Tekijä: tapani58

Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. Fil. 2:13.

Uskoa ylläpidetään sopivalla tapakristillisyydellä, siksi se on erittäin suositeltavaa. Voimme ottaa tavaksi käydä jumalanpalveluksissa. Voimme päättää polvistua ehtoollispöytään. Voimme lukea Jumalan sanaa. Voimme hakeutua sinne, missä sitä opetetaan. Voimme rukoilla Isää Jeesuksen nimessä. Voimme viedä lapsemme kastettavaksi ja saatella heidät näin Jeesuksen omaksi. Uskoa emme voi ottaa tai vaatia, mutta voimme hakeutua lähteille ja kutsua sinne toisiakin. Voimme muistuttaa itseämme tietoisesti myös Jeesuksen pikaisesta paluusta. – Toki halun tällaiseen
tapakristillisyyteenkin saa aikaan Pyhä Henki. Tässä piilee asian siunattu salaisuus: Jumala itse pitää meistä kiinni ja vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen.

Hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tit. 3:5.

Justinos Marttyyri – jo nimi kuvaa, miten hän jätti tämän elämän – kertoo kristittyjen kasteesta kirjeessään keisari Antoniukselle vuodelta 148: ”Sitten me johdatamme heidät paikkaan, jossa on vettä ja synnytämme uudestaan samalla uudestisyntymistavalla kuin mekin, sillä heidät pestään vedessä kaikkien Isän ja hallitsijan, Jumalan ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen nimessä.” Ja hän jatkaa: ”Meidän joukossamme on monia 60–70-vuotiaita miehiä ja naisia, jotka jo lapsina ovat tehdyt opetuslapsiksi.” Heidät oli lapsina, apostoli Johanneksen
elinaikana, kastettu kristittyjen perheissä. On hienoa ajatella, että samasta jatkumosta on yhä tänään kyse, kun tuomme lapsemme Kristukselle kasteessa. Heidät, jotka Jumala on itse taiten punonut äitiensä kohduissa (Ps. 139

Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Joh. 12:46.

Tahdomme kertoa evankeliumin toisille siksi, ettei yksikään jäisi taivaan lahjasta osattomaksi. Mutta miten kertoa se lähimmilleen säilyttäen rakkauden ja totuuden tasapainon? Niilo Tuomenoksa sanoi: ”On uskovaisuutta, jonka yhteyteen ja käsiin on vaikea antaa tervettäkään ihmistä.” Herra varjelkoon meidät sellaisesta asenteesta.
Oikea rakkaus ja taito olla evankeliumin tuoksuna ei tule käskemällä tai koulutuksella. Se ei ole löydettävissä
oppikirjoista tai pyhiä ihmisiä imitoimalla. Tie siihen on paljon kivuliaampi, sillä se kulkee oman sydämen ja elämän kautta. Rakkaus ihmisiin on lahja, niin kuin silmien avautuminen Jumalan valtakunnan todellisuudelle yleensäkin. Sen lahjan oivaltaa, kun joutuu itse avuntarvitsijaksi. Kun näkee itsensä yhtä syntisenä kuin toisen, yhtä paljon Jumalan rakastamana ja yhtä paljon armoa tarvitsevana ja saavana.

Miksi peität minulta kasvosi, miksi kohtelet minua kuin vihollista? Pelotteletko vielä tuulen ajelemaa lehteäkin, vainoatko kuivaa oljenkortta? Sinä määräsit minulle nämä katkerat päivät, panit taakakseni nuoruuteni synnit. Job 13:24–26.

Vapauttava löytö Jumalan sanasta on se, että sen ihmiset ovat ihmisiä ja Jumala on Jumala, eikä näitä kahta
asiaa sekoiteta toisiinsa. Jumala tuntee luotunsa ja kestää ihmisen kaikki kysymykset, vaikeimmatkin.
Todellisten tuntojen esille tuomisesta hän ei ketään tuomitse. Päinvastoin, kenen muun luokse hän tahtoisi
meidän menevän vuodattamaan sydämemme huolia kuin juuri hänen? On hyvä ajoittain kysyä, onko näkemyksemme kristityn tiestä Raamatun mukainen. Vai onko kristityn mallimme utuinen ja epätodellinen, kiiltokuvamaisen kaunis, mutta epärealistinen? Raamatun henkilöt olivat heikkoja ja syntisiä, eikä sitä sanassa piilotella. Mutta Jumala piti heistä armossaan kiinni ja käytti tahtonsa toteuttamisessa. Syntiset ihmiset saivat osallistua pelastushistorian
tapahtumiin, koska ainoa synnitön, Jeesus Kristus, lunasti heidät vapaiksi palvelemaan Isää.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Matt. 6:9.

Sanamuoto tarkoittaa kertakaikkista tapahtumaa: ”Pyhitettäköön nimesi, pian ja lopullisesti!” Isää pyydetään
osoittamaan pyhyytensä ja voimansa niin, että kaikkien on pakko tunnustaa hänen nimensä pyhäksi ja loukkaamattomaksi. Jumalan nimi on hänen olemuksensa kuva. Hän on Isä; hän on ensimmäinen ja viimeinen; alku ja loppu; kuninkaitten Kuningas ja herrain Herra; Hän on ”Minä olen” eli ehdoton olemassaolo ja kaiken muun elämän edellytys. Isä meidän -rukouksessa ei pyydetä, että meidät tehtäisiin pyhiksi ja vanhurskaiksi, vaan: pyhitetty olkoon sinun nimesi. Raamatullinen pyhitys ei keskity ihmiseen itseensä. Itsensä loputon tutkailu ja sydämen erittely johtaa lopulta aina joko masennukseen tai ylpeyteen. Luther sanoi: ”Kiveä, joka makaa auringossa, ei tarvitse käskeä lämpenemään. Se tulee lämpimäksi aivan itsestään.”

Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani – –”; ”Ruoki minun lampaitani.” Joh. 21:15,17.

Pieniä karitsoita ruokitaan sanan pyhittämällä kastevedellä. Myös opetusta tarvitaan ja esirukousta. Ilman
rakkautta ne kärsivät, ja ilman tottumusta jumalan kansan juhlaan ne saattavat jättää turhaan perheväen. Mitä ahkerammin jaksamme tuoda lapsiamme jumalanpalveluksiin, sitä varmemmin sana, virret ja jumalanpalveluksen ilmapiiri imeytyvät suonistoon ja he löytävät myöhemminkin tiensä seurakuntaan, terveille ruokapaikoille. Vanhempia lampaita ruokitaan sanalla ja ehtoollisen sakramentilla, keskinäisellä jakamisella, rohkaisulla sekä rukouksella ja seurakunnan yhteydellä. Olisi hienoa, jos seurakunta olisi sitä tiiviimpi rukousrengas ja tukijoukko ympärillämme, mitä haasteellisempaa elämä on. Kaiken tapahtuessa kuitenkin aina evankeliumin vapaudessa, ilossa ja rauhassa, ketään mihinkään pakottamatta.

Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee.” Gal. 3:10.

Joidenkin kristittyjen lähellä on helpompi uskoa armolliseen Jumalaan. Toisten lähellä puhaltaa kylmä viima. Lakihenkinen löytää sielunrauhan lakipykälien ehdottomasta täyttämisestä. Kun usko on suoritettu oikein, on kaikki hyvin Jumalankin edessä. Seuraa kireä elämänasenne, jossa pienikin poikkeaminen horjuttaa rauhan. Sana sanoo, että jokainen, joka yrittää täyttää lain pelastuakseen, on velvollinen täyttämään sen jokaisen kirjaimen. Horjahtaa ei saa, eikä sormien läpi sovi katsoa. Jokaisen teon, sanan ja ajatuksen on oltava linjassa Jumalan lain kanssa. – Olisi pelottavaa joutua elävän Jumalan eteen omien suoritusten varassa. Jeesus tuli maailmaan täyttämään lain, koska meistä ihmisistä ei siihen ollut. Jeesus ei kumonnut lakia, tehnyt hyviä töitä mitättömiksi. Mutta hän täytti lain, koska me jäämme hyvissäkin teoissamme syntisiksi.

Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!”
Matt. 17:5

Jumalan anteeksiantamuksen ja armon lupausten voima on siinä, että ne kulkevat mukanamme elämän arkeen. Ne ovat totta silloin, kun kaikki on raiteillaan, ja ne ovat yhtä totta silloin, kun on koetusten aika ja risti painaa harteita. Kaikkivaltias tulee lähelle kumartuen eri tavoin lapsensa hätään. Sillä lupaukset eivät muutu, Jeesus ei muutu eikä hänen läsnäolonsa muutu. Jumala kehotti kirkastusvuorella kääntämään katseet Jeesukseen ja sanoi: ”Kuulkaa häntä.” Turvautumalla Jumalan sanoihin me säilymme aina suojassa. Sanassa me kuulemme häntä, sillä siinä on Henki ja elämä. Olemme Jeesuksen kanssa syvästi yhtä myös polvistuessamme ehtoollispöytään. Rukoushuokauksemmekin nousevat suitsukkeen tuoksun lailla Jumalan valtaistuimen eteen, ja niistä jokainen tulee kuulluksi

Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” Ilm. 21:3–4.

”Kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen”, lauletaan virressä. Taivaassa me olemme kokonaan eheitä; kerran kyllä, mutta ei vielä. Vielä nyt tullaan sairaammaksi, että tultaisiin terveemmäksi; vielä nyt tullaan pienemmäksi, että tultaisiin suuremmaksi; vielä nyt kuljetaan syvissä vesissä, että voitaisiin auttaa hukkuvia; vielä nyt särytään savenvalajan pajan hehkuissa, että sirpaleet tulisivat kootuiksi jälleen yhteen. Vielä nyt elämän moninaiset kokemukset taakkoineen ovat sitä pimeän kätköistä löydettävää aarteistoa, jota haetaan muille jaettavaksi. Vielä nyt on kuljettava itsensä kieltämisen ja omasta riisumisen tietä, että voitaisiin olla jakamassa toisten taakkoja. Kerran ehjä ihminen ylistää varmasti tietä Kristuksen; kerran kyllä, mutta ei ihan vielä.

Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Luuk. 2:36.

Temppelissä Messiasta odottaneet Simeon ja Hanna opettavat meille kahta tärkeää asiaa uskovana elämisestä: kärsivällisyyttä ja sitkeää luottamusta Jumalan lupauksiin. Meille tämän ajan hätäisille kristityille voi olla kiusallista, kun Herramme vastaa rukouksiimme sanomalla: odota. Silti Jumalan tavanomaisin vastaus on juuri kehotus kärsivällisyyteen. Hän on kuullut asiamme, mutta parhaan mahdollisen vastauksen vuoksi on suostuttava odottamaan. On itse asiassa vapauttavaa, että meidän ei tarvitse levottomina löytää Jumalan vastausta, vaan Jumalan vastaus löytää meidät. Siksi Herramme rohkaisee meitä kärsimättömiä odottajia: asiasi on tiedossa ja vastaus matkalla, älä hätäile; odota.