PÄIVÄN SANA

Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Matt. 6:34.

Meidän Jumalamme on rakastava Isä, joka tuntee meidät ja tietää tarpeemme paremmin kuin me itse. Hänen ovat kullat ja hopeat. Hän kuulee kaikki rukouksemme, kun ne Jeesuksen nimessä hänelle tuodaan. Elatusten murheiden keskellä Jeesus sanoo rohkaisevasti: ”Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä.” Hän ohjaa nostamaan katseen murheiden suuruudesta Jumalan valtakuntaan, jonka vapaita lapsia me olemme olosuhteiden vaihtelevuudesta huolimatta. Kallein ja pysyvin aarteemme on Jeesuksen julistama anteeksiantamus ja vapaus synneistä. Siitä me syvimmiltään elämme. Ja kun turvamme on Jeesuksen ristin ansiossa, kaikki muu tarpeellinen annetaan varmasti ajallaan. Jumalan lapsina saamme elää päivän kerrallaan.

Monet sanovat minulle sinä päivänä: ”Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.” Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ”En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!” Matt. 7:22–23.

Eurooppalaiset ovat ongelmakeskeisiä ja amerikkalaiset ratkaisukeskeisiä. Ratkaisukeskeinen ajattelee, että jos on ongelma, se vain odottaa ratkaisuaan. Ajattelu on tarttunut myös kristittyihin. Kaikki on selvitettävissä, ongelmat voitettavissa. Uskonnollinen yhteisö tai hengellinen julistaja, joka lupaa varmalla äänellä Jumalan tuntuvaa apua, liikkuu vaarallisilla vesillä. Kuten parantajat, jotka eivät elä raittiissa uskossa sanan pohjalla. Toki Jumala kuulee rukoukset aina ja auttaa. Mutta se, miten ja milloin hän sen tekee, ei ole yhdenkään ihmisen määrättävissä. Kuka kantaa pettymyksen syvyydestä vastuun, kun hädässä ollut palaa suurien lupausten jälkeen muuttumattomaan arkeen? Jäljellä ovat vain tyhjät lupaukset ja suurempi tuska, ei muuta. – Jumalaa leikkivien olisi syytä tehdä par

Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä. Matt. 25:13.

Itävallan Alppien korkeimmille ja autioimmille kohdille on sijoitettu myrskykelloja varoittamaan vaeltajia sään muuttumisesta. Kun tuuli voimistuu, kellot alkavat soida ja on aika hakeutua suojaan. Jeesuksen valvomiseen kehottavat sanat kaikuvat myrskykellojen tavoin. Hänen lopunajan kuvauksiinsa sisältyy paljon järkyttäviä asioita: auringon ja kuun pimentymisiä, taivaiden voimien järkkymisiä. Toisaalta samassa yhteydessä esiin tuotu vertaus viikunapuusta ja kesän tulosta tuo synkkiin kuviin lohduttavan sävyn. Kun järkyttäviä asioita tapahtuu, se enteilee vain kesän saapumista. Jeesus palaa takaisin, kyyneleet pyyhitään, vääryydet korjataan, alkaa varsinainen elämä. Ei enää huokailua eikä tuskaa, ei enää kipeitä kysymyksiä tai levotonta mieltä. Ei enää sairauden vaivaa tai yksinäisyyttä. Valvominen osoittautuu kaiken vaivan arvoiseksi.

Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Matt. 24:36.

Kukaan ei voi sanoa, milloin loppu tulee. Alkukristityt olivat varmoja, että loppu tulee heidän aikanaan. Niin oli Luther ja niin ovat olleet monet muutkin. Ja näin sen tulee ollakin. Meidänkin tulee olla varmoja siitä, että Jeesuksen paluu on lähellä, niin kuin se onkin lähempänä kuin ketään ennen meitä. Jos lopun aavisteltiin olevan jo ennen ovella, on se sitä entistä varmemmin nyt. Vaikka me emme laskeskele päiviä, me voimme raittiisti todeta, että maailman kehitys kulkee Jumalan sanan viitoittamaa tietä. Tähän tulokseen täytyy tulla, kun Raamatun Jeesuksen paluuta edeltäviä tapahtumia tutkaillaan. Mutta silti hänen tulonsa tulee olemaan jokaiselle yllätys. Merkkien tarkkailua tärkeämpää on olla aina valmis kohtaamaan Herra kasvoista kasvoihin.

He huusivat toinen toiselleen: – Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan. Jes. 6:3.

Monet uskonisät ja -äidit ovat reagoineet Jumalan lähestymiseen vaikenemalla. Ehkä jotkut meistäkin. Kun Jumalan sallima kärsimys tai häneltä saatu siunaus koskettaa riittävän syvältä, se hiljentää sydämen. Olo on kuin Pietarilla suuren kalansaaliin äärellä, kun hän tajusi Jeesuksen pyhyyden: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” (Luuk. 5:8.) Jumalan pyhyyden kokemus saa aikaan oman syntisyyden näkemisen ja suuren armon janon. Samalla se vavisuttaa, että pyhä Jumala on niin lähellä, armo ja anteeksianto on persoonallisesti läsnä. Tällainen kokemuksellisuus on jotakin muuta kuin uuvuttavassa uskonnollisessa tunnevirityksessä elämistä. Varmasti Jumalan voi kohdata edelleen sanassa ja sakramenteissa. Niissä Herramme on luvannut olla aina läsnä.

