Minä puhun vain siitä, minkä profeetat ja Mooses ovat ennustaneet tapahtuvan, en mistään muusta, puhun siitä, että Messiaan tuli kärsiä kuolema ja ensimmäisenä nousta kuolleista sekä julistaa valon sanomaa niin meidän kansallemme kuin muillekin kansoille. Apt. 26:22–23.
Olisiko viisaampaa pitäytyä vanhaan apostoliseen käytäntöön, jossa keskitytään evankeliumiin ja ihmeistä ollaan hiljempaa? Näinhän kirkkomme herätysliikkeiden piirissä on perinteisesti tehty. Olisiko siinä viisautta, että kätkisimme saamamme pyhyyden kokemukset sydämiimme ja nauttisimme niiden antamaa leipää hiljaisuudessa? Siten emme aiheuttaisi niille, jotka eivät ole kokeneet ihmeitä tai parantuneet vaivoistaan, ahdistavia miksi -kysymyksiä. Armo
pysyisi armona jokaiselle, varsinkin kaikkein heikoimmille. Olisiko hyvä myös tarkentaa kielenkäyttöä rukousvastauksista puhuttaessa? Sanomme tuntuvaa apua saatuamme, että Jumala kuuli rukouksemme. Mutta Jumala kuulee aina rukoukset ja hän myös vastaa aina. Se on totta myös silloin, kun vastaus ei ole näkyvä tai Herramme piiloutuu hiljaisuuteen.