Tekijä: tapani58

Valvo itseäsi ja opetustasi, pidä kiinni näistä ohjeista! Silloin pelastat sekä itsesi että ne, jotka kuulevat sinua. 1. Tim. 4:16.

Mikä on lopunajan harhaopettajan varma merkki? Se, että opetus irtautuu Jumalan sanasta, Raamatusta. Myös puhdas evankeliumi, joka perustuu Jeesuksen ristillä vuotaneeseen vereen ja syntien sovitukseen, muuttuu ihmiskeskeiseksi hurmahenkisyydeksi. Monet odottavat ihmeellisiä siunauksen aikoja ennen Jeesuksen paluuta, mutta Jeesus kysyi itse, mahtaako hän löytää uskoa ollenkaan maan päältä palatessaan takaisin. Lopunajan eksytys tulee olemaan Raamatun
mukaan hurmaava, ja se tahtoo johtaa valitutkin harhaan. Siksi on pysyttävä Raamatun yksinkertaisessa pelastussanomassa ja opetuksessa loppuun saakka. Lopunajan harha ei tule olemaan kuivaa kirkkokuria, vaan ihmeiden sävyttämää, monia hämmästyttävää ja innoittavaa, mutta silti Jumalan sanasta irtautunutta uskonnollisuutta, sekoittuneena politiikkaan.

Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Joh. 6:44.

Kukaan ei tule Jeesuksen luokse, ellei Isä häntä vedä sinne. Tämä on yksi lohdullisimmista uskoon liittyvistä opetuksista Uudessa testamentissa. Kun hätäilen siitä, olenko oikeasti Jumalan lapsi tai onko uskoni riittävää, löydän levon tästä lauseesta. Itse en olisi tälle tielle osannut enkä olisi voinut muutenkaan omin päätöksin lähteä. Minut on kutsuttu ja vedetty sisälle Valtakuntaan, sen täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Usko on Isän lahja. Sen hän on antanut meille kasteessa, sanassaan ja ehtoollisessa. Kutsussa on joskus taivaallista huumoria mukana. Eräs nuori mies pilkkasi
ystävänsä kanssa samalla kylällä asunutta kirkon nuorisonohjaaja-opiskelijaa ja laulatti hänellä virsiä aikansa kuluksi. Joidenkin vuosien jälkeen tuo poika löysi itsensä samasta oppilaitoksesta. Jumala kutsui luokseen ja työhönsä. Antoi uskon lahjan.

Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Ef. 1:7–8.

Armo on rikasta armoa, runsasta ja täyttä. Se ei tunne rajoja, se ei katsele kohteensa kelvollisuutta, se ei etsi perustaa siitä, mihin se lasketaan. Armo on Jumalan sydämen asenne ihmistä kohtaan. Armo on Kristuksen sovintovereen perustuvaa täydellistä hyväksyntää. Armo on syntejä selättävää, likaisen puhdistavaa, perkeleen juonet paljastavaa Pyhän Hengen työtä ja varjelusta uskovan elämässä. Armo kohdistuu ihmiseen tulemalla lähelle Jumalan sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa. Armo on läsnä, kun rukoillaan Jumalan tahdon ja sanan mukaisia rukouksia. Armo nostaa
langenneen, antaa uuden voiman väsyneelle, rohkaisee pelkäävää. Armo ympäröi meidät kohtuuttomalla rakkaudella, joka ei koskaan pääty, sillä Jumala on Rakkaus. Hän lunasti meidät rikkomuksistamme vapaiksi. Enää ei tarvitse pelätä Jumalan vihaa tai ihmisten tuomioita.

Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. 1. Tim. 4:4.

Paavali kuvaa ”älä tartu”, ”älä koske”, ”älä maista” -uskonnollisuutta eksyttävien henkien tuotteeksi ja pahojen henkien opiksi. Tiukka oli Paavalin linjaus! Hän kohdisti sanansa gnostilaisiin opettajiin sekä myös seurakunnissa vaikuttaneisiin askeettisia gnostilais-juutalaisia oppeja omaksuneisiin vääriin profeettoihin. Kuinka kipeästi mekin tarvitsisimme
henkien erottamisen raitista lahjaa. Lahjaa arvioida oppeja, uskallusta ottaa niihin kantaa selkeästi Raamatun pohjalta, vaikka ihmiset olisivat niistä kuinka innostuneita tahansa ja vaikka ne näyttäisivät kuinka hurskailta tahansa. Hauskalta kuulostavat Paavalin aidot alkukielen mukaiset sanat Timoteukselle: ”Hylkää jumalattomat akkojen tarut.” Paavali viittaa gnostilaisiin utopistisiin tarinoihin, joiden mukaan apostolit olivat vääriä opettajia, mutta käärme, Eeva ja monet muut naiset oikeita

Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Joh. 15:7.

