Jaakob meni isänsä luo ja sanoi: ”Isä!” Iisak vastasi: ”Niin, poika, kuka sinä olet?” Jaakob sanoi isälleen: ”Minä olen sinun esikoisesi Esau. Olen tehnyt niin kuin käskit. Nouse istumaan ja syö minun riistaani, ja siunaa sitten minut.” 1. Moos. 27:18–19.
Jaakobin elämä oli niin erikoista omaan pussiin pelaamista, että voidaan vain ihmetellä hänen keskeistä rooliaan pelastushistoriassa. Se on samaan aikaan sekä outoa että lohdullista. Jumala kutsuu valtakuntaansa ja työhönsä sen, jonka hän haluaa. Joka kutsutaan, se kelpaa. Kutsun saaja ei välttämättä ole mielestämme parhaalta vaikuttava vaihtoehto. Ei pätevin, ei lahjakkain, ei hurskain. Mutta Jumala valitsee sen, joka ei ole mitään, ja antaa hänelle tehtävän ja tarvittavan varustuksen. Myös riittävän suuren varjon tai ristin, ettei hän ylpisty. Siksi myös sinä ja minä olemme taivaan tiellä. Siitä huolimatta, että itse tiedämme, mitä tekoa me olemme. Kutsuttuaan meidät Herramme sanoo vielä, ettei hän kutsumistaan eikä armolahjojaan kadu. Merkillinen valtakunta.