Tekijä: tapani58

Herra, ole minulle armollinen, olen hädässä. Silmäni ovat surun sumentamat, olen loppuun uupunut. Elämäni kuluu murheessa, vuoteni katoavat huokaillessa. Ps. 31:10–11.

Jos elät raskasta elämänvaihetta, tahtoisin rohkaista sinua luottamaan, että sen raskaus on Jumalan tarkassa tiedossa. Kun arkesi on painostavaa ja ahdistus peittää auringon, saat kaikkea kokemaasi vastaan uskoa toisenlaiseen aikaan. Tunnetun sielunhoitajan Christian Scriverin sanoin vuosisatojen takaa: ”Te tiedätte, että Jeesus seuraa ja johdattaa teitä. Sumusta tulee pelkkää elämää, murheesta pelkkää kirkkautta. Vaivalloinen tuskantie päättyy avaraan lakeuteen ja iankaikkiseen kunniaan, iloon ja autuuteen. Mitä vahinkoa on matkamiehelle siitä, että hänen täytyy matkustaa epäterveellisellä ja sumuisella säällä, kunhan hän vain saapuu isänmaahansa? Jos aurinko aina paistaisi ja voisimme vapaasti katsella ympärillemme, saattaisimme mieltyä maailman turhaan loistoon ja kääntää itsemme pois oikealta tieltä.” Scriverin mukaan Jumala peittää sumuun vain johdattaakseen meidät määränpäähän.

Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut. Room. 9:31.

Voiko lakihenkisyydestä päästä irti? Tämä kysymys koskee kaikkia kristittyjä, ei vain erityisen lakihenkisiin joukkoihin eksyneitä. Ihminen on luontaisesti lakihenkinen. Meidät opetetaan pienestä pitäen hyvän elämän malliin, jonka mukaan sitä saa, mitä tilaa. Kun luet, saat hyviä numeroita. Kun maksat, saat tavaran. Kun olet kiltti, sinulle ollaan kilttejä. Ongelma muodostuu siitä, kun sama kaava siirtyy uskonelämäämme. Kun teet, saat palkinnon. Kun olet hyvä, kelpaat. Kun täytät Jumalan tahdon, tavoitat taivaan. On äärettömän vaikea ottaa armo vastaan armona, vaikka juuri sen luulisi olevan helppoa. Armon kirkastuminen vaatii usein sen, että oman yrittämisen ja kokemisen tiet on käyty loppuun eikä enää ole jäljellä kuin armo tai ei mitään. Armon tie on täysin toisesta maailmasta kuin lain täyttämisen tie. Sen varrelta löytyy vapaus.

Ihmiset alkoivat moittia Moosesta ja sanoivat: ”Anna meille vettä juotavaksi.” Mooses kysyi heiltä: ”Miksi te syytätte minua? Miksi te koettelette Herran kärsivällisyyttä?” Mutta koska he kärsivät janosta, he nurisivat Moosesta vastaan ja sanoivat: ”Minkä vuoksi toit meidät Egyptistä tänne? Siksikö, että saisit tappaa meidät janoon lapsinemme ja karjoinemme?” 2. Moos. 17:2–3.

Mooses sai tutustua epäonnistumisen karvaaseen makuun. Kansan johtaminen ei ollut riemusaatossa kulkemista, vaan verta, hikeä ja kyyneleitä – kirjaimellisesti. Luullessaan palvelevansa omiaan hän sai toistuvasti kaikkien vihat niskoilleen. Kansa napisi ja melkein kapinoi. Moosekselle palatsien loisto oli ensin vaihtunut erämaan köyhyyteen, hiljaisuuteen ja vaatimattomuuteen. Sitä seurasi haastava aika kansanjohtajana, hänen varsinainen elämäntehtävänsä. Ennalta arvaamattomia ovat Jumalan tiet. Mitä merkittävämpi tehtävä, sitä pidempi ja rankempi koulutus. Mitä suurempi siunaus, sitä oudompi tie. Voidakseen antaa jotakin Jumalan on otettava paljon ensin pois. Eikä koulu ole Jumalan lapsille vain yhden lukukauden mittainen, vaan se jatkuu läpi elämän.

Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. 1. Joh. 1:10.

Ajatus kristityn kokonaisvaltaisesta syntisyydestä on monelle kauhistus. Omien syntien näkeminen ja tunnustaminen on aina Pyhän Hengen työtä. Osaamme luonnostamme kyllä hävetä pahoja tekojamme ja olla noloja, kun ne paljastuvat. Osaamme katua kasvojen menettämistä ja surra ehkä heikkouttammekin. Mutta nähdä syntinsä ja rikkomuksensa Jumalan sanaa vastaan on aina Pyhän Hengen vaikutusta alusta loppuun. Jumalan mielen mukainen synnin näkeminen ja murhe pakottaa etsimään turvaa Jumalan armosta, siksi se on siunattua murhetta. Turva löytyy vain oman sydämen ulkopuolelta, Jeesuksen sovintoveren suojasta, koska anteeksiantamusta ei omin teoin tavoiteta. Sen sijaan Jeesuksen veri puhdistaa viimeisenkin synnin ja laannuttaa sen aiheuttaman murheen.

Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Room. 7:17.

