Matt. 6:10

Tulkoon sinun valtakuntasi. Matt. 6:10.

Tässä rukouksessa pyydämme, että Jumalan valtakunta saapuisi kertakaikkisesti ja lopullisesti. Rukous on täten lähetysrukous. Tulkoon Jumalan valtakunta keskuuteemme ja levitköön yli koko maailman. Vaikka me rukoilemme tässä Jumalan valtakunnan tulemista, on se samalla todellisuutta jo nyt. Jeesus luki synagogassa Jesajan kirjan messiasprofetiaa ja sanoi, että profetia oli käynyt hänessä toteen (Luuk. 4:21). Muutamaa tuntia ennen kuolemaansa hän tunnusti olevansa kuningas, kun Pilatus sitä tivasi (Joh. 18:37). Valtakunta oli siis saapunut. Siihen valtakuntaan mekin kuulumme, sen valta on jo nyt Jeesuksessa todellisuutta. Samalla me vielä odotamme sen lopullista ja näkyvää toteutumista Jeesuksen palatessa ja viimeisen tuomion koittaessa.

Ps. 52:11

Herra, minä kiitän sinua ikuisesti siitä mitä olet tehnyt. Minä luotan sinun nimeesi, sillä sinä olet hyvä omiasi kohtaan. Ps. 52:11.

Minä luotan nimeesi, sinä olet hyvä omiasi kohtaan. Osaanko sanoa nämä sanat, kun joudun kantamaan elämän raskasta taakkaa? Osaanko sanoa ne, kun minä tai läheiseni joudumme sairasvuoteelle, kun kuolema tulee lähelle? Osaanko sanoa ne silloin, kun suunnitelmani eivät toteudu ja joudun pettymään itseeni ja toisiin? Osaanko luottaa ja jaksanko uskoa, että Herra on aina hyvä omiaan kohtaan, kaikessa. Jeesus, tätä mietin sanasi äärellä ja rukoilen sinulta Pyhän Henkesi vaikuttamaa luottamusta ja uskoa, niin että silloin, kun uskoni joutuu todella koetteelle, se saisi osoittautua sinun antamaksesi ja se voisi siksi kestää ja vahvistua. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan uskon lahja arvokkaampi kuin katoava kulta.

Joh. 6:68

Painostaminen ratkaisuihin, ohjaaminen luottamaan omiin uskontekoihin, vaatiminen tiukempaan kilvoitteluun tai puristaminen hengellisiin kokemuksiin saa aikaan käännynnäisiä, ei kristittyjä. Evankeliumiin sisältyy aina vapaus. Jumala jättää ihmiselle mahdollisuuden myös lähteä pois. Miksi siis yrittäisimme pakottaa ketään uskoon? Evankeliumi on uskomaton tarjous ja uskon lahja suuri mahdollisuus, josta kenenkään ei kannata kieltäytyä. Pakkoa siihen ei kuitenkaan kuulu. Jumalan kädenojennus on avun tarjous jokaiselle, jolle se vain ikinä kelpaa. Jeesus kysyi läheisimmiltä seuraajiltaan, tahtovatko nämä mennä pois, niin kuin monet muut olivat tehneet.
Opetuslapset vastasivat: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh. 6:68.) Sydän itkien me pyydämme jokaista vastaamaan opetuslasten tavoin.

Gal. 5:1

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. Gal. 5:1.

Painostaminen ratkaisuihin, ohjaaminen luottamaan omiin uskontekoihin, vaatiminen tiukempaan kilvoitteluun tai puristaminen hengellisiin kokemuksiin saa aikaan käännynnäisiä, ei kristittyjä. Evankeliumiin sisältyy aina vapaus. Jumala jättää ihmiselle mahdollisuuden myös lähteä pois. Miksi siis yrittäisimme pakottaa ketään uskoon? Evankeliumi on uskomaton tarjous ja uskon lahja suuri mahdollisuus, josta kenenkään ei kannata kieltäytyä. Pakkoa siihen ei kuitenkaan kuulu. Jumalan kädenojennus on avun tarjous jokaiselle, jolle se vain ikinä kelpaa. Jeesus kysyi läheisimmiltä seuraajiltaan, tahtovatko nämä mennä pois, niin kuin monet muut olivat tehneet.
Opetuslapset vastasivat: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh. 6:68.) Sydän itkien me pyydämme jokaista vastaamaan opetuslasten tavoin.

Joh. 6:60

Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. Joh. 15:6.

Kovalta tuntuvat Herramme sanat. Joka ei pysy hänessä, heitetään pois. Joka ei kanna hedelmää, joutuu tuleen. Ja niinpä minä, kristitty ihminen, katselen peloissani taaksepäin sanojani ja tekojani, elämääni ja vaellustani ja joudun toteamaan: ei näy hedelmää. Ei ole suuria voittoja, ei puhdasta kilvoitusta, ei epäilemätöntä uskoa. Kuinka näiden rajujen sanojen alla voi elää? On todettava opetuslasten tavoin (Joh. 6:60): ”Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?” Onhan Jeesuksen sana pelottava niille, jotka lukevat sen niin kuin se on kirjoitettu. Näyttäähän Jeesus sanovan, että jos puu ei tuota hedelmää, se kerta kaikkiaan poltetaan. Miten minun käy? Olenko puu, jossa ravinteet vielä virtaavat? Kannanko minä hedelmää? – Herra, armahda; auta katsomaan ja luottamaan sinuun, ei omiin tekoihini, sillä muuten en voi kestää.

Joh. 15:6

Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. Joh. 15:6.

