PÄIVÄN SANA

Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Matt. 18:15.

Jeesus neuvoo uskovien yhteisöä kirkkokurin käyttämisessä. Mitä on tehtävä syntiä suosivalle veljelle tai sisarelle? On otettava asia puheeksi kahden kesken. Kyseessä ei ole mikä tahansa nuhtelu, jos nyt sattuu olemaan naapurin kanssa eri mieltä. Tässä puhutaan seurakunnan paimenen tehtävästä, sillä hän on vastuussa laumastaan. Hänen on tutkittava kaikkea Jumalan sanan pohjalta ja pyrittävä voittamaan eksynyt takaisin. Langenneen asioita ei repostella kaikkien seurakuntalaisten kuullen, vaan häntä lähestytään ensin kahden kesken. Puhutaanhan nyt uskoon päässeestä, joka elää tietoisessa synnissä. Jos hän kuulee, on hänet voitettu takaisin. Kuulemiseen sisältyy kuuliaisuus, sanaan taipuminen. Syntiä tahallaan tekevä on Jumalalle ja seurakunnalle menetys ja tappio. Uusi kääntymys on silti vielä mahdollinen.

Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. 1. Piet. 5:6.

Millaista on kristillinen nöyryys, joka ei ole kuitenkaan nöyristelyä? Sellaista oli sokean miehen periksi antamaton huuto: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Näkevä osoittautui sokeaksi, sokea näkeväksi, kun hän tunnisti Messiaan, Daavidin Pojan. Sellaista oli sadanpäällikön nöyrä pyyntö: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.” Sellaista oli pakananaisen periksiantamattomuus: ”Mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Sellaista oli syntisen naisen kyyneleet Jeesuksen jaloilla ja sellaista oli Pietarin murheellinen huokaus: ”Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas.” – Ei suuria puheita, vaan itsensä tunnistamista Herran edessä. Ei omassa voimassa kulkemista, vaan hänen voimaansa suostumista. Ei puristettua pakkoiloa, vaan kyyneliin kätketty halleluja.

On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä ”uskosta vanhurskas saa elää”. Gal. 3:11.

Kristitty on Jeesukseen uskova siksi, että Jeesus itse on hänet valinnut, kutsunut omakseen ja lahjoittanut uskon. Ylpeilyyn ei siis ole ensimmäistäkään syytä. Syytä on vain kiitokseen anteeksiantamuksesta, jonka saamme jostain käsittämättömästä syystä omistaa itsellemme. Vertaileva ylpeys on aina vaarallista, se on kristityn sielun myrkky. Toisen yläpuolelle asettuva uskova pitää itseään parempana. Hän kuvittelee täyttävänsä lain vaatimukset, joita toinen ei kykene täyttämään. Lain tietä kulkevan on muistettava, että pelastuakseen hänen on täytettävä koko laki, lipsua ei sovi missään kohdin. Tällainen yritys hukuttaa kristityn loppumattomiin vaatimuksiin tai pakottaa
hänet valehtelemaan itselleen. Lain alta löytyy onneksi edelleen tie armon vapaisiin tuuliin.

Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Matt. 18:6.

Jeesus varoitti ankarasti viettelemästä yhtäkään vähäistä, joka uskoo häneen. Näillä vähäisillä, pienillä lapsilla on jokaisella oma enkelinsä, jolla on vapaa pääsy Jumalan valtaistuimen eteen. Jeesuksen ajan oppineet eivät olleet yksimielisiä siitä, voivatko kaikki enkelit nähdä Jumalan kasvot. Yleensä he ajattelivat, että vain kirjurienkeli Mikaelilla olisi tähän mahdollisuus istuessaan valtaistuinta lähinnä. Nyt Jeesus antaa Häneen uskoville lapsille ja heidän enkeleilleen suuren etuoikeuden: he voivat milloin tahansa astua Jumalan kasvojen eteen esittämään asiansa. Tämä etuoikeus on vain Jeesuksen ansiosta olemassa. Ja siksi vain ankarin rangaistus on lapsen viettelijän rikoksen mukainen: hänen kaulaansa olisi ripustettava myllynkivi ja hänet piti upottaa merten syvyyksiin. Ilmaus on kova. Kovaa on tosin riistää lapselta valtakuntakin.

Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti. Dan. 12:3.

Jumala itse kutsuu omiaan ahdistusten tielle, oppimaan sielun pimeästä yöstä ja armon avaruudesta. Hän kutsuu erämaan oppiin lähettääkseen jälleen ahtaalle joutuneen rinnalle. Kenen luokse lyhyemmäksi, kenen pidemmäksi aikaa. Hyvin usein Jumala lohduttaa näiden rinnalla kulkijoiden välityksellä, vaikka syvin lohdutus kristitylle on aina evankeliumin vapaudessa. Kallis hunajan pisara opettaa: ”Evankeliumin summa on siinä, että otetaan vastaan ainoastaan Kristuksen vanhurskaus ja pelastus yksin hänen veressään. Kun sielu velvollisuuksiaan täyt täessään ja kaikissa ahdistuksissaan voi sanoa: ’Kristus, yksin Kristus, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi, lunastukseksi (1. Kor. 1: 30), eivät minun nöyrtymiseni, eivät tekoni eivätkä armonkokemukseni’, silloin on sielu päässyt sinne, missä aallot eivät sitä tavoita.”

Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti. Dan. 12:3.

