PÄIVÄN SANA

Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen. 1. Piet. 5:7.

C.O. Roseniuksen laulussa rohkaistaan: ”Murheinen mieli murheesta nouse, / kun Isän armo on muuttumaton. / Jos sumu aivan peittäisi taivaan, / kuitenkin aurinko taivaalla on” (SK 259). Jumalan armo antaa oikeanlaiset mittasuhteet kaikille vastoinkäymisillemme. Tämän elämän murheita ei voi edes verrata meitä odottavaan kirkkauteen, taivaan iloon, rauhaan ja riemuun. Vanha elämä kaikkine taakkoineen on pyyhkiytyvä pois, ja sen parhaatkin hetket ja asiat osoittautuvat vain täydellisen elämän esikuviksi. Tämän elämän murheissa meillä on kuitenkin väkevä auttaja. Hän on mitannut taakkamme tarkasti. Lohduttajaksi Jeesus on antanut Pyhän Henkensä. Pyhä Henki nostaa murheellisen katseen näkemään uskossa sumuverhon taakse näkymättömiä.

Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio. Room. 5:16.

Olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta. Jumalan armo ei ole yleisarmollisuutta, kaiken sen siunaamista, mikä nyt sattuu miellyttämään. Jumalan armo kiinnittyy aina Jeesuksen ristiin. Armo maksoi Jumalan Pojan hengen, siksi se ei ole halpaa armoa eikä ihmisten ostettavissa. Kristillisessä kirkossa tarjotaan armoa, jonka edestä Jumalan Pojan veri vuosi. Niin paljon Jumala tätä syntistä maailmaa rakasti. Jumalan armo ei siten voi koskaan perustua ihmisen tekoihin, onnistumiseen kristittynä, persoonallisiin ominaisuuksiin tai muuhunkaan meissä olevaan. Armo on Jumalan sydämen asenne ihmistä kohtaan. Jumalan sydän on täynnä rakkautta ja anteeksiantoa siksi, että Jeesus otti itselleen meille kuuluneen tuomion, sovitti meidät Isän kanssa, vapautti tuomiosta

Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin, ja tuon sinut takaisin tähän maahan. Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut. 1. Moos. 28:15.

Jaakobin elämästä voimme oppia erään Valtakunnan salaisuuksista: Taivaassa ihmisen elämää katsellaan aivan eri perspektiivistä kuin maan päällä. Jumalan silmin Jaakob ja hänen jälkeläisensä oli valittu toteuttamaan Jumalan ihmeellistä pelastushistoriaa. Jumalan silmin oli selvää, että Jaakobin kautta tuo suunnitelma toteutuisi siitä huolimatta, millainen Jaakob oli. Jumalan silmin oli varmaa, että Jaakobille annettu huolenpidon lupaus oli ”niin ja aamen”. Ihmisen
silmin näkyi vain syntinen ja epäilevä ihminen. Ihmisen silmin nähtiin juonittelua ja pakenemista. Ihmisen silmin suojelukauppaa käytiin vielä senkin jälkeen, kun vakuudet oli jo annettu. – Rohkaisisiko tämä sinua luottamaan Jumalan hyvään suunnitelmaan omassa elämässäsi? Hänen suuret suunnitelmansa eivät kaadu pienen ihmisen heikkouteen, ei edes syntisyyteen.

Te olette kyljillänne ja hartioillanne sysineet heikkoja, te olette puskeneet niitä sarvillanne, kunnes olette saaneet ajetuksi ne laumasta. Mutta minä pelastan lampaani, eivätkä ne enää ole teidän armoillanne. Minä pidän siitä huolen, että oikeus toteutuu lampaiden kesken. Hes. 34:21–22.

