Tekijä: tapani58

Nuori ruotsalainen pappi oli kuuntelemassa tunnettua maallikkosaarnaajaa C. O. Roseniusta. Rosenius oli sanonut, että kristityn ristinkoulussa on neljä luokkaa. Ensimmäisellä hän oppii: Minun täytyy kärsiä. Toisella: Minä tahdon kärsiä. Kolmannella: Minä voin kärsiä. Ja neljännellä: Minä saan kärsiä. Neljäsluokkalaisia en ole monta tavannut ja taidan itse olla vielä vaihtelevasti niillä ensimmäisillä luokilla. Välillä taidan jäädä luokallekin. Mutta perusajatus on tärkeä: Vain suostumalla Jumalan tiehen voi löytää sille kätketyn siunauksen. Jesajan kirjassa Jumala lupaa: ”Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan ja kalleudet kätköistään, jotta oppisit tietämään, että se, joka sinua nimeltä kutsuu, olen minä, Herra, Israelin Jumala” (Jes. 45:3).

Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta. 2. Kor. 1:4–5.

Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet sinua vastaan, kapinoineet ja poikenneet sinun käskyistäsi ja laeistasi. Dan. 9:5.

Lain julistamiseen liittyy mielikuva saarnaajan vihaisesta sormen heristelystä. Oikea lainjulistaja julistaa lakia kuitenkin kyyneleet silmissä, sanan kulkiessa ensin oman sydämen läpi. Vanhan testamentin profeetat puhuivat kansansa synneistä ”meidän synteinä” lukien itsensä kansan joukkoon. Lain haavoittamaa Pyhä Henki lohduttaa osoittamalla Kristusta. Evankelinen isä Heino Pätiälä opetti: ”Ei ole saarnassa neuvottava ihmisiä odottamaan Pyhää Henkeä, vaan sanaa on saarnattava niin, että kuulijat siitä saavat Hengen lahjan. Kun sinulle julistetaan kaikki syntisi anteeksiannetuiksi Jumalan Pojan veressä, niin siitä saat sekä Pyhän Hengen että uskon, jos et jää evankeliumin vastustajaksi.” Kun julistuksen ytimeen liitetään vielä sakramentit, löydetään vastaus siihenkin kysymykseen, missä on se ristin juuri, johon meitä usein kehotetaan saapumaan.

Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Jes. 43:19.

Jumala irrottaa ensin vanhasta johdattaessaan uuteenelämäntilanteeseen. Syntyy tahto ja uteliaisuus uuteen. Vanhan ja uuden välivaiheeseen saattaa liittyä epävarmuuden hetkiä. Silloin koetellaan luottamusta Jumalan huolenpitoon. Jeesuksen sanat taivaan linnuista ja pyhästä huolettomuudesta tulevat ajankohtaisiksi. Jumalaan turvautuvien elämässä vallitsee inhimillisistä tuntemuksista huolimatta varman huolenpidon laki. Saamme huolehtia ja murehtia ja pelätä, jos siltä tuntuu, mutta meidän ei tarvitse niin tehdä. Tulevaisuutemme on Herramme käsissä, ja häneltä sen myös saamme: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11.)

Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Jes. 43:19.

Totisesti, sinä olet salannut itsesi, Jumala, sinä Israelin Jumala, Pelastaja! Jes. 45:15.

Jumalan olemuksen salaisuutta ihminen ei voi käsittää. Häntä ei voi selittää eikä häntä voi ottaa haltuun. Hänen kolmiyhteyttään voidaan vain ylistää, mutta ei ymmärtää. Jos Jumalan syvyydet voitaisiin selittää, hän lakkaisi olemasta Jumala. On suostuttava elämään hänen salatun olemuksensa varjossa, uskovana uskossa. Jumala olisi voinut valita olla näkyvänä pyhyydessään läsnä, mutta sitä ihminen ei olisi kestänyt. Siionin virressä lauletaan: ”Salattu Herra, valtakunnassasi / ei kuolevainen kestä valoasi” (SV 94). Ei kestä, sillä Jumalamme on kuluttava tuli, hänen pyhyytensä on syntiselle liian kirkas. Siksi hän on valinnut salatun Jumalan tien ja peittoutuu katseiltamme. Ollen kuitenkin jatkuvasti läsnä.

Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko. Matt. 26:41.

Itsepetos on kuin toinen luonto. Syntiin turrutaan nopeasti eikä enää pyritäkään tekemään siitä parannusta. Saatamme ajatella, että saahan synnin kuitenkin taas anteeksi. Tämä on tulella leikkimistä. Syntiin on pantava välit poikki, oli sen nimi mikä tahansa. Pietari kehottaa: ”Jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika” (1. Piet. 1:17). Emme saa kadottaa pyhää pelkoa. Jumalan tahdon mukaista elämää häiritsevät maailma, perkele ja oma liha. Meissä asuva perisynti tulee esille toistuvina kiusauksina ja ajoittain lankeamisina: ”Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee”, opetti Jaakob (Jaak. 1:14). Taistelun luonteen tiedostaen me palaamme aina anteeksiantamuksen lähteelle – vaikka sadannen kerran samasta asiasta.

---

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen

Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. 1. Tim. 6:17.

Mitään emme tuoneet tullessamme, mitään emme vie mukanamme. Kun tulemme kohtuullisesti toimeen, olkaamme tyytyväisiä. Usko on kristityn rikkaus. Rahanhimo on sen sijaan vaarallinen tauti, ja monet joutuvat tuhoon siihen sairastuessaan. Älä siis sinä, Jumalan ihminen, lankea tähän, opasti Paavali Timoteusta ja nyt meitä. Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon. Pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi. Tee hyvää, kerää rikkaudeksesi hyviä tekoja ja jaa anteliaasti omastasi. Ohjeet nuorelle seurakunnan johtajalle opastavat kaikkien aikojen kristittyjä elämään oikealla tavalla rauhassa Herran Jeesuksen omina.