Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Luuk. 15:4,8.
Kymmenen hopearahaa käsittävä kaulakoru oli naisen koko omaisuus. Usein sellainen oli perintökoru, joka varakkaammilla naisilla saattoi painaa useita kiloja. Rahoja oli vain kymmenen, nainen oli siis köyhä ja siksi myös rahan kadottaminen kirpaisi vielä rankemmin. Jumala etsii vastaavalla sydämen hädällä ja rakkaudella jokaista luomaansa ihmistä. Hän jätti siksi taivaan, tuli ja etsi omiaan. Eikä ole sattumaa, että toisessa vertauksessa etsittävä on juuri lammas, puolustuskyvytön, helposti eksyvä ja väsyvä, joka ei omin voimin löytänyt tietä takaisin laumaan. Sellaisiahan me olemme. Me emme kykene löytämään itse kotiin, me emme kykene tunnistamaan Paimenta. Mutta paimen etsii meidät, nostaa olalleen ja kantaa kodin lämpöön.