He huusivat toinen toiselleen: – Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan. Jes. 6:3.

Monet uskonisät ja -äidit ovat reagoineet Jumalan lähestymiseen vaikenemalla. Ehkä jotkut meistäkin. Kun Jumalan sallima kärsimys tai häneltä saatu siunaus koskettaa riittävän syvältä, se hiljentää sydämen. Olo on kuin Pietarilla suuren kalansaaliin äärellä, kun hän tajusi Jeesuksen pyhyyden: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” (Luuk. 5:8.) Jumalan pyhyyden kokemus saa aikaan oman syntisyyden näkemisen ja suuren armon janon. Samalla se vavisuttaa, että pyhä Jumala on niin lähellä, armo ja anteeksianto on persoonallisesti läsnä. Tällainen kokemuksellisuus on jotakin muuta kuin uuvuttavassa uskonnollisessa tunnevirityksessä elämistä. Varmasti Jumalan voi kohdata edelleen sanassa ja sakramenteissa. Niissä Herramme on luvannut olla aina läsnä.

Mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi sanotaankin: – Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva! Ef. 5:13–14.

Kun tänä päivänä puhutaan herätyksistä, puhutaan nauramisista, pumpuliin vajoamisista, transseista ja ihanista kokemuksista. Herätys on kuin huumematkailua. Pian matkan jälkeen palaa kuitenkin arki. Kun ennen puhuttiin herätyksestä, puhuttiin pyhästä hiljaisuudesta Jumalan sanaa kuunneltaessa ja synneistä kauhistumisesta, jota ei saanut aikaan ihminen. Pyhä Henki lohdutti särjettyä Jumalan sanalla, armo sai kirkastua. Arkeen palattiin lohdutetuin ja puhtain sydämin. Kun Jumalan sana sattuu sydämeen, se voi olla järisyttävä pyhän kohtaaminen. Sydän pelästyy ja rauhoittuu; joutuu tilille ja vapautuu. Syntyy ymmärrys: Jumala on ollut uskollinen kasteesta saakka, ihminen ei sitä ole ollut, mutta isä on kutsunut tuhlaajalapsensa takaisin kotiin. Haavoitetut kädet sulkevat armon suojaan, antavat uskon levon.

Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa, ja minä voin Kristuksen tulemisen päivänä ylpeillä siitä, että en ole turhan vuoksi ponnistellut ja nähnyt vaivaa. Fil. 2:15–16.

Ei ole hedelmällistä tyrkyttää pakolla evankeliumia, mutta hedelmällistä on pitää sitä tarjolla sopivalla etäisyydellä. Siten, että halukkaat kykenevät siihen tarttumaan. Jeesuksen kutsun alla elävä on usein herkällä mielellä ja sisältä arka. Hän katselee kristittyjä pohtien, voiko heidän sanomaansa ja vilpittömään rakkauteensa luottaa. Hengellisellä rymistelyllä karkotamme kyselijän varmasti, ehkä lopullisesti. Totuuksien kylmään lateluun tai liian suurien lupausten antamiseen ei kenelläkään ole lupaa. Herkkä ihminen vaistoaa, jos hän on pelkkä käännytyksen kohde. Yläpuolelle asettujalta on syytäkin suojautua, kuka sellaiseen ihmiseen voisi luottaa? Kristitylle todellinen kysymys on se, rakastaako hän ihmistä, jolle tahtoo jakaa elämän sanaa? Rakastaako ja luottaako hän Jumalan Pyhän Hengen työhön myös tämän lähimmäisen elämässä?

”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Matt. 6:31–33.

Suuri osa energiastamme kuluu tulevaisuuden varmistamiseen. Koulussa luetaan, että saadaan päästötodistus, että päästään opiskelemaan, että valmistutaan, että päästään kohtuulliseen työhön, että hankitaan riittävästi rahaa, että saadaan perheelle ruokaa ja autoon bensaa. Sen varalle, että jokin menee tässä tulevaisuusohjelmassa vikaan, otetaan vakuutuksia ja mietitään varasuunnitelmia. Pahimmillaan tulevaisuuden varmistelu istuttaa ihmisen ennustelijoiden
penkeille, että epävarmuus hellittäisi. Tulevaisuuden turvaaminen näyttää olevan ihmisen elinikäinen huoli. Keskelle sitä tulee Jeesus ja sanoo: ”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen” (Matt. 6:34). Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, muu tarpeellinen saadaan sen myötä.

Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Matt. 6:9.

Raamattua kääntämässä ollut kirjailija Lassi Nummi ehdotti, että rukouksen alku käännettäisiin: ”Isä, meidän Isä”. Raamatunkäännöskomitea ehdotti muotoa: ”Isä, meidän taivaallinen Isämme”. Lopulta päädyttiin kuitenkin vakiintuneeseen, jo keskiajalta saakka lausuttuun latinalaiseen muotoon ”Pater noster”, ”Isä meidän”. Sana ”Isä” viestittää meille, että Jumala, Kaikkivaltias ja suuri, on samalla meidän hellä Isämme, jota saamme lähestyä täydellä luottamuksella niin kuin rakkaat lapset omaa isäänsä. Se, että Isä on taivaassa, kuvaa hänen rajatonta valtaansa. Ja vielä kun puhumme ”meidän Isästä”, se kertoo, että kristityt ovat samaa perhettä, saman Isän lapsia kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa.