Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.
Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia.
Mistä heräämisen tunnistaa? Herätetty pohtii uskoaan ja elämäänsä tavallista herkemmällä mielellä. Ajoittain hän vaikuttaa pelokkaalta. Hän etsii tosissaan vastauksia. Mihin uskoa ja millä perusteella? Mikä kristinuskossa on oleellista ja keskeistä? Mikä kirja on Raamattu? Mitä on elää uskovan elämää tämän päivän maailmassa? Ja hän joutuu vastatusten kysymyksistä kovimman kanssa: Kelpaanko minä Jumalalle? Kuulunko niiden joukkoon, jotka kerran pääsevät taivaaseen? Hän ymmärtää hyvin, että nuo hurskaat kelpaavat, mutta entä hän itse? Hän, joka
on elänyt etäisyyksien päässä Jumalan tahdosta ja jolle eivät uudet uskonkokemuksetkaan oikein riitä.
– Näissä tunnoissa liikutaan Jumalan Hengen pyhällä työmaalla. Pian armon avara ovi avataan, pian sydän
löytää leponsa Jumalan omissa teoissa.
Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin.
Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan:
– Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi,
hän raivaa sinulle tien.
Ääni huutaa autiomaassa:
”Raivatkaa Herralle tie,
tasoittakaa hänelle polut!”
Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.
Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. Hän julisti: ”Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.”
Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa. Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. Ja taivaista kuului ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.”
Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.
Meitä johdatellaan särjetyn sydämen tielle laskemalla harteillemme risti ja kehottamalla seuraamaan Jeesusta. Risti auttaa valvomaan, koska sen alla on paljon asiaa Jumalalle. Risti ottaa oman voiman pois ja muokkaa meistä astian, jossa Jumalan pyhä öljy voi palaa, vaikka astia onkin vaatimaton. Ristiä kantaessaan kristitty on uskossa toiveikas. Hän nauttii ajoittain iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä vastoin kaikkea näkyvää ja koettavaa todellisuutta. Ahdistuksessa ei tule kiinnittää katsettaan oman sielun maisemiin. Sillä usko ja toivo ahdistuksessa löytyy vain kääntämällä katse Jeesukseen ristillä. Jeesuksen ristiä ja haavoitettuja käsiä katseltaessa omat puutteet haihtuvat ja
sydän rauhoittuu.
Näin sanoo Herra Sebaot:
– Vielä on tapahtuva, että monet kansat
ja monien kaupunkien asukkaat lähtevät liikkeelle.
He kulkevat kaupungista toiseen
ja sanovat:
”Lähtekää tekin mukaan,
menkäämme yhdessä Jerusalemiin
uhraamaan Herralle ja etsimään häneltä armoa,
rukoilemaan Herraa Sebaotia.”
Ja kaikkialta kuuluu huuto: ”Minä tulen mukaan!”
Kansanjoukot ja mahtavat kansat
saapuvat Jerusalemiin
rukoilemaan minua, Herraa Sebaotia,
uhraamaan minulle ja etsimään minulta apua.
”Näin sanoo Herra Sebaot: Jokaisen Juudan miehen viitan liepeisiin tarttuu noina päivinä kymmenen miestä, jotka kaikki puhuvat eri kieltä, ja he sanovat: ’Me tahdomme tulla teidän mukaanne. Olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne.’”
Anna kansallesi sen synnit anteeksi, millä tavoin se onkin sinua vastaan rikkonut.
Kristittyjä yhdistävä kipeä kohta on taistelu helmasyntejä vastaan. Niitä, joista emme pääse eroon vaikka kuinka tahtoisimme. Vanhoihin synteihin lankeaminen on rehelliselle uskovalle masentavaa. Se tuntuu häpeälliseltä ja kurjalta ja syö omantunnon rauhan. Sydämen taistelu ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö enää olisi Jumalan lapsia. Kristittyinä joudumme kamppailemaan jatkuvasti syntejämme ja heikkouksiamme vastaan, eikä se taistelu toivottavasti lakkaa
ennen taivasta. Jos lakkaa, olemme hengellisesti kuolleita. Voi jopa kysyä missä mennään, jos taistelua ei enää näe tai tunne. Raamattua on ainakin silloin luettu huonosti. Sota syntiä vastaan on voitettu, se on selvä, mutta taistelu jatkuu viimeiseen saakka, kuitenkin voittajan puolella.
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Kirkkoisä Origenes kirjoitti sataluvulla: ”Kirkko on saanut apostoleilta perimätavan kastaa myös pieniä lapsia”, sillä jo ”apostolit tiesivät, että kaikissa on synnin luontainen saastutus, joka täytyy pestä pois veden ja Hengen kautta. Ei kukaan ole synnitön, vaikka olisi yhden päivän ikäinen.” Hän opasti vielä: ”Koska synnynnäinen saastutus pestään pois kasteen kautta, pienet lapsetkin tulee kastaa. Sillä jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.” Jotta Jumalan ihmeellinen luomistyö, pieni ihmislapsi, joka on ”saanut hahmonsa näkymättömissä, muotonsa kuin syvällä maan alla” (Ps. 139), saisi vielä kaikkein suurimman lahjan – saisi syntyä
vedestä ja Hengestä – me kastamme lapset Jumalan omiksi ja taivaan kansalaisiksi. Sinetöimme heidät Jeesukselle, Herramme suojelun ja johdatuksen alle. Kasteessa lapsi saa lahjoista suurimman, siksi se on Jumalan ylistämisen suuri juhla!
Mutta fariseukset menivät ulos ja ryhtyivät suunnittelemaan, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä.
Kun Jeesus sai tietää tästä, hän lähti sieltä. Hänen perässään kulki paljon väkeä, ja hän paransi kaikki sairaat. Hän kuitenkin varoitti heitä puhumasta hänestä julkisesti, jotta toteutuisi tämä profeetta Jesajan lausuma Jumalan sana:
– Katso: minun palvelijani, jonka olen valinnut,
minun rakkaani, johon olen mieltynyt.
Minä lasken henkeni hänen ylleen,
ja hän julistaa kansoille oikeuden.
Ei hän huuda eikä riitele,
ei kuulla hänen ääntänsä kaduilla.
Murtunutta ruokoa hän ei muserra,
savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta.
Hän on saattava oikeuden voittoon.
Hänen nimeensä kansat panevat toivonsa.
Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa.
Kaipaus levollisuuteen asuu sydämessämme. Kaipaus on kuin äänetön rukous. Se saattaa olla väsymistä jokapäiväisiin oravanpyöriin. Se saattaa olla väsymistä sisäisiin kamppailuihin, joissa yritetään kelvata toisille
ihmisille ja Jumalalle. Kaipaamme lepoa jatkuvasta kelpaamisen vaatimuksesta. Jos en jaksakaan olla enää vahva, riitänkö vielä silloin? – Olisiko lopulta niin, että väsyminen on terve reaktio sairaaseen menoon, eikä päinvastoin? Kun jaksamisen rajat tulevat vastaan, voi sen lopputulema olla kipeydestään huolimatta hyvä. Vedettömään laaksoon puhkeaa virvoittava lähde. Pysäyttäessään meidät, riisuessaan voimamme, Herra avaa eteemme jotakin aivan uutta.
Nyt se jo puhkeaa taimelle, huomaatko?
Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.
Uskoa ylläpidetään sopivalla tapakristillisyydellä, siksi se on erittäin suositeltavaa. Voimme ottaa tavaksi käydä jumalanpalveluksissa. Voimme päättää polvistua ehtoollispöytään. Voimme lukea Jumalan sanaa. Voimme hakeutua sinne, missä sitä opetetaan. Voimme rukoilla Isää Jeesuksen nimessä. Voimme viedä lapsemme kastettavaksi ja saatella heidät näin Jeesuksen omaksi. Uskoa emme voi ottaa tai vaatia, mutta voimme hakeutua lähteille ja kutsua sinne toisiakin. Voimme muistuttaa itseämme tietoisesti myös Jeesuksen pikaisesta paluusta. – Toki halun tällaiseen
tapakristillisyyteenkin saa aikaan Pyhä Henki. Tässä piilee asian siunattu salaisuus: Jumala itse pitää meistä kiinni ja vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen.