Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas. Sitten hän näki, että Herra seisoi hänen vieressään ja sanoi: ”Minä olen Herra, isäsi Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jolla sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi. 1. Moos. 28:12–13.
Luulisi, että tämän kokemuksen jälkeen Jaakob olisi muuttunut. Luulisi, että hän olisi nyt niin Jumalan mies, että tuntisi tämän hiljaiset sydämen lyönnitkin. Mutta vielä kriisi ei ollut tarpeeksi syvä. On myös niin, että väkevätkin kokemukset kantavat vain hetken ja jäävät pian taakse, kun arki palaa uomiinsa. Taivas ei sittenkään ole vielä täällä, vaikka joskus siltä saattaa tuntua. Jumala lupasi varjella Jaakobin, minne ikinä tämä kulkisi. Siitä huolimatta heti turvatakuiden
jälkeen Jaakob ehdollisti lupaukset: ”Jos Herra on minun kanssani…”; ”jos minä saan palata turvallisesti isäni ja sukuni luo, on Herra oleva minun Jumalani” (28:20–21). Tällaisia me ihmiset olemme. Tällaisia me kristityt olemme. Kuinka vaikeaa on luottaa Jumalan sanaan ja lupauksiin, vaikka näkisimme enkelien kulkevan taivaasta ja Herra olisi seissyt vieressämme.