Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia. Room. 7:24–25.
Ajatus ihmisen perinpohjaisesta syntisyydestä on vieras. Siksi ajatus Jumalan pyhyyden äärimmäisyydestä
jää myös vieraaksi. Se on täydellistä pyhyyttä, jonka lähellä syntinen tuhoutuu. Ihminen ei ole Raamatun
mukaan vain hiukan heikompi toista, vaan hän on syntinen ja kadotettu omassa varassaan. Täydellisyyden näkökulmasta synti saa synkät värit. Jumalalle kaikki synnit ovat hänestä erottavia syntejä, olkoot ne meidän mielestämme pieniä tai suuria. Rehellinen kristitty joutuu toteamaan, että ei kykene täyttämään Jumalan lakia. Käy juuri päinvastoin. Mitä enemmän yrittää, sitä syvemmin kohtaa vain pahan luontonsa ja syntisen sydämensä. Kun yhden synnin selättää, saapuu viisi tilalle. Meissä asuu taipumus tehdä syntiä ja jopa rakkaus syntiin. Vain Pyhä Henki pitää kristityn aisoissa, ettei tämä toteuta luontaista raadollisuuttaan.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapse