Tekijä: tapani58

Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa. Luuk. 15:7.

Voisiko rakkautemme eksyneisiin olla tällaista? Voisiko se tuottaa iloa taivaassa saakka? Ehkä niin, jos Jeesuksesta kertominen olisi paineetonta ja painostamatonta, toisen persoonaa syvästi kunnioittavaa. Jos julistaisimme lakia kyyneleet silmissä, oman sydämen kautta, koska tuo toinen on meille niin rakas. Jos osaisimme kertoa evankeliumin niin ehdottomasti, että heikoinkin voisi sen uskoa ja omistaa. Jos jaksaisimme kärsivällisesti rakastaa ihmisiä Valtakuntaan. – Tosin tiedämme hyvin, että usko on aina Jumalan lahja. Sitä ei oteta eikä toisille anneta. Mutta jospa saisimme armon olla osaltamme kertomassa muille hyvästä Paimenesta, jonka luota löytää turvan ja suojan. Emmekä olisi esteenä yhdellekään ihmiselle tiellä Jumalan valtakuntaan.

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Matt. 11:28.

Jeesuksen kuulijat oli piirretty Jumalan käteen ja sydämeen ja pian heidät piirrettiin myös Jeesuksen haavoihin Golgatan ristillä. Sinne lyötiin koko maailman synti. Kaikille kuuluisi sen jälkeen viesti: Tulkaa minun luokseni…; tulkaa, työn ja kuormien uuvuttamat ja elämän lyömät; tulkaa väsyneet ja toivonsa menettäneet, kaikki. – Jumalan sana antaa ymmärtää, että Jeesus osoitti nämä sanat erityisesti niille, jotka elivät raskaiden uskonnollisten taakkojen alla. Niille, joiden harteille oli laitettu liian suuria vaatimuksia ja joiden selkään oli lyöty lakipykälien täyttämättömyyden paino, kaikki mikä olisi tullut suorittaa kelvatakseen Jumalalle. Nyt Vapahtaja saapui nimensä mukaan vapauttamaan tällaisista taakoista: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”

Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Hepr. 4:12.

Tämän päivän lapset opetetaan jo varhain seuraamaan sydämensä ääntä ja luottamaan siihen. Tärkeää on silloin se, miltä tuntuu. Todellisuus muuttuu kokemiseksi. Kuten koen, siten on. Itsensä toteuttamisen kautta etsitään myönteisiä tunteita ja mielihyvää. Mielihyvä toimii niin kuin huume. Kokeakseen saman on saatava enemmän. Kokemuksiin turrutaan, tunteet haalenevat nopeasti. Tämä heijastuu yhä enemmän myös kristilliseen elämään. Kun koetaan jotakin sävähdyttävää, vakuututaan armosta. Kun saadaan näkyviä merkkejä, vakuututaan Jumalan läsnäolosta. Jos ei koeta, on jotakin vialla, Jumala poissa ja usko hukassa. Kyky kokea on Jumalan lahja, mutta kokemus on tulen tavoin huono isäntä. Uskon kriteerinä jopa vaarallinen. Lankeemuksessa vääristynyttä näkökykyä on peilattava vain Jumalan sanaan. Sanan terä erottaa sielullisen ja hengellisen toisistaan. Jos kokemus sotii sanaa vastaan, on kokemus varmasti väärä.

Mutta sinun armosi oli suuri, sinä et hylännyt heitä autiomaahan. Päivisin ei pilvipatsas väistynyt heidän yltään, vaan näytti heille tietä, öisin ei tulipatsas väistynyt, vaan valaisi tien, jota he kulkivat. Neh. 9:19.

Elämänkriisissä ollut kertoi, kuinka ahtauden keskellä sydämessä kulki uskon ja armon pohjavirta, joka ei hävinnyt tunteiden myrskyissä. Virta ei ollut positiivisia tunteita, vaan jonkinlaista himmeää, mutta samalla selvää varmuutta siitä, että Jumala on läsnä. Alhaalla kulkeva armo ja Kristuksen haavat, jotka eivät vaadi väsyneeltä mitään, ainoastaan antavat ja lupaavat, ovat väkeviä lääkkeitä. Monissa tulissa koeteltuja. Kriisiajat voivat olla Jumalan korkeakoulu. Niissä opitaan, että kaikki yhdessä todella vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Niidenkin, jotka eivät koe olevansa uskon sankareita, vaan tavallisia arkisia kristittyjä. Ahtaus hioo armon avaruutta, vaikka vaikeimpina hetkinä sitä saattaa olla vaikea uskoa.

Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen. Luuk. 15:5.

Että kadonnut tulisi löydetyksi täytyy olla niitä, jotka tahtovat etsiä. Vaikka asian voi ymmärtää väärin, on hyvä kysyä, onko meillä oikeaa hätää sieluista? Onko meille totta se, että ilman Jeesusta ihmiset joutuvat kadotukseen? Se, että Jeesus tahtoo löytää kuilun partaalla kulkevat ja viedä heidät turvaan? Rakastammeko me lähimmäisiämme niin syvästi, että tahdomme heidän varjeltuvan kadotukselta? – Tällaisesta puheesta voi tulla mieleen uskonnolliset pakkokäännyttäjät, joiden jalka ei lähde ovenraosta kulumallakaan ja joiden asenne heikkoja kohtaan puhaltaa
kylmemmin kuin Siperian talvi. Ei kuitenkaan niin, vaan kantakaamme huolta läheisistämme kyyneleet silmissä, rakastaen, koska nuo toiset ihmiset ovat meille niin tärkeitä.

hmisten armollisen mielen ja laupiaan katseen lisäksi kaipaamme vielä syvempää. Jokainen luotu ja lunastettu ihminen etsii Jumalan armollista katsetta. Nekin, jotka kiivaasti kieltävät Herransa. Jumalan kaipuu on asetettu ihmiseen, eikä sitä kaipuuta saa pois. Janon voi sammuttaa vain Herramme itse. Mutta Herramme ei tee mitään pakolla. Jeesuksesta sanotaan: ”Ei hän huuda eikä melua, ei kuulu hänen äänensä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden.” (Jes. 42:2–3.) Sellainen on meidän laupias Jumalamme. Voimansa kätkevä, heikkouteen kuin pilveen piiloutuva, vaatimattomiin armonvälineisiin peittoutuva – samalla Kaikkivaltias, taivaan ja maan Herra, meidän Jumalamme, josta ihmiskunta on täysin riippuvainen.

Sitten Herra kulki hänen editseen ja sanoi hänen kuultensa: ”Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. 2. Moos. 34:6.

---

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapse

Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. 1. Kor. 1:25.

Jumala kätkeytyy heikkouteen. Siksi hänet koetaan toisenlaisena kuin mitä hän todellisesti on. Kun perkele kätkeytyy, hänestä tulee valkeuden enkeli. Kun Jumala kätkeytyy, hän kätkeytyy elämän pimeään. Tämä näkyy kirkkaimmin ristillä. Jumalan nimissä Jumala ristiinnaulittiin teloituspuuhun. Pimeään viety, pahoinpidelty ja kiduttamalla tapettu Jumala sai suuriman voittonsa kuolemalla roiston kuoleman, kohtaamalla pahan pahimman iskun. Siinä hetkessä sovitettiin koko maailman synti, myös jokaisen meidän. Siinä hetkessä tehtiin rauha Jumalan ja ihmisen välille, silloin Jumala kumartui maan alimpaan paikkaan asti, vaikka mitään Jumalan valtakunnan saapumisesta ei voitu silmin havaita. Jumala tuli luoksemme salattuna, loukkaavana ja pahennusta herättävänä. Lahjaksi saatu usko kuitenkin löytää hänet

Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ”Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.” Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen. Luuk. 15:9–10.

Kääntymisessä Jumala tekee aloitteet. Ihminen on kuin kuollut kala kuivalla maalla tai kuin kadonnut lammas tai lattianraossa viruva lantti. Runoilijan sanoin: ”Ihmisen osuus pelastumisessa on vastaan hangoitteleminen.” Lakihurskauden ja evankeliumin ero ei jää vertauksissa epäselväksi. Israelin opettajat saattoivat kyllä vielä hyväksyä sen, että Jumala ottaa vastaan katuvia syntisiä, mutta ajatus siitä, että Jumala etsii heidät jo sieltä, missä he eivät edes kadu tai osaa etsiä hänen apuaan, oli vieras. Ja kun syntinen vertauksissa sitten löytyy, ilo taivaassa ei kestä vain hetken, vaan se jatkuu aikojen loppuun saakka. Jeesus antaa meille esimerkin pitää heikommista huolta, etsiä viimeisenkin kadonneen. Samalla hän kysyy: Onhan meillä hätä eksyneistä?