Tekijä: tapani58

Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo. Joh. 6:65.

Kristityksi tulemiseen sisältyy jännite, jota ei voi selittää pois. Jeesus kehottaa meitä uskomaan häneen ja tulemaan hänen luokseen. Samalla hän kuitenkin toteaa: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo.” Uskon löytyminen ja voima Herrassa pysymiseen on siten syvimmältään Jumalan lahja. Jännitettä ei saa purkaa, sillä se on kuin laki ja evankeliumi, sisältäen kehotuksen ja lupauksen. Kaikkiaan kuitenkin oleellisempaa kuin miettiä uskon syntyä on turvautua nyt Jeesukseen ja pysyä Jumalan sanassa. Silloin usko elää, kasvaa huomaamatta ja kantaa hedelmää puristamatta. Oksahan ottaa vain vastaan ravinteet, auringonvalon, lämmön ja sateen. Se seuraa, kuinka hedelmä kypsyy Jumalan työnä ja lahjana.

Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hepr. 4:15–16.

Syntisi ei ole Herralle ongelma, synnittömyytesi sen sijaan olisi. Jeesukselle ei inhimillinen ole vierasta, niin kuin hänen kohtaamisensa erilaisten ihmisten kanssa osoittaa. Elämässäsi ei tule sellaisia asioita vastaan, joista Jeesus ei olisi tietoinen tai joista hän olisi jotenkin hämmentynyt, saati neuvoton. Siinä varmuudessa, että Herra Jeesus tietää kaiken ja että hänellä on kaikki hallinnassa, saat sinäkin käydä uskalluksella armon istuimen eteen. Hän antaa sinulle lupauksensa mukaan tulevaisuuden ja toivon. Jeesuksen tahto tulee kohdallasi tapahtumaan, sillä hänen rakkautensa sinua kohtaan on väkevä kuin kuolema; se on kuin tulen hehku, jota mikään ei voi koskaan sammuttaa – ei yksikään ihminen, et edes sinä itse. Olet hänelle kallis ja rakas. Olet hänen käsiinsä piirretty ja haavoihinsa kätketty. Olet Jumalan lapsi.

Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: ”Entä hän, Herra?” Jeesus vastasi: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.” Joh. 21:21–22.

Jokaisella Jeesuksen omalla on oma matkansa. Kukaan muu ei voi sitä puolestamme kulkea eikä täyttää meille varattua tehtävää. Jolle paljon annetaan, siltä paljon myös vaaditaan. Pietarille seuraaminen tarkoitti seuraamista ristille saakka, Jeesuksen nimen kirkastamista marttyyrikuoleman kautta. Jokaisen kristityn tulee suostua osaltaan siihen, että tulee toinen ja vyöttää ja vie aikanaan sellaistenkin maisemien näkemiseen, joita emme tahtoisi vapaaehtoisesti katsella. Sinne, missä elämän raskaus kalvaa mieltä tai olemme itseemme pettymisen tai sairauden tai ahdistusten äärellä. Antakoon Jumalan Pyhä Henki meille silloin runsaasti kärsivällisyyttä ja Jumalan lupauksiin luottavaa mieltä. Onhan niilläkin matkoilla Paimen kulkenut edeltä ja valmistanut koko tien.

Sinun jälkeläisesi tulevat lukuisiksi kuin maan tomuhiukkaset, ja sinun sukusi levittäytyy länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään. Sinun ja sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. 1. Moos. 28:14.

Jaakob kohtasi etäisenä pitämänsä Jumalan, näki yöllisen näyn ja sai aavistaa jotain paljon suurempaa kuin pelkän enkelien kulkemisen taivaan tikapuilla. Hän saisi olla välikappaleena Messiaan tulemiselle, joka koituisi siunaukseksi koko maailmalle. Niin kuin näyssä taivas avautui ja Jumala tuli ihmisen luokse, niin myös kerran Jaakobin siunattu jälkeläinen tulisi ihmisten luokse ja ottaisi kantaakseen heidän syntinsä. Me emme tavoita taivasta ja sen siunausta, vaan taivas ja siunaus tavoittaa meidät. Vapahtajassa syntyi lähde, joka puhdistaa kaikesta synnistä ja saastaisuudesta. Yhä vielä Vapahtaja tulee lähelle ja näyttää haavoitettuja käsiään. Pelastus on läsnä, yhtä yllättävänä ja ihmeellisenä kuin Jaakobin yöllinen näky.

Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” Luuk. 7:48–50.

Prostituoidun naisen ja Jeesuksen kohtaaminen fariseus Simonin kotona osoitti, että Jeesus ei todellakaan sivuuttanut syntiä kohdatessaan ihmiset. Ei hän sivuuta niitä myöskään kohdatessaan meidät. Hän on valmis sulkemaan syliinsä, mutta ei siunaamaan syntejä. Niin fariseus Simon kuin nainenkin tarvitsivat armahdusta. Simonin ylpeyden ja omahyväisyyden synnit olivat valkoisia ja huomaamattomia, naisen synnit mustia ja kaikille julkisia. Nainen ei kuitenkaan enää paennut, vaan laittoi Jeesuksen varaan elämänsä. Naisen sanattomat teot Simonin kotona huusivat armahdusta. Eikä Jeesus torjunut häntä, vaan antoi kaiken anteeksi. Jeesus sanoi naiselle sanat, jotka olivat ehdottomuudessaan mykistävät: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” Kaikki entinen paha oli pyyhitty pois, uusi elämä edessä aukesi puhtaan valkoisena.

