Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Matt. 6:9.
Sanamuoto tarkoittaa kertakaikkista tapahtumaa: ”Pyhitettäköön nimesi, pian ja lopullisesti!” Isää pyydetään
osoittamaan pyhyytensä ja voimansa niin, että kaikkien on pakko tunnustaa hänen nimensä pyhäksi ja loukkaamattomaksi. Jumalan nimi on hänen olemuksensa kuva. Hän on Isä; hän on ensimmäinen ja viimeinen; alku ja loppu; kuninkaitten Kuningas ja herrain Herra; Hän on ”Minä olen” eli ehdoton olemassaolo ja kaiken muun elämän edellytys. Isä meidän -rukouksessa ei pyydetä, että meidät tehtäisiin pyhiksi ja vanhurskaiksi, vaan: pyhitetty olkoon sinun nimesi. Raamatullinen pyhitys ei keskity ihmiseen itseensä. Itsensä loputon tutkailu ja sydämen erittely johtaa lopulta aina joko masennukseen tai ylpeyteen. Luther sanoi: ”Kiveä, joka makaa auringossa, ei tarvitse käskeä lämpenemään. Se tulee lämpimäksi aivan itsestään.”