Yhä useampi tippuu ihmiskeskeisestä uskonyhteisöstä kipeään arkeen. On jouduttu pettymään suuriin lupauksiin. Näkyvillä ratkaisuilla todellisuutta mittaava uskonnollisuus ei osoittaudukaan aidoksi. Usko ei vapauttanutkaan elämän arjesta, jossa kohdataan sairautta ja vaikeuksia. Jossa huomataan oma syntisyys samanlaiseksi kuin toistenkin. Pettymys on syvä kun selviää, että puhdasta, harmonista ja ongelmatonta yhteisöä ei ole olemassakaan. Näistä vesistä selviäminen edellyttää paljon armon sanaa ja lähimmäisenrakkautta. Tarvitaan myös Raamatun lupausten, lain ja evankeliumin, uudelleen ymmärtämistä. Pettynyt tarvitsee kanssakulkijaksi rinnalleen kokeneen kristityn, joka saattelee raittiille lähteille. Paikkaan, jossa uudet hennot armon taimet saavat kasvaa rauhassa ja suojassa.

Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä. Luuk. 17:24.

Keskieurooppalaisen kylän koirapatsaan tarina on koskettava. Koira saapui isännän kuoltua toistakymmentä vuotta joka päivä asemalle tätä vastaan. Koira odotti, ja kun isäntä ei tullut, se palasi kotiin tullakseen seuraavana päivänä uudelleen. Se ei lakannut uskomasta, että rakas isäntä lopulta palaa, vaikka vuodet kuluivat eikä isäntää näkynyt. Se lähti vastaan, koska se rakasti isäntäänsä. Ja se tiesi, että myös isäntä rakasti sitä. Se odotti kiihkeästi isäntäänsä, koska tunsi hänen hyvyytensä. Samasta syystä mekin odotamme Jeesusta takaisin. Saavumme sanankuuloon ja ehtoollispöytään. Taivutamme päämme rukoukseen. Sanomme: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” Tulkoon se sydämeemme ja keskellemme. Tulkoon se pian myös näkyvästi ja lopullisesti, niin että saamme nähdä Herramme kasvoista kasvoihin, kun luodaan uudet taivaat ja uusi maa.

Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Matt. 24:9–11.

Jeesuksen mukaan hänen omiaan uhkaa kaksi vaaraa, jotka voivat johtaa uskosta luopumiseen aikojen lopulla. Toinen on kristittyjen vainot, toinen se, että kristityt lähtevät seuraamaan vääriä profeettoja eli harhaoppeja. Jeesuksen mukaan kaikkien hänen omiensa tulee olla valmiit kantamaan häpeää ja kestämään vainoa hänen nimensä tähden. Ristinkantaminen tarkoittaa syvässä mielessä juuri tätä. Myös Jumalan lähettämä väkevä eksytys saapuu, kun Antikristuksen sallitaan päästä hetkeksi valtaan maailmassa. Ne, jotka eivät pidä kiinni Jumalan yksinkertaisesta sanasta, nielevät Antikristuksen aluksi kristilliseltä vaikuttavan harhan ihmeineen ja merkkeineen. Vähitellen heidät johdetaan yhä syvemmälle pimeyteen. Lopunaikojen tärkein armolahja saattaakin olla henkien erottamisen lahja

Katso! Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Hoos. 2:16.

Kun väsymme elämän tai uskon suorittamiseen, joudumme aluksi epävarmuuden tilaan. Pelkäämme, miten meille käy. Haluaisimme turvaverkot takaisin paikoilleen mahdollisimman pian. Pyrimme uudelleen varmuuteen ja selkeyteen elämässämme. Mutta Jumala ottaakin kädestä ja kutsuu mukaansa autiomaahan, jossa maisemat muuttuvat vieraiksi, äänet kuulostavat oudoilta ja yön hiljaisuus ja kylmyys pelottavat. Kun rauhoitumme ja annamme Herramme puhua meille autiomaassa lempeästi, niin monet asiat pelkistyvät ja yksinkertaistuvat. Kysymykset selkiytyvät. Tärkeät asiat tulevat jälleen merkittäviksi ja turhat karsiutuvat pois, menettävät merkityksensä. Voisimmeko kuulla väsymisessämme Jumalan lempeän kutsun levähtää? Kutsun päästää irti suorittamisesta? Kutsun hengittää raikkaita tuulia, syvään ja omilla keuhkoilla?

