoi sinulle uskon lahjan Ylösnousseeseen. Ja hän rakastaa sinua yhä edelleen niin, että ottaa sinun murheesi omakseen ja muuttaa sen iloksi, kun on sen aika. Hän kulkee aina askeleen edelläsi, valmistaa tien ja johdattaa elämääsi. Taivaaseen hän on valmistanut sinulle jo kodin. – Mitä muuta Jeesuksen seuraajan elämä voisi olla, kuin Jumalan valmiissa armoteoissa kulkemista ja kiittämistä? Sillä kaiken elämän murheenkin tarkoitus on kääntyä uskovalle lopulta iloksi. Sen on suorastaan pakko. Kuoleman
elämäksi. Menetyksen löytämiseksi.

Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi. Ps. 130:5.

Mitä sinä odotat tällä hetkellä? Mihin kohdistuu syvin toiveesi ja kaipauksesi? Lienee niin, että ihmisen elämä on jatkuvaa odotuksessa elämistä. Aina kaipaamme johonkin muualle, toisenlaiseen olotilaan, aina odotamme jonkin asian järjestymistä tai ratkeamista. ”Sitten kun…” Kiihkeimmillään odotus on jotakin sellaista, jota psalminkirjoittaja kuvaa: ”Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua” (Ps. 130:6). Jeesuksen yksinkertaisen elämänohjeen omaksuminen olla huolehtimatta huomispäivästä, koska ”se pitää kyllä itsestään huolen”, on yllättävän vaikeaa (Matt. 6:34). Pitäisikö alkaa rukoilla pyhää huolettomuutta? Ettei turhaan sitoisi sydäntään tuntemattomaan tulevaisuuteen, vaan oppisi elämään vastuullisesti mutta vapaasti tätä päivää.

Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi. Ps. 130:5.

Mitä sinä odotat tällä hetkellä? Mihin kohdistuu syvin toiveesi ja kaipauksesi? Lienee niin, että ihmisen elämä on jatkuvaa odotuksessa elämistä. Aina kaipaamme johonkin muualle, toisenlaiseen olotilaan, aina odotamme jonkin asian järjestymistä tai ratkeamista. ”Sitten kun…” Kiihkeimmillään odotus on jotakin sellaista, jota psalminkirjoittaja kuvaa: ”Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua” (Ps. 130:6). Jeesuksen yksinkertaisen elämänohjeen omaksuminen olla huolehtimatta huomispäivästä, koska ”se pitää kyllä itsestään huolen”, on yllättävän vaikeaa (Matt. 6:34). Pitäisikö alkaa rukoilla pyhää huolettomuutta? Ettei turhaan sitoisi sydäntään tuntemattomaan tulevaisuuteen, vaan oppisi elämään vastuullisesti mutta vapaasti tätä päivää.

Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi. Ps. 130:5.

Mitä sinä odotat tällä hetkellä? Mihin kohdistuu syvin toiveesi ja kaipauksesi? Lienee niin, että ihmisen elämä on jatkuvaa odotuksessa elämistä. Aina kaipaamme johonkin muualle, toisenlaiseen olotilaan, aina odotamme jonkin asian järjestymistä tai ratkeamista. ”Sitten kun…” Kiihkeimmillään odotus on jotakin sellaista, jota psalminkirjoittaja kuvaa: ”Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua” (Ps. 130:6). Jeesuksen yksinkertaisen elämänohjeen omaksuminen olla huolehtimatta huomispäivästä, koska ”se pitää kyllä itsestään huolen”, on yllättävän vaikeaa (Matt. 6:34). Pitäisikö alkaa rukoilla pyhää huolettomuutta? Ettei turhaan sitoisi sydäntään tuntemattomaan tulevaisuuteen, vaan oppisi elämään vastuullisesti mutta vapaasti tätä päivää.

Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät. Apt. 15:10–11.

Kristityn herätessä pyhästä syntiseksi muuttuu käsitys uskosta, Jumalasta ja ihmisestä. Usko ei kuole, mutta vanhat käsitykset hautautuvat. Kysymys armosta on pohdittava uudelleen. Enää ei kelpaa kokemusten maailma ja oman sydämen vaihtelevat uskontunteet. On palattava oleellisten kysymysten äärelle: Millä perusteella saan olla Jumalan lapsi? Olenko kristitty, vaikka en ole synnitön enkä hyvä, eivätkä kokemuksenikaan riitä kantamaan minua uskossa eteenpäin. Olenko kristitty, kun en pysty elämään ansiota keräävänä kristittynä? Kun uskoni on niin heikko, että joudun joka päivä edelleen pyytämään: ”Anna minulle minun syntini anteeksi” ja ”lisää minulle uskoa”. Jumala vastaa kyselyyni sanassaan: Kristityn osa on ottaa pelastuksen lahja vastaan, sillä se on Jeesuksen kalliilla verellä maksettu. Siinä kaikki, se riittää

Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Hoos. 2:16.