Jumala itse kutsuu omiaan ahdistusten tielle, oppimaan sielun pimeästä yöstä ja armon avaruudesta. Hän kutsuu erämaan oppiin lähettääkseen jälleen ahtaalle joutuneen rinnalle. Kenen luokse lyhyemmäksi, kenen pidemmäksi aikaa. Hyvin usein Jumala lohduttaa näiden rinnalla kulkijoiden välityksellä, vaikka syvin lohdutus kristitylle on aina evankeliumin vapaudessa. Kallis hunajan pisara opettaa: ”Evankeliumin summa on siinä, että otetaan vastaan ainoastaan Kristuksen vanhurskaus ja pelastus yksin hänen veressään. Kun sielu velvollisuuksiaan täyt täessään ja kaikissa ahdistuksissaan voi sanoa: ’Kristus, yksin Kristus, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi, lunastukseksi (1. Kor. 1: 30), eivät minun nöyrtymiseni, eivät tekoni eivätkä armonkokemukseni’, silloin on sielu päässyt sinne, missä aallot eivät sitä tavoita.”

Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. 2. Kor. 2:15.

Kristittyjä kutsutaan joskus viidenneksi evankeliumiksi. Kuka sellaista manttelia uskaltaa kuitenkaan päällensä pukea? Hetkenä, jona kristitty alkaa nähdä itsensä evankeliumina toiselle, hän sitä harvemmin on. Kristuksen tuoksuna eläminen kuvaa pehmeämmin, että ajan myötä jotakin Jumalan armosta tarttuu Jeesukseen turvaavaan tuoksun lailla. Kuten laki ajaa ihmisiä Kristuksen luokse, kristityn rakkaus voi olla sinne houkuttelemassa. Kumpikaan ei silti lahjoita uskoa tai vakuuta evankeliumista, vaan siihen tarvitaan aina sana Kristuksen täytetystä työstä, syntien sovituksesta, jonka yhteyteen Pyhä Henki uskon kautta johtaa ihmisen. Armon sana etsii ja tarvitsee kuulijansa, ja sen äärelle ovat ohjaamassa niin ajaminen kuin houkuttelukin.

Pääsenpä itse käymään luonanne tai en, toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta. Fil. 1:27.

Maailma on täynnä viestejä ja sanomanviejiä. Se on täynnä rukousta, uskoa ja intoa. Omantunnon rauha löytyy kuitenkin vain evankeliumista. Evankeliumi kertoo, mitä Jumala on tehnyt yksittäisen ihmisen ja koko ihmiskunnan puolesta. Evankeliumi on viesti siitä, että pelastus, jota ihminen ei kyennyt lakia ja käskyjä noudattamalla tavoittamaan, saadaan lahjaksi. Se ei edellytä enää suuren uskon uhreja, ei tekojen uhreja eikä totisen kilvoittelun uhreja. Se ei vaadi maksuja tai lähetä jälkilaskuja. Evankeliumi ei ole kaupankäyntiä, pelastusyhteistyötä tai kokemista, vaan se on sanoma Jeesuksen teoista meidän hyväksemme. Ydin on syntien sovitus ristillä ja Herramme ylösnousemus. Raamattu kutsuu evankeliumia Jumalan voimaksi. Vielä voima on tosin kätketty ristin häpeään.

Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat – – lahkolaisuus. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. Gal. 5:19–21.

Aiemmin selkeä hengellinen kenttä on pirstoutunut laajaksi skaalaksi erilaisia hengellisiä ryhmiä. Monet niistä syntyvät vahvojen johtajien ympärille, ja niiden elinkaari on johtajansa mittainen. Pienet yhteisöt erottautuvat muista rakentamalla oman yhteisönsä kutsuvaksi. Se tehdään opetuksilla, jotka voivat olla ulkopuolisista joskus kummallisia. Kehällisistä asioista tehdään ratkaisevia ja erottavia oppeja. Myös johtajan asema korostuu. Häntä ei saa arvostella eikä hänen päätöksiään epäillä. Mitä sisäänpäin kääntyneempi yhteisö on, sitä suurempi on tarve erottautua muista ja luoda omaa hengellistä käytäntöä. Jumalan sana puhuu lahkolaisuudesta ”lihan aikaansaannoksena”, joka ajaa valtakunnan ulkopuolelle. On siis parempi pysyä siinä, mistä voi olla varma.

He sanoivat sotilaille: ”Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet. Ja jos tämä tulee maaherran korviin, me kyllä lepytämme hänet ja järjestämme niin, ettei teille koidu ikävyyksiä.” Matt. 28:13–14.

Sotilaat onnistuivat vakuuttamaan ylipapit ja komendantin siitä, että he eivät olleet nukahtaneet vartiossa. Sotilaat lahjottiin kertomaan, että näin olisi tapahtunut. Ylipappi lupasi huolehtia heidän puolustamisestaan. Juutalaisten keskuudessa selitys saikin vastakaikua, koska jokin selitys tapahtuneelle oli löydettävä. Vaikeaa ei sepitetyn tarinan kumoaminen tosin ollut, koska yksikään roomalainen sotilas ei levittäisi omasta aloitteestaan tietoa siitä, että on nukkunut vartiovuorollaan. Siitä lähtisi henki. Miten vartijat olisivat ylipäätään tienneet, että opetuslapset ryöstivät ruumiin, jos he kerran nukkuivat? Tapahtuneelle oli nyt kaksi eri selitystä, jotka olivat kumpikin vaikeita uskoa. Kuolleet eivät yleensä lähde haudoistaan, mutta eivät sotilaatkaan kehu vartiossa nukkumisellaan henkensä kaupalla.