Pyyntömme eivät useinkaan toteudu juuri siten ja silloin kuin ajattelemme. Eivätkä vastauksetkaan ole kovin suoraviivaisia. Paavali pyysi toistakymmentä vuotta, että pistin otettaisiin pois hänen ruumistaan, mutta sitä ei otettu. Hän joutui tyytymään heikkouteen ja heikkoudessa ilmi tulevaan Jumalan armoon (2. Kor. 12:8–9). Monet kristityt ovat pettyneet hiljaiseen taivaaseen. Hiljaisina aikoina on hyvä opetella murheiden Herran päälle heittämisen taitoa (1. Piet.
5:7). Aivan kuten Jeesus Getsemanessa: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” (Matt. 26:39.) Rukoilija saa kyllä rohkeasti kertoa Herralle, mitä hän itse haluaa ja toivoo, mutta jaloa on taipua aina sittenkin Jumalan tahtoon: ”Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.”

Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo. Room. 11:6.

Armo ei ole enää armoa, jos se pohjautuu ihmiseen. Kun sillä on ”häntä”, joka edellyttää pelastumisen ehtona jotakin tekoa tai ominaisuutta. Kun se tulee ansaita itse. Armo ei ole enää armoa, jos sen saa omaksi hyvän elämän tai hengellisen kokemuksen perusteella. Armo on armoa silloin, kun se perustuu Jumalan anteeksiannon lupauksiin. Kun se omistetaan uskossa, vaikka ei ansaittaisi. Kun sen perustana on Jumalan teot Jeesuksessa Kristuksessa. Silloin,
kun armoa kannattelee Jeesuksen risti, hänen sovitukseksi annettu uhrinsa meidän puolestamme. Kun se vastaanotetaan Jumalan Pojan verellä maksettuna lahjana. Silloin armo on puhtainta ja pyyteettömintä rakkautta, se hiljentää sydämen ja nostaa ylistämisen mielen.

Elämme aina suhteessa toisiin ihmisiin ja olemme heistä riippuvaisia. Ihmisten väliset suhteet perustuvat keskinäiseen luottamukseen. Luotamme, että kimppuumme ei käydä kadulla, meiltä ei varasteta, vastaan ajava auto ei aja päällemme, yhteisiä sääntöjä noudatetaan, tavarat, joita ostamme, ovat sitä mitä niiden sanotaan olevan. Ihmisten välisissä suhteissa tärkein laki on: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi.” Tämä käsky ei toteudu vielä silloin, kun jätetään laittomuudet tekemättä ja eletään ulkoisesti hyvinä yhteiskunnan jäseninä. Tämä ei toteudu
vielä kymmentä käskyä seuraamallakaan. Rakkauden kaksoiskäsky eletään todeksi vain laittamalla se käytäntöön. Periaatteella: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” .

Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.

Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat
tuntemaan totuuden. 1. Tim. 2:1–3.

Meitä kehotetaan uskollisuuteen anomisessa, rukoilemisessa ja kiittämisessä. Martti Luther opetti aikanaan: ”Niin kuin suutari tekee kenkiä ja räätäli takkeja, niin on kristitynkin rukoiltava. Rukoileminen on kristityn käsityötä.” Koska evankeliumi kuuluu kaikille ja se on julistettava kaikille, on syytä myös rukoilla kaikkien ihmisten puolesta. Siksi, että he
uskoisivat, ja myös siksi, että saataisiin elää rauhallista elämää. Aikamme kiihkeä uskontokeskustelu osoittaa, että tämä rukous on ajankohtainen myös omassa maassamme. Raamatun opetus kristillisestä elämäntavasta ei istu nykyajan suvaitsevaisuutta painottavaan elämäntapaan. Näyttää siltä, että raamatullinen opetus tulee haastamaan uskonnonvapauden ja sananvapauden rajoja uudella tavalla.