Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko. Matt. 26:41.
Itsepetos on kuin toinen luonto. Syntiin turrutaan nopeasti eikä enää pyritäkään tekemään siitä parannusta. Saatamme ajatella, että saahan synnin kuitenkin taas anteeksi. Tämä on tulella leikkimistä. Syntiin on pantava välit poikki, oli sen nimi mikä tahansa. Pietari kehottaa: ”Jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika” (1. Piet. 1:17). Emme saa kadottaa pyhää pelkoa. Jumalan tahdon mukaista elämää häiritsevät maailma, perkele ja oma liha. Meissä asuva perisynti tulee esille toistuvina kiusauksina ja ajoittain lankeamisina: ”Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee”, opetti Jaakob (Jaak. 1:14). Taistelun luonteen tiedostaen me palaamme aina anteeksiantamuksen lähteelle – vaikka sadannen kerran samasta asiasta.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen