Tekijä: tapani58

Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Pyhäkössä saan nähdä sinut, kokea sinun voimasi ja kirkkautesi. Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua. Ps. 63:2–4.

 

En tiedä, mitä olet uskontielläsi kohdannut ja nähnyt. En tiedä, mitä sydämesi on syvimmiltään kaivannut tai janonnut. Mutta toivon, että olisit saanut löytää uskon, jossa Jumalan sanan sydänäänet, risti ja armo, olisivat kirkkaina valaisemassa tietäsi. Että elämän koetukset olisivat avanneet armoa aavistuksen kirkkaampana. Että Jumala olisi saanut virvoittaa ehdottoman evankeliumin ja syliinsä sulkevan rakkauden sanoilla. Jos sana on sinua nuhdellut, olisi Pyhä Henki saanut lohduttaa muistuttamalla Jeesuksen haavoista ja syntien sovituksesta. Että sydämesi olisi löytänyt
uskonlevon. Jos olet saanut maistaa armonpisaroita, rukoilen, että ne jäisivät sydämeesi elämää kantavaksi voimaksi. – Olkoon Jumalan mittaama matkasi pidempi tai lyhyempi, sinulla on sovitettu Jumala Kristuksen haavojen tähden. Saat levätä teoistasi.

Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.Jeesus ei todellakaan pitänyt rukouksen kuulemisen ehtona sitä, että rukoiltaessa hurskastellaan. Tällaisten
rukoilijoiden palkka on jo saatu. Se tuli tässä elämässä ihmisten ihailuna ja oman kunnian keräämisenä. Rukous ei ole myöskään kiivasta ja äänekästä huutamista, ikään kuin meillä olisi huonokuuloinen Jumala. Hän tietää, mitä me tarvitsemme. Hän tietää senkin, mitä emme itse edes tajua tarvitsevamme. Ja hän vastaa oikein rukouksiimme, ei meidän onnistuneen rukoustekniikkamme vuoksi, vaan oman nimensä ja lupauksensa tähden. – Useimmiten vastaus
on tosin jotakin muuta kuin se, mitä me olemme hänelle tarkkaan harkiten laaditussa rukousesityksessämme
esittäneet. Se on paljon parempi.

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Luuk. 5:8.

 

Jumalan pyhyys pelästytti Pietarin perin pohjin. Mies, joka hänen edessään seisoi, oli toista maata kuin muut
uskonnolliset johtajat. Tämä pelottava sai luonnonvoimatkin tottelemaan itseään. Pyhän edessä pahuus korostuu. Jumalan pyhyys saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi ja syntiseksi. Se voi luoda epävarman olon: vieläkö armo kuuluu minullekin? Luther opetti, että Jumalan pyhyyden ja oman syntisyytemme kohdatessa emme kuitenkaan saa hylätä armoa syntiemme vuoksi. Jos omatunto pyrkii viemään meitä poispäin Herrasta, olemme itse asiassa kaikkein kelvollisimpia häntä lähestymään. Luther jatkaa, että muut jumalat tahtovat löytää ihmisestä hurskauden, mutta oikea Jumala antaa sen meille. Mitä syntisemmiltä me näytämme, sitä nopeammin Jumala ojentaa armonsa.

Tämän nähdessään Pietari alkoi puhua kansalle: ”Israelilaiset, miksi te tätä ihmettelette? Miksi te tuijotatte meitä, aivan kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet tämän miehen kävelemään?” Apt. 3:12.

 

Hengen virroissa uivaa on vaikea vakuuttaa villin myrskyn vaaroista. Kuohuissa tahtoo tulla kuuroksi neuvoille. Ylihengellisyyden tunnistaa vasta sitten, kun riittävästi ahdistuu virtojen pyörteissä ja väsyy niissä räpiköimiseen. On terveellistä pohtia, mitä uskonelämään jää jäljelle, jos koettavat ihmeet ja näkyvät rukousvastaukset otetaan pois. Jääkö vain tyhjyys vai kävisikö niin onnellisesti, kuten Jari Kekäleen laulussa Viimeinen sana sanotaan: ”Jää yksi voima,
kun voimat häviää. On voima siinä, että Jeesus vielä jää ja särjetyillä käsillään hän kantaa särkyvää.” Jeesuksen
haavojen tunteminen on ainoan oikean uskon lähde. Haavat kertovat, mitä hän on puolestamme tehnyt. Haavojen hinnalla meidät on lunastettu Jumalan omiksi. Siksi hän jää vierelle vielä silloinkin, kun kaikki muut ovat menneet ja virtojen pyörteet ovat laantuneet.

Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.
Matt. 6:7–8.

Raamattu on Jumalan puhetta ihmiselle, rukous ihmisen puhetta Jumalalle. Kristittyjen tärkein rukous on Jeesuksen opettama Isä meidän, joka kattaa koko elämän. Se on rukousten rukous, ihmiselle valmiiksi sanoitettu kiitos, pyyntö ja ylistys.

Jeesus opetti rukouksesta myös siten, että kristittyjen ei tule rukoilla pakanoiden tavoin, jotka latelevat sanoja ja hokevat tyhjää, pälpättävät. Oikeaa Jumalaa ei tarvitse herätellä, sillä Isä kyllä tietää mitä me tarvitsemme jo ennen kuin olemme sitä häneltä pyytäneetkään. Hurskaimpien juutalaisten rukoukset venyivät niin monisanaisiksi, että synagogavieraat alkoivat usein puhella omia asioita keskenään. Oikea rukous on hätänsä avaamista Isälle, kuin lapsen puhetta vanhemmilleen, ei pitkien esitelmien pitämistä

Maan alimmat paikat eivät ole aina toisten nähtävissä. Alhaalla saattaa kulkea sellainen, joka ulkoisesti näyttää
voivan hyvin. Ehkä hyväosainen, mutta elämäntarkoituksensa menettänyt ihminen. Tai menestyksen ja tavoitteensa saavuttanut, joka huomaa, ettei huipulla ollutkaan mitään. Syvään laaksoon on eksynyt moni kipujen kantaja, sairauksiensa kanssa kamppaileva ja elämän lyömä, eri tavoin hylätyksi tullut. Laakson hämäristä voi kuitenkin löytyä tie toivoon. Sillä Jumala on kaiken lohdutuksen Jumala. Hän on antanut Jeesukselle ”taitavan kielen”, jolla hän osaa
rohkaista uupunutta. Isä Jumala tietää meidänkin elämämme. Hän on kuullut sydämemme kaipauksen. Meidänkin, jotka murehdimme Psalminkirjoittajan tavoin: ”Häpeä on murtanut sydämeni, haavani ei parane. Turhaan minä odotin sääliä, kukaan ei minua lohduttanut.”

Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin?