Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. Kol. 1:12–14.
Kristitty ei muutu syntiseksi tehtyään syntiä, vaan hän tekee syntiä, koska on syntinen ihminen. Perisynti on myös kristityn todellisuutta, ja uskonelämä on kilvoittelua sen vaikutusta vastaan. Me emme tosin tee sitä enää pelastuaksemme, vaan me vastustamme sitä pelastettuina, kiitokseksi Herrallemme. Meidät on jo siirretty Pojan valtakuntaan. Synnin todellisuus ja Jumalan sanan laki, joka tuomitsee synnin, on silti otettava vastaan sellaisena, kuin se Raamatussa kerrotaan. Samoin on lupa omistaa armon todellisuus juuri niin avarana, kuin se Raamatun sanassa meille julistetaan. Ilman ”häntiä”, ehkä, jos tai mutta -sanoja. Jumalan sanassa vallitsee aina totuuden ja rakkauden tasapaino, lain ja evankeliumin jännite, synnin ja armon toistuvuus. Ei ole yhtä ilman toista.