Kovalta tuntuvat Herramme sanat. Joka ei pysy hänessä, heitetään pois. Joka ei kanna hedelmää, joutuu tuleen. Ja niinpä minä, kristitty ihminen, katselen peloissani taaksepäin sanojani ja tekojani, elämääni ja vaellustani ja joudun toteamaan: ei näy hedelmää. Ei ole suuria voittoja, ei puhdasta kilvoitusta, ei epäilemätöntä uskoa. Kuinka näiden rajujen sanojen alla voi elää? On todettava opetuslasten tavoin (Joh. 6:60): ”Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?” Onhan Jeesuksen sana pelottava niille, jotka lukevat sen niin kuin se on kirjoitettu. Näyttäähän Jeesus sanovan, että jos puu ei tuota hedelmää, se kerta kaikkiaan poltetaan. Miten minun käy? Olenko puu, jossa ravinteet vielä virtaavat? Kannanko minä hedelmää? – Herra, armahda; auta katsomaan ja luottamaan sinuun, ei omiin tekoihini, sillä muuten en voi kestää.

Kol. 3:15

Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Kol. 3:15.

Kiitollinen ihminen on painonsa arvoinen kultaa, sanoo vanha kansa. Kiitollinen mieli ei kulje aina käsi kädessä tasaisten elinolosuhteiden kanssa. Ehkä juuri päinvastoin. Kuinka puhuttelevaa olikaan nuorena tutustua vanhoihin, koeteltuihin kristittyihin. Joukossa oli sodan käynyttä jermua, puolisonsa menettänyttä leskeä, lähetyskenttien karaisemaa maailmanmatkaajaa ja kokenutta teologia. Kiitollinen mieli oli tuossa joukossa perusmielentila, ja se itsessään jo puhutteli meitä uskon ja elämän alkeita opettelevia nuoria. Heissä oli jotakin samaa kuin naisissa, jotka pitivät Inkerin kirkon toimintaa yllä, kun miehet pappeineen oli toimitettu Siperiaan. Näissä ihmisissä näkyi kristityn elämän paradoksi: koettelemukset kasvattavat kiitollisia ihmisiä, kun koettelemukset otetaan Jumalan kädestä. Katkeruus puolestaan saa elinvoimansa tyytymättömyydestä, ja se laittaa valittamaan jo vähästäkin.

Tim. 2:5

Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. 1. Tim. 2:5.

Eikö ole aivan sama, mitä uskontoa seuraa, kunhan vain valitsee oman jumalansa ja antaa muiden uskoa omaansa? Näin yhä useampi näyttää ajattelevan ja totuutta tulkitsevan. Oikea usko tai uskon puute on katsojan silmässä. Kun puhutaan politiikasta, voi ajatella oltavan tekemisissä aatteiden kanssa, jotka pyrkivät samaan yhteiskunnalliseen hyvään hieman eri teitä. Jos kristinuskossa olisi kyse ideologiasta, ajatus voisi olla oikean suuntainen. Mutta kristillisessä uskossa ei ole kyse ideologiasta vaan suhteesta persoonaan, Jeesukseen Kristukseen, joka sanoo olevansa elävä Jumala ja tie taivaaseen. Silloin ei voi mitenkään ajatella, että kaikki uskonnot johtavat samaan osoitteeseen. Jeesus on omien sanojensa mukaan ainoa tie Isän Jumalan luo, ainoa portti taivaaseen.

Tim. 2:17

Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet. Tit. 1:9.

Usko on paitsi luottamusta, myös Raamatun yksinkertaisissa sanoissa ja oikeassa opissa kasvamista ja niistä kiinni pitämistä. Uskon perustana ovat ”terveet sanat” ja ”hurskauden mukainen” opetus eli ”terve oppi”, joka mainitaan toistuvasti Paimenkirjeissä. Kristillisen elämän tulee olla tyyntä, rauhallista, arvokasta, hillittyä ja oikeamielistä hurskautta. Paimenkirjeissä puhutaan toistuvasti myös hyvistä teoista, samalla kun puolustetaan sitä, että vanhurskaaksi julistaminen ei tapahdu tekojen perusteella vaan armosta. Pelastettu tekee hyviä tekoja kiitokseksi pelastajalleen. ”Terveen opin” painottaminen oli kaikkiaan seurausta siitä, että kirkkoon oli leviämässä opillinen sairaus tai syöpä, joksi sitä kutsuttiin (2. Tim. 2:17). Sen hedelmänä seurakuntaan saapui terveen raamatullisuuden sekoittavia oppeja juutalaisuudesta ja gnostilaisuudesta. Moititun opillisuuden tehtävä on varjella
oikean uskon rajoja.

Tit. 1:9

Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet. Tit. 1:9.

Usko on paitsi luottamusta, myös Raamatun yksinkertaisissa sanoissa ja oikeassa opissa kasvamista ja niistä kiinni pitämistä. Uskon perustana ovat ”terveet sanat” ja ”hurskauden mukainen” opetus eli ”terve oppi”, joka mainitaan toistuvasti Paimenkirjeissä. Kristillisen elämän tulee olla tyyntä, rauhallista, arvokasta, hillittyä ja oikeamielistä hurskautta. Paimenkirjeissä puhutaan toistuvasti myös hyvistä teoista, samalla kun puolustetaan sitä, että vanhurskaaksi julistaminen ei tapahdu tekojen perusteella vaan armosta. Pelastettu tekee hyviä tekoja kiitokseksi pelastajalleen. ”Terveen opin” painottaminen oli kaikkiaan seurausta siitä, että kirkkoon oli leviämässä opillinen sairaus tai syöpä, joksi sitä kutsuttiin (2. Tim. 2:17). Sen hedelmänä seurakuntaan saapui terveen raamatullisuuden sekoittavia oppeja juutalaisuudesta ja gnostilaisuudesta. Moititun opillisuuden tehtävä on varjella
oikean uskon rajoja.