Tekijä: tapani58

Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Room. 4:16.

Uskoa on kuvattu totena pitämiseksi, luottamukseksi ja turvautumiseksi. Hätääntyneen tai kyselevän ihmisen ei kuitenkaan tarvitse miettiä määritelmiä. Hänelle riittää rukous tai vain huokaus, että saisi olla Jumalan lapsi. Evankeliumi on vastaus tähän rukouk seen. ”Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.” (Miika 7:19.) Usko on lapsenomaista turvautumista siihen, että ristillä minun, kuten kaikkien muidenkin maailman ihmisten synnit sovitettiin, ne otettiin pois syyttämästä meitä. Vapahtajan luokse on täysin esteetön tie. Usko ei ole oman uskon tarkkailua tai omasta voimasta elämistä, vaan se on luottamista Jumalan lupauksiin. Uskovalle kaikki on armoa, hän itse on vain vastaanottaja.

Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Room. 4:16.

Uskoa on kuvattu totena pitämiseksi, luottamukseksi ja turvautumiseksi. Hätääntyneen tai kyselevän ihmisen ei kuitenkaan tarvitse miettiä määritelmiä. Hänelle riittää rukous tai vain huokaus, että saisi olla Jumalan lapsi. Evankeliumi on vastaus tähän rukouk seen. ”Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.” (Miika 7:19.) Usko on lapsenomaista turvautumista siihen, että ristillä minun, kuten kaikkien muidenkin maailman ihmisten synnit sovitettiin, ne otettiin pois syyttämästä meitä. Vapahtajan luokse on täysin esteetön tie. Usko ei ole oman uskon tarkkailua tai omasta voimasta elämistä, vaan se on luottamista Jumalan lupauksiin. Uskovalle kaikki on armoa, hän itse on vain vastaanottaja.

Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Hepr. 4:16.

Tunne-elämältään haavoittuneet hakeutuvat jostain syystä yhteisöihin, joissa on vahva tunnelataus. Lieneekö kosketus omaan tunnemaailmaan niin ohut, että tunteita pyritään tavoittamaan ja tunnistamaan tätä tietä. On kuitenkin selvää, että terve synti- ja armoakselilla liikkuva usko on se reitti, jota pitkin kasvetaan myös terveempään tunne-elämään. Evankeliumin saarna, joka vakuuttaa, että tunnemaailmastamme huolimatta saamme olla Jeesuksen omia sen perusteella, mitä hän on tehnyt puolestamme Golgatan ristillä, mitä hän lupaa sanassaan ja jakaa sakramenteissaan, on parasta lääkettä myös sielun haavoihin. Jumalan sana on uskon turvallinen ankkuripaikka, joka lain ja evankeliumin sanoina haavoittaa ja parantaa, erottaa sielullisen ja hengellisen ja tuottaa hyvän omantunnon sekä antaa uskonlevon.

Vaan päästä meidät pahasta. Matt. 6:13.

Pahan valta on voitettu Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Maailmassa ei vallitse kahden tasavahvan voiman mittelö, vaan Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Pahan valta ulottuu kristityn elämässä vain siihen saakka, mihin Jumala sen sallii ulottuvan. Pahaa ei siten pidä suurennella eikä pelätä, mutta ei myöskään tule olla sen touhuista liian kiinnostunut. Ylenmääräistä kiinnostusta pahan maailmaan kutsutaan käänteiseksi magiaksi. Pahan radikaalisuus on silti totta, ja ilman Kristusta se voi olla pahimmillaan demonista. Sielunvihollinen
on kuitenkin kukistettu, ja hyvän ja pahan välisen taistelun lopullinen voitto on selvä. Kasteen ja uskon kautta kristitty on Jeesuksen veren suojassa. Koskaan kristitty ei voi olla pahan hengen vallassa. Sellaisesta ei ole ensimmäistäkään esimerkkiä Jumalan sanassa.

Kaupungissa miehet valittavat, haavoittuneet huutavat apua, mutta Jumala ei rukousta kuule. Job 24:12.

Jobin kokemus Jumalan vaikenemisesta on rehellistä tilitystä. Samalla on koko ajan totta, että Jumala kuulee rukoukset aina, poikkeuksetta. Kun hiljaisuus pitenee, ihminen vain hätääntyy ja alkaa kysellä, missä Jumala viipyy. Hädässä on vaikea olla kärsivällinen. Ehkä sinunkin kärsivällisyytesi on lopussa. Olet väsynyt puhumaan pimeyteen. Pikku hiljaa rukous on hiipunut huulille. Job toivoi koettelemustensa keskellä, että kaikki olisi niin kuin ennen, kun Jumala vielä piti hänestä huolen (Job 29:2). Samalla oli koko ajan totta, että hänen tulevaisuutensa oli jo Jumalan suunnittelema. Erämaakausina saamme kaiken kokemamme vastaisesti muistuttaa itseämme, että Kaikkivaltias Jumala on hän, jonka kädessä elämämme kokonaan lepää. Hän kantaa sitä, onhan hän Isämme.

Kaupungissa miehet valittavat, haavoittuneet huutavat apua, mutta Jumala ei rukousta kuule. Job 24:12.

