Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti. Jes. 40:7–8.
Kenet sinä olet menettänyt? Rakkaan puolison? Rakkaan lapsen? Vanhemman tai isovanhemman? Ystävän? Ikävän kipu hellittää, vaikka sitä voi olla kuoleman surun keskellä vaikea uskoa. Niin tulee kuitenkin tapahtumaan, ja suru saa pikku hiljaa toisen muodon. Se muuttuu rakkaiksi muistoiksi. Se muuttuu kiitollisuudeksi yhteisestä matkasta ja yhteisistä elämänkokemuksista. Se muuttuu hiljaiseksi kaipaukseksi. Kun olemme rakkaan ihmisen arkun äärellä, elämän rajallisuus ja ajan yllättävä lyhyys tulevat todellisiksi. Jesajan sanoin: ”Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä.” (Jes. 40:6–7.) Eron suru on syvä. Kaipaavilla on kuitenkin toisensa lohtunaan, ja taivas myös. Suru saakoon aikansa. Sallittakoon sen tulla, rauhassa olla ja muuttaa ajallaan muotonsa.