Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari
puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Matt. 17:1–4.
Joskus meille myönnetään vaivoista vapaata, oma hetkemme kirkastusvuorella. Digitus Dei, Jumalan sormi, siunaa erityisellä tavalla. Ehkä se on Jumalan ja ystävien läheisyyttä, ehkä se on uusi löytö Jumalan armosta. Ehkä saamme jättää taaksemme jotakin sellaista, joka painoi mielen matalaksi ja muutti kulun raskaaksi. Ehkä Jumala tuli niin lähelle, että saatoimme vain vaieta pyhän edessä. Näinä hetkinä voi aavistaa, mitä opetuslapset kokivat kirkastusvuorella, vaikka oma kokemus Jumalan läsnäolosta olisi paljon vaatimattomampi. Kiitämme Herraa kirkastusvuoristamme, vaikka jokaisesta niistä on aikanaan laskeuduttava arjen maisemiin. On palattava raikkailta rinteiltä tavalliseen elämään ja laakson hämäriin, jossa aurinko ja pimeä vaihtelevat.