Tekijä: tapani58

Ottakaamme opiksemme, pyrkikäämme tuntemaan Herra! Hän tulee, se on varmaa kuin aamun koitto. Hän tulee kuin sade, kuin kevätsade, joka kastelee maan. Hoos. 6:3.

Herran paluuta odotellessa rukoilemme, että kirkas evankeliumi, jossa Jeesus on kaiken keskus, leviäisi kaikkialle. Että anteeksiantamuksen sana avaisi tien iloon ja vapauteen ja sakramentit olisivat paikallaan väkevänä matkaeväänä. Evankeliumi päästäisi omattunnot synnistä ja uskonnollisuuden siteestä, lain kauhusta ja vaatimuksista. Väsyneet sydämet löytäisivät rauhansa. Lupausten evankeliumi jää silloinkin, kun kaikki muu on mennyt, sillä aito usko on paljon
syvempää kuin pinnan myrskyisät tunteet, jotka tulevat ja menevät. Martti Luther kutsui hengellistä uudistusta ”evankeliumin ukkoskuuroksi, joka kastelee maan”. Herätys ei ole itsetarkoitus, eikä sitä ole parannuskaan. Ne ovat vain evankeliumin tienraivaajia. Tavoite on vapautettu omatunto ja anteeksiantamuksen ilo Jeesuksessa. Sen saa aikaan sanoma Jeesuksen ristinsovituksesta, jonka usko kätkee sydämeen.

Mitä minä puhun hänelle, mitä minä sanon hänelle, joka on kaiken tämän tehnyt? Mielessäni minä käyn lävitse elämäni vuodet sydämessäni murhe. Herra, minun sydämeni elää sinulle, anna rauha hengelleni, vahvista minua, tee minut terveeksi! Jes. 38:15–16.

Hiskian koskettava psalmi syntyi kuolema silmien edessä. Profeetta Jesaja oli ilmoittanut, että Hiskian olisi järjestettävä asiansa, sillä hän ei tulisi parantumaan, vaan kuolisi. Hiskia vuodatti ahdistuksensa Jumalalle ja sai lopulta viisitoista lisävuotta. Nuo vuodet eivät tosin muodostuneet suureksi siunaukseksi Hiskian elämässä, pikemminkin päinvastoin.
Jumala kuulee hädässä olevien lapsiensa rukoukset. Joskus hän taipuu auttamaan, vaikka voisi olla parempi luottaa Jumalaan ja antaa hänen alkuperäisen tahtonsa tapahtua. Saamme rukoilla kaikessa hädässä sydämeemme rauhaa ja että Herra vahvistaisi meitä Hengellään. Saamme myös rukoilla, että hän auttaisi ja ottaisi murheemme tai sairautemme pois. Hyvä on kuitenkin liittää jokaiseen pyyntöön sydämestä rukous: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Silloin lopputulos on paras mahdollinen.

Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Room. 9:16.

Meidän suorittajien valtakunnassa vain täydellinen kelpaa. Vähempään emme tyydy ja aina parempaan pyrimme. Haluamme olla kelvollisia kristittyjä ja tarkkailemme onnistumisen merkkejä. Onko uskomme vahvistunut ja kulkumme suoristunut? Näkyykö siunaus ja työssä menestys? Onko selätetty synnit ja voitettu vaivat? Luulemme Jumalankin näin etsivän onnistuneen uskon merkkejä. Onneksi Herramme tuntee meidät salatuimpaan saakka, syvemmin kuin me itse. Hän tietää lahjamme ja tuntee rajamme. Hän ei odota meiltä muuta kuin mitä odottaa sopii. Kaikesta näkemisestä huolimatta hän rakastaa meitä rakkaudella, jonka syvyyttä emme osaa kuin hämärästi aavistella. Hän ottaa sydämeltämme synnit ja pukee yllemme vanhurskauden puvun. Hän antaa kaiken anteeksi ja lukee meidät lapsikseen. Hän armahtaa suorittaja-lastaankin. Ohjaa levolliseen uskoon.

Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. Matt. 24:7–10.

Jeesuksen paluun merkit ovat jo näkyvissä. Sodan melskeitä ja erilaisia katastrofeja tapahtuu kiihtyvällä syklillä. Synnytystuskat ovat alkaneet. Jeesuksen kuvaukset ovat kuin uutisia tämän päivän lehdistä. Kristittyihin kohdistuva viha ja vaino vahvistuvat, ja monien rakkaus kylmenee. Daniel kuvaa tätä seulonnan ja rakkauden kylmenemisen aikaa ja kertoo, kuinka oikeista opettajistakin monet lankeavat, vainoavat ja antavat ilmi toisiaan (Dan. 11). Kun rakkaus
kylmenee ja kristillinen ihmiskäsitys murtuu, ei ihmisarvokaan säily eikä oikea, taivaaseen johtava usko. Kun evankeliumi on saarnattu kaikille kansoille, päättyy tämän maailman aika. Se, joka pysyy loppuun saakka Jumalan sanan seuraajana, varjeltuu varmasti kotiin. Hän ei lähde mukaan ”anomiaan”, Jumalan käskyjen tietoiseen rikkomiseen ja valheen
seuraamiseen.

Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. Matt. 24:7–10.

Jeesuksen paluun merkit ovat jo näkyvissä. Sodan melskeitä ja erilaisia katastrofeja tapahtuu kiihtyvällä syklillä. Synnytystuskat ovat alkaneet. Jeesuksen kuvaukset ovat kuin uutisia tämän päivän lehdistä. Kristittyihin kohdistuva viha ja vaino vahvistuvat, ja monien rakkaus kylmenee. Daniel kuvaa tätä seulonnan ja rakkauden kylmenemisen aikaa ja kertoo, kuinka oikeista opettajistakin monet lankeavat, vainoavat ja antavat ilmi toisiaan (Dan. 11). Kun rakkaus
kylmenee ja kristillinen ihmiskäsitys murtuu, ei ihmisarvokaan säily eikä oikea, taivaaseen johtava usko. Kun evankeliumi on saarnattu kaikille kansoille, päättyy tämän maailman aika. Se, joka pysyy loppuun saakka Jumalan sanan seuraajana, varjeltuu varmasti kotiin. Hän ei lähde mukaan ”anomiaan”, Jumalan käskyjen tietoiseen rikkomiseen ja valheen
seuraamiseen.

Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. 1. Tess. 5:6.

Peittävätkö elämän huolet ja murheet Jeesuksen paluun odotuksen? Jaksammeko pysyä valveilla? Oikea odotus ei ole orjan pelkoa tai palkinnon toivoa, vaan lapsen odotuksen kaltaista iloista jännitystä. Maailma tulee kyllä muuttumaan yhä pimeämmäksi ja uskonnollisesti sekavammaksi. Eikä sielunvihollinenkaan tee oloamme yhtään helpommaksi. Se juoksuttaa eteemme jokaisen syntimme, se kuvaa kokemustamme Jumalasta mitättömäksi. Se vakuuttaa, ettemme voi olla oikeita kristittyjä. Se korostaa uskomme vaatimattomuutta ja iskee heikoimpiin kohtiimme. Se ei antaisi iloita Jumalan lapsen vapaudesta. Tästä välittämättä me valvomme, odotamme ja laulamme: ”Halki yön ja epäilyksen / Herran kansa vaeltaa. / Toivo luvatusta maasta / lauluun, matkaan kannustaa. / Herra itse valollansa / suojaa lunastettujaan / karkottaen yön ja kauhun, / kirkastaen synkän maan.” (SK 453.)

Itse rauhan Herra suokoon teille rauhan, aina ja kaikin tavoin. Herra olkoon teidän kaikkien kanssa. 2. Tess. 3:16.

Jumalan suomaa rauhaa on ainakin kolmea lajia, joista viimeinen on olosuhteista vapaa. Ensimmäinen on yhteiskunnallinen rauha hyvine esivaltoineen, joka ei ole koskaan itsestäänselvyys. Toinen on rauha Jumalan kanssa, eli sovinto. Se tuo elämään tarkoituksen ja kuolemaan selityksen. Omantunnon rauha ei perustu silloin oman elämän parantamiseen, onnistumiseen ihmisenä tai suorituksiin maailmassa, vaan Jumalan tekoihin meidän puolestamme, joista suurin on syntien sovitus ristillä. Se rauha kestää. Kolmas rauha on yli ymmärryksen menevä rauha. Vastakohtana on
ymmärrettävä rauha, ongelmista vapautuminen. Ymmärryksen ylittävä rauha löytyy yllättäen keskeltä elämän karujen taistelukenttien, keskeltä rauhattoman maailman ja levottomien sydänten. Herra suokoon meille tänään rauhansa.

Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Joh. 14:23.

Jeesuksen rakastaminen ei tarkoita puristavaa uskonsuorittamista. Jeesusta ei rakasteta myöskään etsimällä hengellisiä tuntemuksia tai toistamalla hurmioituneina ylistyslauluja. Rakastaminen ei Raamatussa juurikaan esiinny tunteina, vaikka uskoon liittyy toki niitäkin. Se tarkoittaa ensi sijassa evankeliumiin uskomista ja sanan pitämistä. Ilmestyskirjassa Jeesus ylisti Filadelfi an seurakuntaa: ”Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni. Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua – –” (Ilm. 3:8,10.) Herra tietää voimamme vähäisiksi, ei hän muuta näytä meistä odottavankaan. Kun pidämme kiinni hänen sanastaan emmekä kiellä hänen nimeään, me osoitamme rakkautemme Herrallemme.

Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Joh. 14:23.

Jeesuksen rakastaminen ei tarkoita puristavaa uskonsuorittamista. Jeesusta ei rakasteta myöskään etsimällä hengellisiä tuntemuksia tai toistamalla hurmioituneina ylistyslauluja. Rakastaminen ei Raamatussa juurikaan esiinny tunteina, vaikka uskoon liittyy toki niitäkin. Se tarkoittaa ensi sijassa evankeliumiin uskomista ja sanan pitämistä. Ilmestyskirjassa Jeesus ylisti Filadelfi an seurakuntaa: ”Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni. Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua – –” (Ilm. 3:8,10.) Herra tietää voimamme vähäisiksi, ei hän muuta näytä meistä odottavankaan. Kun pidämme kiinni hänen sanastaan emmekä kiellä hänen nimeään, me osoitamme rakkautemme Herrallemme.

Älkää antako kaikenlaisten vieraiden oppien johtaa itseänne harhaan. Meidän sydämemme tulee vahvistua armosta. Hepr. 13:9.

Pitäydymme siinä, minkä olemme oppineet luotettavilta henkilöiltä ja mistä voimme olla varmoja. Seurakuntana tuemme toisiamme raittiissa uskossa ja vahvistumme armossa. Emme etsi suuria sanoja tai ihmeellisiä tekoja, vaan pitäydymme Jumalan sanaan ja armon evankeliumiin. Uskomme Jumalaan, niin kuin isämme ennen. Rukoilemme toistemme puolesta.
Rohkaisemme toisiamme Jumalan lupauksilla ja jaamme sanan löytöjä hurskastelematta ja iloisesti. Ympäröimme rakkaudella erityisesti ahdingossa olevat. Rakastamme kaikkia tasapuolisesti ja pidämme toisistamme huolta, ettei kukaan uuvu matkalle. Viemme evankeliumin lähelle ja kauas mahdollisuuksien mukaan. Ja joskus, Jumalan armosta, saamme toivottaa Jumalan luoman eksyneen tervetulleeksi takaisin kotiin.