Tekijä: tapani58

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joh. 15:5.

Jeesuksen sana näyttää viittaavan siihen, että usko tuottaa välttämättä hedelmää, meistä huolimatta. Samalla tavalla Jeesus sanoi meidän olevan jo nyt, ei sitten joskus, maailman suola ja valo. Vain sillä perusteella, että olemme kristittyjä. Älkäämme kuitenkaan tarkkailko kantamaamme hedelmää Herran sijaan, sillä silloin keskitymme väärään henkilöön ja erehdymme. Joku saattaa ulkoisesti vaikuttaa esimerkilliseltä kristityltä, mutta ei kuitenkaan tuota hyvää hedelmää. Matteuksen 7. luvussa Jeesus sanoi, että sellaisetkin, jotka hänen nimissään profetoivat, karkottavat pahoja henkiä ja tekevät voimatekoja – siis asioita, joiden monet ajattelevat olevan ilman epäilystä Jumalan tekoja – voivat olla Jeesukselle täysin vieraita. Hedelmä ei olekaan sitä, mitä Herra tahtoisi nähdä.

Jaakob teki uhrilupauksen ja sanoi: ”Jos Herra on minun kanssani ja varjelee minua tällä matkallani ja antaa minulle leipää syötäväksi ja vaatteita verhokseni ja jos minä saan palata turvallisesti isäni ja sukuni luo, on Herra oleva minun Jumalani.” 1. Moos. 28:20–21.

Jokainen elävä kristitty etsii Jumalan siunausta elämäänsä. Mekin tahdomme elää Herraamme lähellä ja palvella häntä. Ja lankeamme käymään Jaakobin lailla kauppaa Jumalan kanssa siunauksestamme. Minä lupaan tehdä näin, jos sinä annat siunauksesi ja läsnäolosi vakuutuksen. Minä lupaan parantaa itseni tältä osin, kunhan sinä teet vastineeksi toista. Emme ehkä tietoisesti ajattele näin, mutta asenteemme on tämän kaltainen. Voisimmeko lopettaa kaupankäynnin siunauksen tavoittamiseksi, koska siunaus on Jeesuksessa jo annettu, ja se seuraa meitä joka päivä. Hän sovitti meidät Isän kanssa, viha otettiin pois. Meidät kastettiin Isämme omaisuudeksi. Syntimme annettiin anteeksi Jeesuksen pyhässä ja kalliissa sovintoveressä. Olemme saaneet uskon lahjan, vaikka se olisikin mielestämme kovin heikko. Kaikki tarvittavat kaupat on jo tehty.

Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebekalle: ”Vanhempi on palveleva nuorempaa.” Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon. Room. 9:11.

Lähetystyöntekijä totesi: ”Kun on nähnyt, kuinka vajavainen ja riitaisa on se joukko, joka vie evankeliumia eteenpäin, on ihme, että evankeliumi yleensä menee eteenpäin.” Jotain todellisuuteen viittaavaa sanoissa on. Tällaista Jumalan vaeltava kansa on aina ollut ja tulee olemaan. Asia havaitaan jo Raamatun lehdiltä. Hyvänä esimerkkinä patriarkka Jaakob. Luther iloitsi siitä, että Jumala valitsi juuri Jaakobin Abrahamin siunauksen perilliseksi, lupauksen, että hänen jälkeläisistään syntyisi Messias. Luther totesi valinnan osoittavan, että pelastus perustuu todella ansaitsemattomaan armoon, sillä jos niin mahdoton mies kuin Jaakob saattoi pelastua ja olla Jumalan työn välikappale, jopa Kristuksen esikuva, oli se osoitus Jumalan ansaitsemattomasta armosta ja suvereenista valinnasta.

Kaikki muut paitsi apostolit hajaantuivat eri puolille Juudeaa ja Samariaa. Apt. 8:1.

Jumala voi kääntää onnettomuuden palvelemaan tahtoaan. Seurakunta oli alussa ”koko kansan suosiossa”. Stefanoksen kivittämisen jälkeen alkoivat kuitenkin rajut vainot. Vaino koetteli kristittyjen joukkoa, mutta myös yhdisti ja vahvisti sitä. Seurakunnan johto jäi Jerusalemiin piiloutuen vainoajiltaan. Kaupungista paenneet kristityt puolestaan todistivat uskostaan siellä, missä liikkuivat. Näin kristinuskon sanoma tavoitti uusia ihmisiä uusilla alueilla. Jumalan valtakunnassa vallitsee sinapinsiemenen laki. Pieni ja heikko sanan siemen nousee oraalle, ja siitä tulee suuri puu. Heikolta näyttävä seurakunta oli väkevä välittäessään Jumalan sanaa ja sanomaa Jeesuksesta. Kaiken tuli vain peittoutua ensin heikkouteen, että voiman nähtäisiin olevan Jumalasta eikä ihmisistä (2. Kor. 4:7).

Kaikki muut paitsi apostolit hajaantuivat eri puolille Juudeaa ja Samariaa. Apt. 8:1.

Jumala voi kääntää onnettomuuden palvelemaan tahtoaan. Seurakunta oli alussa ”koko kansan suosiossa”. Stefanoksen kivittämisen jälkeen alkoivat kuitenkin rajut vainot. Vaino koetteli kristittyjen joukkoa, mutta myös yhdisti ja vahvisti sitä. Seurakunnan johto jäi Jerusalemiin piiloutuen vainoajiltaan. Kaupungista paenneet kristityt puolestaan todistivat uskostaan siellä, missä liikkuivat. Näin kristinuskon sanoma tavoitti uusia ihmisiä uusilla alueilla. Jumalan valtakunnassa vallitsee sinapinsiemenen laki. Pieni ja heikko sanan siemen nousee oraalle, ja siitä tulee suuri puu. Heikolta näyttävä seurakunta oli väkevä välittäessään Jumalan sanaa ja sanomaa Jeesuksesta. Kaiken tuli vain peittoutua ensin heikkouteen, että voiman nähtäisiin olevan Jumalasta eikä ihmisistä (2. Kor. 4:7).

Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. Room. 5:20.

Jospa hengelliset yhteisömme ja seurakuntamme tunnistettaisiin siitä, että niissä vallitsee särjetyn sydämen ja koetellun uskon kristillisyys. Raikas ja vapauttava ristinteologia, tervettä uskoa ruokkiva uskonoppi ja pyrkimys oikeaan elämään armon varassa. Siten, että kaikenlainen pakko ja ihmisten persoonan latistaminen loistaisi poissaolollaan. Armo kuuluu kaikille, mutta vain syntiset sitä tarvitsevat ja janoavat. Luther kirjoitti omien karujen kokemustensa pohjalta etsit tyään omantunnon rauhaa mystiikan ja kuuliaisuuden teiltä, mutta tultuaan niillä teillä vain epätoivoisemmaksi: ”Mitä enemmän me näemme vaivaa ja hikoilemme hävittääksemme synnin, sitä pahempana se meillä on. Se voidaan pyyhkiä pois yksin armolla, ei millään muulla.”

Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. Gal. 6:2.

Elämän vaihtelevissa hetkissä tarvitsemme toisia ihmisiä lähellemme. Erityisesti uskonystäviä, esirukoilijoita ja vierelläkulkijoita, jotka eivät lähde pois murheen kohdatessa. Tarvitsemme Jumalan armosta elävien matkakumppaneitten rakkautta ja rohkaisua. Kokoonnumme seurakuntana yhteen ollaksemme lähellä Jumalaa ja toisiamme. Pyrimme itse olemaan ahdinkoon joutuneille korvina, suina ja käsinä. Jumalan lasten yhteyttä – paremmin: ykseyttä – ei tule koskaan aliarvioida, se on väkevä voima matkallamme. Vanha arkkivirsi kuvaa hauskasti: ”Tässä toistansa hoitaa, / jos väsymys voittaa, / kun anoopi: ’Auta, jo jäin!’ // Näillä Siionin retkil´ / ja valmistushetkil´ / saa elää ja ihastua muistakin viel´, / jotka kulkevat samalla tiel´.” (5k,251.)

