Laulakaa Herralle uusi virsi,
maan ääristä alkaen laulakaa hänen ylistystään,
te merenkulkijat ja itse meri, kaikki mitä siinä on,
saaret ja rannikot, kaikki niiden asukkaat!
Antakoot äänensä kuulua
aavikko ja sen kaupungit
ja leirit, joissa Kedarin heimo asuu!
Riemuitkoot Selan rinteiden asukkaat,
vuorten laelta he huutakoot iloaan!
Antakoot he Herralle kunnian,
kertokoot hänen ylistystään kaukaisille rannoille!
Herra lähtee liikkeelle soturin tavoin.
Kuin taistelija hän kiihdyttää vimmaansa,
huutaa ja karjuu sotahuutoa
ja uhkaa vihollisiaan:
– Kauan minä olen ollut vaiti,
olen pysytellyt hiljaa, hillinnyt itseni.
Nyt minä huudan kuin synnyttäjä,
puuskutan, huohotan ankarasti.
Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat,
niiden ruohikot kuivaksi maaksi.
Minä muutan joet hietikoksi
ja kuivaan vesilammikot.
Mutta sokeat minä kuljetan tietä,
jota he eivät ole kulkeneet,
annan heidän astella polkuja, joita he eivät tunne.
Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi,
louhikkopolut sileäksi tieksi.
Nämä ovat minun tekoni,
näin olen tehnyt ja näin teen yhä.