Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Matt. 6:25–26.
Miten armon lupaukset voisivat rohkaista meitä arjen ahdingoissa, kiireissä ja vaikeissa kysymyksissä? Monenlaisen pakkotekemisen ja pakkojaksamisen paineessa? Tai silloin, kun elämää kohtaa luopumisen aika? Miten osaisimme elää siten, että jokaiselle päivälle riittäisi vain sen päivän murheet? Miten rohkaistuisimme tekemään päätöksiä ja olemaan armoon turvaamisessamme levollisempia – pelkäämättä koko ajan kaiken menevän vikaan? Tyytyisimme tarvittaessa
odottamaan rauhassa Jumalan aikaa asioiden etenemiselle. Antaisimme itsellemme luvan hellittää. Ja Jumalalle luvan olla meidän Jumalamme, jota hän niin mielellään on pienemmissäkin asioissa. – Ehkä on niin, että luottamus Jumalan armoon muuttuu sitä syvemmäksi ja levollisemmaksi, mitä pimeämpää taustaa vasten sitä joudutaan ajoittain katselemaan.