Tekijä: tapani58

Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? Room. 8:35.

Jumalan sydämen asenne sinua kohtaan muuttui silloin, kun hän kuoli ristillä maailman synnit harteillaan. Myös sinun syntisi sovitettiin, anteeksiantoa ei siksi tarvitse enää ansaita millään teoilla, ominaisuuksilla tai edes hurskaudella. Jos sinä koet hengellistä heikkoutta, niin jaksaisitko ajatella, että ehkäpä Herramme viitoittama tie on kohdallasi toisenlainen kuin jonkun toisen? Ehkä onkin tarkoitus, että erilaisissa uskon ja elämän ahjoissa, joissa vierailet, saa syntyä jotakin korvaamatonta uutta, toisillekin jaettavaksi kelpaavaa? Hopeaseppä kuumentaa hopean sulaksi, niin että karsta palaa pois. Kun sepän kuva heijastuu sulan hopean pinnalta, on hopea valmis valettavaksi. Johtaessaan sinua syvyyteen ja kuumuuteen karstat palavat pois. Herramme kasvonpiirteet alkavat heijastua elämässäsi.

Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi. Apt. 10:43.

Lyhyt lause, painavat sanat. Kaikki Vanhan testamentin profeetat todistavat Messiaan nimen voimasta – mikä väkevä selkänoja kristilliselle kirkolle! Ja jokainen, joka uskoo, saa syntinsä anteeksi. Horjumattoman uskon vuoksi? Ei, vaan Jeesuksen nimen voimasta. Jeesus on täyttänyt lain vaatimukset. Jeesus on kuollut maailman synti harteillaan. Jeesus on sovittanut meidät Isän kanssa. Jeesus lahjoittaa uskon. Hän pitää sitä yllä. Jeesus suojelee omansa taivaaseen.
Jeesus itse tekee ja on tehnyt kaiken. – Ylistetty siis olkoon Jumalan Karitsa, joka otti pois meidän syntimme!
Johannes vahvistaa Pietarin sanat: ”Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden” (1. Joh. 2:12).

---

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen

Sinun aurinkosi ei enää laske eikä kuu katoa, sillä Herra on sinun ainaisena valonasi. Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt. Jes. 60:20.

Jumala parantaa jokaisen omansa ajallaan. Useimmat todellisesti vasta taivaan kodissa, jossa murhepäivien luku on lopullisesti täyttynyt. Maailmassa Jeesus parantaa lääkärien, lääkkeiden, rukousten ja lähimmäisten rakkauden kautta. Mutta aina siten, kuin hän itse tahtoo, ja silloin, kun hän itse hyväksi näkee. Kristityn oikea asenne sairauden edessä ilmenee rukouksena: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Perille pääsyn kannalta pääasia ei ole se, siirrymmekö me taivaan kotiin terveiltä jaloilta vai sairasvuoteelta. Sillä kertaalleen parantuneetkin sairastuvat uudestaan, viimeistään kuolinvuoteella. Oleellisinta on aina se, että meidän syntimme ovat sovitetut ja Jeesus on ottanut meidät lapsikseen armosta, suurena ja ihmeellisenä lahjana. Vain Jeesuksen sovitustyö avaa meille taivaan, jossa hän itse on valona – ja se taivas on totisesti auki!

Ei sanansaattaja, ei enkeli, vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät. Rakkaudessaan säälivänä hän lunasti heidät vapaiksi, hän nosti ja kantoi heitä kaikkina menneinä päivinä. Jes. 63:9.

Ihmisiä tai enkeleitä palvomalla ei saada oikeaa apua, vaikka Jumala käyttää näitäkin työnsä välineinä. Apu
tulee aina Jumalan kasvojen kirkkaudelta, Herralta Jeesukselta Kristukselta. Hän on uskollinen Jumala, hän on elävä ja läsnäoleva apu. Uskollisesti hän kutsuu myös niitä, jotka pakenevat peloissaan hänen armollista katsettaan. Tosin luotu kykenee vain hetken etäisyyteen, ei lopulliseen pakoon. Koko elämän ajan Jumala kutsuu toistuvasti luokseen. Kun aika päättyy, kootaan kaikki hänen eteensä. Pakoon lähteneille tuo hetki on pelottava. Jeesukseen turvaaville se on ilon täyttymys. He näkevät Lunastajansa kasvoista kasvoihin, hänet, joka heidät kerran otti omakseen, joka auttoi ja johdatti kaikki menneet päivät. Niin hyvät kuin pahatkin.

Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. Joh. 19:30.

Ylihengellisyyden kipeän kokemuksen myötä oli pakko pohtia perusteellisesti, mistä kristinuskossa on lopulta kysymys. Onko se pelkkää kokemusten hakemista ja henkien pelkoa? Hengellisen ahdistuksen ja herätyksen keskellä löytyi polun pää toisenlaiseen uskon todellisuuteen. Apuna toimi yksinkertainen runo: ”Se on täytetty.” Syntyi oivallus: minun ei tarvitse verrata itseäni toisiin, vahvoihin kristittyihin, vaan saan olla Jumalan lapsi tällaisenani, Kristuksen tähden. Ei tarvitse etsiä kokemuksia sydämestä tai tavoittaa hengellistä erikoiskokemusta ollakseen Jeesuksen
oma. Runo kuulutti: Kaikki on täytetty. Kaikki vaatimukset ja laki, kaikki mikä vaatii ja ahdistaa, kaikki mikä edellyttää jotain ja vie rauhan – kaikki se on täytetty. Jeesus on täyttänyt lain, minun ei tarvitse sitä täyttää omilla teoillani tai ominaisuuksillani tai vahvalla uskollani. Armon raikkaat tuulet alkoivat puhallella.

”Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen.” Tähän minä heräsin. Minä katselin ympärilleni. Olin nähnyt suotuisan unen. Jer. 31:25–26.

Kukaan ei jaksa elää vaatimusten sävyttämästä uskosta. Kun uskot riittävän vahvasti, tavoitat taivaan. Kelpaat, kun elämäsi on hurskaan harmonista. Jumalan lupaukset eivät onneksi katsele kohteensa laatua, vaan Jumalan suuruutta. Siksi laulamme virressä: ”Vain kuolemas on turvani, / veresi puhtauteni, / vapauteni vaivas. / Kuoleman vangit lunastit, / Jumalan kanssa sovitit, / aukeni rauhan taivas (VK 316). Ristin sovituksen vuoksi saamme olla Jeesuksen omia. Jos
kelpaisimme vasta silloin, kun elämämme on täydellistä, emme voisi olla koskaan lapsia, ainoastaan orjia. Herra itse tulee onneksi lähelle ja lupaa juottaa janoiset ja ruokkia nääntyneet. Armo on kuin suotuisa uni ja samalla täyttä totta. Armon syliin saamme kuvitelluista pyhyyksistämmekin laskeutua.

Ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room. 8:39.

Jumalan loputon rakkaus, kiittämättömyydestämme huolimatta, on todellinen ihme. Meidän kiittämättömyytemme,
Jumalan jatkuvasta rakkaudesta huolimatta, on myös hämmästyttävää. Hädässä kyllä rukoilemme palavasti Jumalaa avuksi. Avun saatuamme me unohdamme avunantajan ja kiitos kuihtuu huulille. Lahja on saatu, antaja unohdettu. Kuitenkin elämämme hyvä seuraa vain siitä, että me säilytämme uskon Vapahtajaan. Jeesuksen kädestä saamme ottaa
vastaan elämän ilot ja surut. Hyvinä päivinä saamme kiittää, pahoina päivinä rukoilla: ”Herra, en ymmärrä, mutta luotan sinuun ja kiitän, että annat kaiken koitua parhaakseni. Senkin, mitä nyt on mahdoton ymmärtää.” Lopulta vain Vapahtaja jää vierellämme silloin, kun kaikki muu on menetetty ja kaikki muut ovat menneet. Hän jää turvaksemme eikä lähde pois.