Jobin kokemus Jumalan vaikenemisesta on rehellistä tilitystä. Samalla on koko ajan totta, että Jumala kuulee rukoukset aina, poikkeuksetta. Kun hiljaisuus pitenee, ihminen vain hätääntyy ja alkaa kysellä, missä Jumala viipyy. Hädässä on vaikea olla kärsivällinen. Ehkä sinunkin kärsivällisyytesi on lopussa. Olet väsynyt puhumaan pimeyteen. Pikku hiljaa rukous on hiipunut huulille. Job toivoi koettelemustensa keskellä, että kaikki olisi niin kuin ennen, kun Jumala vielä piti hänestä huolen (Job 29:2). Samalla oli koko ajan totta, että hänen tulevaisuutensa oli jo Jumalan suunnittelema. Erämaakausina saamme kaiken kokemamme vastaisesti muistuttaa itseämme, että Kaikkivaltias Jumala on hän, jonka kädessä elämämme kokonaan lepää. Hän kantaa sitä, onhan hän Isämme.

Riisutko vaatteesi pakkasella? Kaadatko lipeään etikkaa? Ilolaulujako laulat murheelliselle? Sananl. 25:20.

Ajoittain Jumala laskee rauhansa ja ilonsa ahdistuksen keskelle, ei vasta vaikean loputtua. Yhtä totta on myös se, että ristin kantaminen on ajoittain kärsimystä ilman näkyvää tai tuntuvaa iloa. Silloinkin me olemme aivan samalla tavalla Jumalan suojeluksessa. Olisipa heikkojen evankeliumi selkeämpänä esillä kristillisessä julistuksessa. Sillä jokainen kokee ajallaan epätoivoa, tuskaa ja tyhjyyttä. Eikä tällaisessa tilanteessa kristitynkään ole helppoa kantaa kärsimystä
ja kestää vaikeuksia. Joskus pimeys on todella syvän pimeää. Masennukseen sairastuneen on vaikea nähdä valoa tai löytää lohdutusta kehotuksesta jättää taakat taakseen. Miltä hänestä mahtaa kuulostaa todistukset uskon ilosta ja vaivoista vapautumisista? Pitäisikö puhua enemmän vain Kristuksesta kuin ihmisestä?

Nyt on aika etsiä minua, Herraa, minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen. Hoos. 10:12.

Jumalan siunaus pitää sisällään koko elämän tappioineen ja pettymyksineen. Siunaus ei kierrä niitäkään ongelmia, joiden kanssa me kipuilemme hautaan saakka. Siunaus on Herran läsnäolon päättymätön lupaus. Ja siunaus on toki myös sitä, että saamme ottaa hyvää Isän kädestä, kun hän sitä meille antaa. Hyvä annetaan siksi, että voisimme jakaa sitä eteenpäin tarvitseville. – Älä siis sinäkään pelkää omien murheittesi keskellä, että olisit oudossa paikassa. Herra Jeesus on kanssasi. Siunaus saattaa olla kätketty erityisesti juuri elämäsi raskaisiin vaiheisiin. On parempi kulkea Herran omana kipuja kantaen kuin onnellisena omia teitä. Herra kyllä pysyy heikon luona ja antaa ajallaan siunauksen sateen, lupauksensa mukaisesti.

Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. 1. Joh. 4:9.

Aikamme ihminen osaa elää rakkauttaan enää elokuvien maailmassa, kirjojen sivuilla, etäisissä nettikontakteissa, muiden elämää hengittäen. Mutta kukaan ei lakkaa kuitenkaan kaipaamasta ja kysymästä: Rakastaako kukaan minua tällaisena kuin olen? Olisinko kenellekään arvokas? Rakastaako kukaan minua, runoilijan sanoin, ”muuttamatta tai syyttämättä”? Kysymys on hyvä. Vastauksesta riippuen elämän mieli joko löytyy tai hämärtyy. Kristinuskon lohdullinen vastaus on se, että Jumala on rakkaus ja Jeesus on Immanuel, Jumala meidän kanssamme, Jumala meidän keskellämme. Jeesus viihtyi syntisten luona, hänen ystäviään olivat halveksitut ja mitättömiksi luokitellut ihmiset. Jeesus näki heidän sydämeensä ja tunsi heidät läpikotaisin. Se tunteminen ei saanut häntä käyttämään heitä hyväkseen, vaan se rakasti heidät omikseen

Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut. Apt. 20:28.

Kristikunnan historian raittiit johtajat ovat aina johtaneet ihmiset katsomaan ristiinnaulittuun Kristukseen. He eivät ole etsineet omaa kunniaansa vaan he ovat tahtoneet antaa kaiken kunnian Jumalan Karitsalle, joka otti pois maailman synnin. He ovat asettuneet itse ensimmäisinä Jumalan sanan alle, sen tuomittaviksi ja armahdettaviksi. He eivät ole pyrkineet määräämään sanaa, vaan sana on saanut johtaa heitä. Jumalan sanan tuomioiden ja lupausten äärellä ja sakramenttien salaisuuden edessä he ovat nöyrästi kumartaneet päänsä. Myöskään Pyhä Henki ei ole ollut heille määräiltävissä oleva persoonaton voimavirta, kuten niin usein tänä päivänä annetaan ymmärtää, vaan hän on aina ollut pyhä Jumala, jota ”yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan”.