Tekijä: tapani58

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Joh. 15:16.

Jeesuksen rakkaus on meille vierasta rakkautta. Vapahtaja ei etsi meistä uskoa, vaan hän lahjoittaa sen. Hän ei edellytä meidän rakastavan häntä auttaakseen, vaan hän rakastaa meitä ensin. Hän ei odota meidän päätöksiämme suhteessa itseensä, vaan hän kuolee puolestamme jo silloin, kun emme ole edes osanneet kysyä hänen apuaan. Hän ei vaadi meitä kiipeämään uskonnollisia tikapuita taivaaseen ansaitaksemme armon osaksemme, vaan hän tulee taivaasta alas ja nöyrtyy seimeen, ristille, sanaksi paperille, kastemaljaan ja ehtoollispöytään. Hän ei odota hengellisesti kuolleen heräämistä henkiin, vaan laskee sydämeen uskon lahjan. Hän ei etsi meistä hurskasta touhuilua, vaan varoittaa uskonnollisista näytelmistä pakanoiden puuhana. Jeesus valitsi meidät, emme me häntä. Hän lähettää meidät kantamaan hedelmää, joka annetaan lahjana.

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Kol. 3:12–14.

Paavali antaa pukeutumisohjeen. Ensin puetaan päälle hyveet: armahtavaisuus, ystävällisyys, nöyryys, lempeys,
kärsivällisyys ja anteeksianto. Lopun kruunuksi tai vyöksi, joka pitää kaiken koossa, asetetaan rakkaus, täydellisyyden side. Kaunista kuvausta jälleen rakkaudesta, aivan kuten Paavalin tunnetummassa Korinttilaiskirjeen rakkauden ylistyksessä: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali – –”; ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku,
ei pöyhkeile – –”; ”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” Kuka tällaiseen rakkauteen pystyy? – Herramme kyllä, mutta ei yksikään meistä. Pyyteettömän rakkauden kuvaukset ovat meille silti oleellisia tienviittoja, jotka osoittavat oikean suunnan

Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit. Hepr. 9:28.

Kristillinen usko ei ole punttisalilaji, jossa hengellistä hauista paisutetaan yhä vahvemmaksi. Usko on luottamuslaji, jossa sallitaan Jeesuksen olla Vapahtaja ja jossa itse suostutaan syntisen osaan. Sillä usko on lahjaa yhtä hyvin heikolle kuin vahvalle, onnistuneelle kuin epäonnistuneelle, varmalle kuin epäilevälle, pelokkaalle kuin rohkealle. Uskossa ratkaisee kohde, ei sen vahvuus tai uskovan omat ominaisuudet. Kun synnit on otettu ristillä pois, mitä silloin lopulta merkitsevät ailahtelevat hengelliset kokemuksemme? Mitä silloin painaa oma, kuviteltu hurskaus? Mitä silloin on väliä, miltä meidän sydämessämme sattuu tänään tuntumaan? Saamme tuntea ja kilvoitella ja kokea kuinka paljon tahansa, mutta tunteet ja kokemukset eivät voi olla koskaan pelastuksemme perusta. Pääasia on aina pääasia: Kristus on uhrattu – synti on
poissa; koko maailman synti!

Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni. 2. Moos. 20:6.

Jumala on pyhä ja pyhyydessään kuin kuluttava tuli. Jumala on myös Rakkaus, syvemmin kuin koskaan voimme kuvitella tai ymmärtää. Mitä tarkoittaa, kun pyhä Jumala kaikella kiivaudella rakastaa ja puolustaa ihmistä tuhon voimia vastaan? Emme voi sen rakkauden syvyyttä tavoittaa, ja silti se ympäröi meidät. Jumalan pyhyys toki vaatii jokaisen pienenkin lain kirjaimen täyttämistä, tai muuten seuraa tuho ja kuolema. Armo taas kertoo, että hän on Kristuksessa
täyttänyt lain puolestamme pienintä piirtoa myöten. Armo on Kristuksen luokse löytäville täysin kohtuuton,
käsittämätön ja ansaitsematon. Siksi tulee varoa laittamasta Jumalan rakkaudelle rajoja, määrittelemästä keitä sen sopii koskea, keitä ei. Siihen meillä ei ole lupaa. Kristityillä on vain Jumalan sanan asettamat rajat ja Jumalan sanan julistama vapaus. Rajojen merkitsemisen sijaan saamme rakastaa häntä, joka on ensin rakastanut meitä, sekä niitä, joita hän rakastaa.

Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa. Ps. 103:17.

Jos et kykene tuntemaan toisten tai oman sydämesi edellyttämiä uskon tuntemuksia, ole rauhassa tuntematta
– armo pysyy sittenkin. Jos et voi kokea Jumalaa, ole kokematta – armo riittää kuitenkin. Pääasia on, että turvaudut Jeesukseen ja huudat häntä avuksi. Päättäköön Herra sen jälkeen kokemuksistasi tai kokemattomuuksistasi. Sen, mitä hän haluaa antaa sinulle, hän kyllä antaa. Riittävällä tavalla, oikeaan aikaan. Mikään kokemus ei tee sinusta enemmän
kristittyä tai sen puute vähemmän. Ei ole kahden kerroksen väkeä, on vain armahdettuja syntisiä ja niitä, jotka eivät armoa kaipaa tai tarvitse. Jos olet polttanut itsesi kokemuksissa karrelle, saat nyt levätä ja olla rauhassa kokematta mitään. Olet Jumalan lapsi, koska hän on kokenut ristillä puolestasi kaiken tarpeellisen. Kristuksen armon ja haavoitettujen käsien alla on sinunkin lepopaikkasi.

Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh. 4:10.

Kristuksen ansion varaan voi ja saa laittaa koko elämänsä. Siihen voi nojata koko painollaan, ja se kestää.
Kristuksen ansio kestää meidän syntimme painon, epäuskomme painon, keskeneräisyytemme painon,
epäilyksiemme painon, virheittemme painon, kipujemme painon. Koko keskeneräisyytemme. Se kestää meidän salaisten haavojemme painon ja jopa voittamattomien syntiemme painon. Jeesuksen haavoitetut kädet peittävät kaiken tämän alleen, ja Isän sovitettu sydän näkee meidät puhtaina, vanhurskaina ja täydellisinä. Taivaaseen kelpaavina. Kristukseen puettuina kasteen ja uskon kautta, hänen sovintoverensä puhdistamina, saamme säilyttää rohkeutemme matkalla taivaaseen.

Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien
ja muiden syntisten kanssa!” Matt. 9:10–11.

 

Kirkon ovella asteli vastaan kolme kadun kulkijaa lievässä humalatilassa. Yksi heistä totesi ystävilleen kohdatessaan
ovella kirkosta purkautuvan kirkkokansan: ”Hei, tehkää tilaa, ihmisiä nääkin on!” Lause käänsi sopivasti päälaelleen tavallisen ajattelun. Totta se on. Ihmisiä mekin olemme, me tavalliset tallaajat, kristityn nimeä kantavat. Ihmisiä kurjalla tavalla siten, että matkaamme kertyy jatkuvasti syntiä ja taakkaa, jotka onneksi saadaan jättää Jeesuksen veren puhdistettavaksi. Onnellisella tavalla ihmisiä taas siinä mielessä, että kaikkien syntiemme ja sairauksiemme
ja heikkouksiemme tähden evankeliumin sanoma koskee juuri meitä, sillä sairaita ja syntisiä Vapahtaja saapui parantamaan ja kutsumaan. Hänen kanssaan on jokaisen syntisen hyvä kulkea.

Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Room. 7:18–19.

Kristityn osa on tulla syntiseksi, pettyä omaan uskoonsa ja tunnustaa rehellisesti vaelluksensa puutteet. On tosin rankkaa nähdä, ettei pysty toteuttamaan hyviä aikeitaan uskonsa mukaisesti. Eikä ainoastaan niin, vaan että myös tekee sitä, mitä ei tahtoisi, valiten väärin vain sen vuoksi, että on perin juurin syntinen. Kukaan kristitty ei voi välttää tappioita. Se on totuus. Tästä emme kuitenkaan lannistu, vaan päinvastoin: suhtaudumme syntiin entistä vakavammin, niin kuin tappavaan viholliseen suhtaudutaan. Taistelua emme lopeta, vaikka myönnämme Paavalin tavoin: ”Tiedänhän, ettei minussa ole mitään hyvää.” Nopeasti sitten hakeudumme Jeesuksen sovintoveren suojaan ja pyydämme häntä voittamaan sillä hetkellä käytävän taistelun puolestamme.