Juuri heikkona olen voimakas. 2. Kor. 12:10.

Kristitty, joka syyllistetään parantumattomuudesta, on joutunut hengellisen väkivallan kohteeksi. Vian sanotaan olevan uskossa, salaisissa synneissä, suvun kirouksessa, rukoilemattomuudessa tai kilvoituksen puutteessa. Jeesus sanoi tulleensa syntisiä ja sairaita varten, mutta syyllistäjät pyrkivät parantamaan sairaan Jeesusta varten. Hädässä oleva on tavoitellut luvattuja siunauksia saavuttamatta niitä. On käyty kauppaa Jumalan kanssa, on luvattu ryhdikkäämpää kilvoittelua, on tehty ratkaisuja moneen kertaan tai antauduttu mystiikan saloihin. Pettymyksen tekee syväksi se, että kysymys ei ole mistä tahansa mielipiteestä tai pikkuasiasta, vaan ihmisen syvimmästä hyväksytyksi tulemisen kokemuksesta. Siitä, kelpaako Jumalalle sairaana vai vasta terveenä. – Varmaa on, että tässäkin syyttäjänä toimii se toinen herra, joka ei armoa tunne.

Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. 2. Tim. 3:16.

Raamattu on ainoa luotettava ilmoitus pyhältä Jumalalta aikamme ihmiselle. Se on oikea ja riittävä kaikessa selittämättömyydessäänkin. Raamatun jokainen sana on Pyhän Hengen inspiroima eli Jumalan tahdosta Raamatussa sellaisena, kuin se on kirjoitettu ja yhteen koottu. Jumala itse valitsi tapansa olla ihmiskuntaan yhteydessä. Hän oli ja on sitä ennen kaikkea tosi Jumalan ja tosi ihmisen Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumalan sanaan on koottu Messias-odotus ja sen täyttymys. Siihen on koottu hänen tahtonsa ja tekonsa historiassa sekä riittävä tieto uskoamme ja pelastustamme varten. Raamattu ilmoittaa Jumalasta juuri siinä määrin, kuin Jumala on nähnyt tarpeelliseksi ilmoittaa. Raamatun inhimillisyyteen monet viisaat loukkaantuvat, mutta nöyrät löytävät armon ja elämän.

Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita. Hes. 34:16.

Kadonneen löytämisen voi aloittaa vain Jumalan sanan sovittamisella omaan sydämeen. Sydämen läpi on sanan miekan kuljettava. Se on kivuliasta ja usein vastenmielistä. Löytyy niin paljon murheellista poispantavaa. Mutta tätä tietä on käytävä yhä uudestaan, sillä totta on sanonta: ”Vain kukistuneista on ihmisten auttajiksi.” Meidän sydämemme kukistaa Jumalan sana. Anteeksi saanut antaa anteeksi. Kovan sydämen kristillisyys ei tähän taivu. Evankeliumin välittäminen ylimielisyydellä saa aikaiseksi vain käännynnäisiä ja tekoihinsa turvaavia, ei vapaita Jumalan lapsia. Kovaan uskonnollisuuteen liittyy aina ylpeyttä ja ylpeyden tuomaa kilpailua. Ylpeys elää yläpuolelle asettumisesta. Se on Jumalan Pyhälle Hengelle vierasta.

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. 1. Piet. 5:5.

Jeesus ei tuominnut luoksensa tulleita avunpyytäjiä, mutta ne, jotka pitivät rukouksia näyttääkseen hurskautensa
toisille, saivat kohdata kovat sanat. Hengellisesti ylpeille Jeesus oli tyly, mutta ei yhdellekään avuntarvitsijalle. Jeesuksen katseessa ihmiset kohtasivat ehdottoman rakkauden, monet ensimmäistä kertaa elämässään. Katseen, joka ei tuominnut, vaikka siihen olisi ollut lukemattomia syitä. Voi vain kuvitella miltä tuntui olla syntiseksi luokiteltuna Vapahtajan hyväksyvän katseen alla. Ihmisten loukkaavat ajatukset haihtuivat pois, pahojen puheiden kaiku hiljeni kaukaisuuteen. Oli vain armahdettu ihminen ja Vapahtaja, joka vakuutti: Sinä olet minun, eikä kukaan voi ryöstää sinua minun käsistäni.

Siinä, että julistan evankeliumia, ei ole mitään ylpeilemistä, sillä minun on pakko tehdä sitä. Voi minua, ellen evankeliumia julista! 1. Kor. 9:16.
Evankeliointi tarkoittaa sanan synnyttämän uskon muuttumista rukoukseksi, puheeksi ja teoiksi. Evankeliumin viestittämiseksi toisille, jotka eivät vielä tai enää usko Jeesukseen. Evankeliointi on tosin käsitteenä hahmoton, ja sillä saatetaan tarkoittaa mitä tahansa kristillissävytteistä julistusta. Joskus sisältö voi olla jopa evankeliumin ydinsanoman vastainen. Siksi oleellisempaa kuin olla innostunut evankelioimisesta, on olla innostunut evankeliumista. Jos sanoma on
väärä, ei evankelioimisen innolla ole juuri merkitystä. Kun evankeliumista syttyneet sydämet levittävät raitista evankeliumia ympärilleen, on sen hedelmä vapaus Kristuksessa, ei uskonnollinen pakkopaita. Evankeliumi avaa maailman, jossa syntinen löytää synneistä Vapauttajan. Lain syyttävä sormi laskeutuu, synnin ja uskonnollisuuden orjuus päättyy.