Meissä asuu synti, mitä siis tehdä? Olemme ehkä kokeilleet jo kilvoittelun tiivistämistä, tehokkaampaa rukoilemista, ahkerampaa sanan lukemista ja esirukouspalvelua, mutta synti ei vain lähde. Ainoa toimiva lääke on keskittyminen Kristuksen ristin katselemiseen. Oman sydämen tarkkailu ja syntien laskeminen on hyvä lopettaa ja katsoa Jeesuksen haavoihin. Jos me keskitymme synteihimme, olemme myös niiden vankeja. Sitä paitsi ne kyllä muistuttavat olemassaolostaan ilmankin. Jos siis lankeamme, asettaudumme välittömästi Jeesuksen ristin luokse ja pyydämme syntejämme anteeksi ja uskomme ne myös anteeksi annetuiksi. Emme suostu kuuntelemaan sielunvihollista, joka kuvailee mielellään juuri kyseisen synnin suureksi ja anteeksiantamattomaksi. Annamme
Jeesuksen veren jälleen puhdistaa meidät ja synnin huuhtoutua armon mereen. Vaikka se olisi tuhannes kerta samasta syystä.

Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Matt. 16:25–26.

Kristityn elämä on sidottu anteeksiantamukseen ja armoon. Vain Jumalan armosta voimme jättää oman tahtomme ehdottomuuden ja suostua ristinkantajiksi. Kun suostumme, löydämme lopulta sen, mistä olemme joutuneet luopumaan: elämän ja itsemme. Jeesus sanoo, että ne, jotka etsivät vain omaa hyväänsä ja tämän elämän rikkauksia, kadottavat molemmat. Joka etsii rikkauksia itselleen, olkoot mitä tahansa, lankeaa pyrkimykseen voittaa omakseen koko maailman. Hän vain menettää sielunsa. Sielu-sanan voi kääntää neljällä tavalla: ”sielunsa”, ”elämänsä”, ”henkensä” tai ”itsensä”. Kun me suostumme annetun ristin kantamiseen ja seuraamme Jeesusta, alkaa rikas löytöretki näihin kaikkiin.

Siellä ihmiset toivat hänen luokseen halvaantuneen, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Matt. 9:2.

Tämä evankeliumi on tarkoitettu nyt myös meille, jotka painimme omantuntomme kanssa: ”Sinun syntisi annetaan anteeksi.” Kaiken Jeesuksen sovintoveri on jo peittänyt. Kaiken hänen anteeksiantamuksensa kätkee sisälleen, aivan kaiken. Älä siksi enää kaivele syntiesi vanhaa kompostia, vaan jätä kaikki paha taaksesi. Kompostin kaivelusta tulee vain paha haju. Jeesuksen veri, joka Golgatalla vuosi meidän syntiemme tähden, on kuin meri, joka huuhtoo suuret ja pienet synnit syvyyksiinsä. Tämä sama armon sanoma kuuluu sinulle, joka olet elämäsi taisteluista uupunut. Jeesus jaksaa kantaa sinut sylissään, ja hän auttaa sinua oikealla tavalla, oikeaan aikaan. Tämä kuuluu vielä sinullekin, jota tulevaisuus syystä tai toisesta pelottaa tai huolestuttaa. Sinulla on Herra, joka on
luvannut antaa sinulle tulevaisuuden ja toivon. Jeesus sanoo sinulle tänään: ”Ole rohkealla mielellä.”

Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä. 1. Piet. 1:18–19.

Monella tavalla taivasta yritetään ostaa. Kuka ostaa sitä hyvällä elämällä, kuka herkeämällä hurskaaksi. Kuka kokemuksilla, jotka todistavat Jumalan rakkaudesta, kuka runsaalla tiedolla, jolla on ottanut Jumalan haltuun. Aina me yritämme ostaa taivaan olemalla jotakin muuta, kuin mitä todellisuudessa olemme: armoa tarvitsevia syntisiä, tyhjiä astioita, itsessämme Jumalalle kuolleita. Tähän tyhjänpäiväisyyteen Jumala toi muutoksen. Hän syntyi ihmiseksi keskuuteemme, hän suostui virheettömäksi Karitsaksi, joka verellään sovitti maailman synnin. Jeesuksen
kallis veri vuosi Golgatalla vain muutaman ihmisen nähden, mutta koko maailman tähden. Sinä päivänä, sillä kummulla, riisuttiin tämän maailman ruhtinaan valta ja kadotustuomion voima. Ylistetty olkoon Jumalan Karitsa!

Rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. 1. Tess. 5:14.

Koulutus, sivistys, kasvatus ja älykkyys eivät estä joutumasta epäterveiden hengellisten johtajien ja yhteisöjen sitomaksi. Uskonnollinen riippuvuus liikkuu toisella tasolla, persoonallisuuden syvissä kerroksissa ja elämänkokemusten syvyyksissä. Ahtaisiin yhteisöihin etsiytyvät tietämättään ne, jotka hakevat vastauksia elämän pettymyksiin ja jotka janoavat turvallista hyväksyntää. Kun totuus ahtaasta yhteisöstä lopulta paljastuu, hajoaa elämän hauras turvaverkko. Vaikka pettymys tuo mukanaan häpeän ja se ahdistaa ja pelottaa, olisi hyvä, että silloin löytyisi rinnalle turvallinen ihminen. Sellainen, joka ei hätkähdä, päivittele tai pelästy koettua, vaan kykenee tarjoamaan turvallisen ilmapiirin toipumiselle. Onhan ahdistavasta uskosta vapautuminen kokonaisen kristillisen kielen ja kulttuurin uudelleenoppimisen prosessi