Näin sanoo Herra Kyyrokselle,
jonka hän on voidellut kuninkaaksi,
jonka oikeaan käteen Herra on tarttunut
alistaakseen kansat hänen eteensä,
temmatakseen vyön kuninkaiden kupeilta,
avatakseen hänelle portit ja ovet
niin ettei niitä kukaan sulje:
– Minä kuljen sinun edelläsi.
Vuorimaat minä tasoitan,
pronssiovet murran,
rautateljet isken irti.
Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan
ja kalleudet kätköistään,
jotta oppisit tietämään,
että se, joka sinua nimeltä kutsuu,
olen minä, Herra, Israelin Jumala.
Palvelijani Jaakobin tähden,
Israelin, valittuni, tähden
minä sinut nimeltä kutsuin,
annan sinulle kunnianimen,
vaikka sinä et minua tunne.
Minä olen Herra. Ei ole ketään toista,
ei ole muuta jumalaa kuin minä.
Vaikka sinä et minua tunne,
minä vyötän sinut,
jotta auringon nousun mailta sen laskun sijoille saakka
opittaisiin tietämään,
että muuta jumalaa ei ole,
että minä yksin olen Herra,
minä, joka luon valon ja luon pimeyden
ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden.
Minä olen Herra. Kaiken tämän minä teen.
Vihmokoon taivas,
virratkoon oikeus ylhäältä pilvistä,
avautukoon maa ja kasvakoon pelastuksen hedelmää
ja versokoon vanhurskaus!
Minä, Herra, olen tämän luonut.