Mutta sinun armosi oli suuri, sinä et hylännyt heitä autiomaahan. Päivisin ei pilvipatsas väistynyt heidän yltään, vaan näytti heille tietä, öisin ei tulipatsas väistynyt, vaan valaisi tien, jota he kulkivat. Neh. 9:19.
Elämänkriisissä ollut kertoi, kuinka ahtauden keskellä sydämessä kulki uskon ja armon pohjavirta, joka ei hävinnyt tunteiden myrskyissä. Virta ei ollut positiivisia tunteita, vaan jonkinlaista himmeää, mutta samalla selvää varmuutta siitä, että Jumala on läsnä. Alhaalla kulkeva armo ja Kristuksen haavat, jotka eivät vaadi väsyneeltä mitään, ainoastaan antavat ja lupaavat, ovat väkeviä lääkkeitä. Monissa tulissa koeteltuja. Kriisiajat voivat olla Jumalan korkeakoulu. Niissä opitaan, että kaikki yhdessä todella vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Niidenkin, jotka eivät koe olevansa uskon sankareita, vaan tavallisia arkisia kristittyjä. Ahtaus hioo armon avaruutta, vaikka vaikeimpina hetkinä sitä saattaa olla vaikea uskoa.