Katso! Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Hoos. 2:16.
Kun väsymme elämän tai uskon suorittamiseen, joudumme aluksi epävarmuuden tilaan. Pelkäämme, miten meille käy. Haluaisimme turvaverkot takaisin paikoilleen mahdollisimman pian. Pyrimme uudelleen varmuuteen ja selkeyteen elämässämme. Mutta Jumala ottaakin kädestä ja kutsuu mukaansa autiomaahan, jossa maisemat muuttuvat vieraiksi, äänet kuulostavat oudoilta ja yön hiljaisuus ja kylmyys pelottavat. Kun rauhoitumme ja annamme Herramme puhua meille autiomaassa lempeästi, niin monet asiat pelkistyvät ja yksinkertaistuvat. Kysymykset selkiytyvät. Tärkeät asiat tulevat jälleen merkittäviksi ja turhat karsiutuvat pois, menettävät merkityksensä. Voisimmeko kuulla väsymisessämme Jumalan lempeän kutsun levähtää? Kutsun päästää irti suorittamisesta? Kutsun hengittää raikkaita tuulia, syvään ja omilla keuhkoilla?