Jumalamme ja Isämme edessä me lakkaamatta muistelemme sitä, kuinka usko on saanut teidät toimimaan ja rakkaus näkemään vaivaa ja kuinka kärsivällisesti te panette toivonne Herraamme Jeesukseen. 1. Tess. 1:3.

Aika ajoin on hyvä muistuttaa toinen toistamme siitä, että vaivannäkö Jumalan valtakunnan työssä ei ole turhaa eikä tarkoituksetonta. Suurin osa hengellisen toiminnan siunauksesta jää silmiltämme piiloon, mutta Jumalan sanan julistaminen tai julistamisen mahdolliseksi tekeminen on aina siunattua työtä. Jumalan sana ei palaa tyhjänä, eivätkä rukoukset kaiu kuuroille korville. Sinäkin olet lahjoillasi, rukouksillasi, työlläsi ja osallistumisellasi kyntänyt omaa sarkaasi valtakunnan työssä, näyttäköön se mielestäsi kuinka vaatimattomalta tahansa. Opetuslasten lahjat olivat erilaiset ja tehtävät erilaiset. Kaikki olivat kuitenkin rakentamassa samaa Jumalan valtakuntaa. Kukaan ei ole tarpeeton, yksikään ei ole vähäpätöinen. Jumalan silmissä arvojärjestykset ovat sitä paitsi aina jotakin muuta kuin meidän omat arviomme.

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Hepr. 11:1.

Hengellinen väsymys voi liittyä kysymykseen uskon kokemisesta. Meitä on saatettu ajaa sisään uskonnollisuuteen, jossa tunteminen ja kokeminen on uskon mitta. Nuori mies meni saarnamiehen luokse rukoiltavaksi, ja saarnaaja piti vuolaan rukouksen nuoren puolesta. Lopuksi saarnaaja kysyi: ”Miltä tuntui?” Kun tuntuu hyvältä, kaikki hyvin? Kun tuntuu huonolta tai ei tunnu miltään, jotain on vialla? Onko Jumalan armo riippuvainen siitä, miltä se meistä tuntuu? Olisimmeko ymmärtäneet jotakin väärin? Jos Jumala ei suostukaan tulemaan ja rysäyttämään kerralla uskonelämäämme kuntoon, vaikka rukoiltaisiin vilpittömästi polvet verillä, kuten kuuluisa Wittenbergin munkki aikanaan, niin onko kaikki silloin menetetty? Vai pitäisikö ripustautua Jumalan lupauksiin, eikä ihmisen kokemuksiin? Vaikka tähän: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu” (Room. 10:13). Jeesusta avukseen huutava turvautuu lupausten Jumalaan, hän uskoo.

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Hepr. 11:1.

Hengellinen väsymys voi liittyä kysymykseen uskon kokemisesta. Meitä on saatettu ajaa sisään uskonnollisuuteen, jossa tunteminen ja kokeminen on uskon mitta. Nuori mies meni saarnamiehen luokse rukoiltavaksi, ja saarnaaja piti vuolaan rukouksen nuoren puolesta. Lopuksi saarnaaja kysyi: ”Miltä tuntui?” Kun tuntuu hyvältä, kaikki hyvin? Kun tuntuu huonolta tai ei tunnu miltään, jotain on vialla? Onko Jumalan armo riippuvainen siitä, miltä se meistä tuntuu? Olisimmeko ymmärtäneet jotakin väärin? Jos Jumala ei suostukaan tulemaan ja rysäyttämään kerralla uskonelämäämme kuntoon, vaikka rukoiltaisiin vilpittömästi polvet verillä, kuten kuuluisa Wittenbergin munkki aikanaan, niin onko kaikki silloin menetetty? Vai pitäisikö ripustautua Jumalan lupauksiin, eikä ihmisen kokemuksiin? Vaikka tähän: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu” (Room. 10:13). Jeesusta avukseen huutava turvautuu lupausten Jumalaan, hän uskoo.