Paavali sai syvän armon vakuutuksen omassa autiomaassaan, kipuillessaan ristinsä kanssa. Jumala vastasi hänelle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor 11.) Jumalan suloinen puhe on sitä, että armo riittää. Että risti riittää. Että syntien anteeksiantamus Kristuksen tähden riittää. Että heikkoina me olemme voimakkaita – luulemme me itsestämme mitä tahansa. Kun kerskauksemme on oma heikkous ja Kristuksen suuruus, voi armo välittyä muille meidänkin kauttamme. Jumalan suloinen puhe avaa sanan aarteet, tuo Jeesuksen lähelle. Paavali näyttää ottaneen kaiken vastaan Jumalan tahdon tienä. Kaiken Herra näki, kaikessa oli mukana, kaiken hän salli. Se riitti Paavalille. Voisiko se riittää meillekin?

Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Hoos. 2:16.

Paavali sai syvän armon vakuutuksen omassa autiomaassaan, kipuillessaan ristinsä kanssa. Jumala vastasi hänelle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor 11.) Jumalan suloinen puhe on sitä, että armo riittää. Että risti riittää. Että syntien anteeksiantamus Kristuksen tähden riittää. Että heikkoina me olemme voimakkaita – luulemme me itsestämme mitä tahansa. Kun kerskauksemme on oma heikkous ja Kristuksen suuruus, voi armo välittyä muille meidänkin kauttamme. Jumalan suloinen puhe avaa sanan aarteet, tuo Jeesuksen lähelle. Paavali näyttää ottaneen kaiken vastaan Jumalan tahdon tienä. Kaiken Herra näki, kaikessa oli mukana, kaiken hän salli. Se riitti Paavalille. Voisiko se riittää meillekin?

Tulkoon sinun valtakuntasi. Matt. 6:10.

Tässä rukouksessa pyydämme, että Jumalan valtakunta saapuisi kertakaikkisesti ja lopullisesti. Rukous on täten lähetysrukous. Tulkoon Jumalan valtakunta keskuuteemme ja levitköön yli koko maailman. Vaikka me rukoilemme tässä Jumalan valtakunnan tulemista, on se samalla todellisuutta jo nyt. Jeesus luki synagogassa Jesajan kirjan messiasprofetiaa ja sanoi, että profetia oli käynyt hänessä toteen (Luuk. 4:21). Muutamaa tuntia ennen kuolemaansa hän tunnusti olevansa kuningas, kun Pilatus sitä tivasi (Joh. 18:37). Valtakunta oli siis saapunut. Siihen valtakuntaan mekin kuulumme, sen valta on jo nyt Jeesuksessa todellisuutta. Samalla me vielä odotamme sen lopullista ja näkyvää toteutumista Jeesuksen palatessa ja viimeisen tuomion koittaessa.

Tulkoon sinun valtakuntasi. Matt. 6:10.

Tässä rukouksessa pyydämme, että Jumalan valtakunta saapuisi kertakaikkisesti ja lopullisesti. Rukous on täten lähetysrukous. Tulkoon Jumalan valtakunta keskuuteemme ja levitköön yli koko maailman. Vaikka me rukoilemme tässä Jumalan valtakunnan tulemista, on se samalla todellisuutta jo nyt. Jeesus luki synagogassa Jesajan kirjan messiasprofetiaa ja sanoi, että profetia oli käynyt hänessä toteen (Luuk. 4:21). Muutamaa tuntia ennen kuolemaansa hän tunnusti olevansa kuningas, kun Pilatus sitä tivasi (Joh. 18:37). Valtakunta oli siis saapunut. Siihen valtakuntaan mekin kuulumme, sen valta on jo nyt Jeesuksessa todellisuutta. Samalla me vielä odotamme sen lopullista ja näkyvää toteutumista Jeesuksen palatessa ja viimeisen tuomion koittaessa.