Muutamat hurskaat miehet hautasivat Stefanoksen ja pitivät hänelle suuret valittajaiset. Apt. 8:2.

Muutamat hurskaat miehet saivat yllättäen haudata Stefanoksen. Ehkä tämän kansansuosio ja vilpittömyys olivat koskettaneet sittenkin sydämiä. Laillisesti tuomitun ja kivittämällä teloitetun rikollisen kunniallinen ja julkinen hautaaminen ei yleensä ollut mahdollista. Stefanos kuitenkin kannettiin kulkueessa hautaan ja hänelle toimitettiin kenenkään estämättä tavan mukaiset surumenot. Kristillisen seurakunnan jäsenet eivät uskaltaneet hautajaisia järjestää, vaan sen tekivät ulkopuoliset, niin kuin Joosef Arimatialainen oli haudannut Jeesuksen. ”Suurista valittajaisista” muodostui vallanpitäjien vastainen mielenilmaus. Hautajaisten viesti uskonnollisille johtajille oli selvä: he olivat syypäitä väkivaltaan ja murhaan.

Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Ps. 42:2–3.

Tiedätkö, millaista on elää sydän haavoilla, uskonnollisten käskyjen ja kieltojen vankina? Kun lakihenkisyys on vienyt rauhan ja sumentanut sielunmaiseman? Tiedätkö, millaista on saada kuulla siinä tilanteessa ehdotonta evankeliumia, parantavaa ja lohdullista sanomaa? Tiedätkö, miltä tuntuu, kun oppi armosta koskettaa todellisesti elämää ja sydäntä? Se on kuin janoon kuoleva peura löytäisi kirkkaan veden äärelle. Käskyjen haavoittama saa kuulla nöyrästä Herran palvelijasta, joka ei muserra murtunutta ruokoa eikä sammuta lampun hiipuvaa liekkiä (Jes. 42:3). Väsynyt saa löytää lohdutuksensa Jeesuksen haavoista, hoitavista ja virvoittavista. – On Jumalan lahjaa, että
syvällisen armon opettajia on yhä kutsuttu työhön. Niitä, jotka osaavat laskea anteeksiantamuksen sanat niin alas, että kahleisiinsa väsynyt, haavoitettu sydän jaksaa niihin tarttua.

Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Ps. 42:2–3.

Tiedätkö, millaista on elää sydän haavoilla, uskonnollisten käskyjen ja kieltojen vankina? Kun lakihenkisyys on vienyt rauhan ja sumentanut sielunmaiseman? Tiedätkö, millaista on saada kuulla siinä tilanteessa ehdotonta evankeliumia, parantavaa ja lohdullista sanomaa? Tiedätkö, miltä tuntuu, kun oppi armosta koskettaa todellisesti elämää ja sydäntä? Se on kuin janoon kuoleva peura löytäisi kirkkaan veden äärelle. Käskyjen haavoittama saa kuulla nöyrästä Herran palvelijasta, joka ei muserra murtunutta ruokoa eikä sammuta lampun hiipuvaa liekkiä (Jes. 42:3). Väsynyt saa löytää lohdutuksensa Jeesuksen haavoista, hoitavista ja virvoittavista. – On Jumalan lahjaa, että
syvällisen armon opettajia on yhä kutsuttu työhön. Niitä, jotka osaavat laskea anteeksiantamuksen sanat niin alas, että kahleisiinsa väsynyt, haavoitettu sydän jaksaa niihin tarttua.