Kuukausi: joulukuu 2020

Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Fil. 4:5.

Sanoilla voidaan rohkaista ja lohduttaa, antaa uutta toivoa. Sanoilla voidaan myös haavoittaa, loukata, saada aikaan syvää murhetta. Jokainen ihminen on viestinkantaja. Kantamamme viesti ei ole vain sanoja, vaan se on vielä enemmän kaikkea muuta. Ilmeet, eleet, sävyt, katseet, läheisyys ja etäisyys, hyvä ja paha tahto, arvostus ja väheksyntä, kaikki välittyvät
kohtaamillemme ihmisille. Todellisuus on armoton. Ystävyyden tai rakastamisen teeskentely ei onnistu, koska me luemme toisiamme paremmin kuin tiedostamme. Mitä sydämessämme kannamme, on meidän viestimme. – Miksi joidenkin kristittyjen lähellä on helpompi uskoa Jumalan armoon? Kuin hiljainen tuulen hyminä koskettaisi kasvoja ja sielua. Miksi toisten lähellä puhaltavat kylmät tuulet?

Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Luuk. 17:15–18.

Häilyvä on ihmismieli. Jeesus paransi kymmenen spitaalista miestä. Olosuhteet normalisoituivat, mutta samalla parantuneet muuttuivat epänormaaleiksi suhteessa auttajaansa. Onnettomuus oli yhdistänyt joukon, jopa samarialaiset ja juutalaiset, onni taas erotti heidät toisistaan. Sairaus toi heidät lähelle toisiaan ja Jeesusta, tervehtyminen ajoi heidät toistensa luota ja kohta myös Jeesuksen. Kun oltiin syvyyksissä ja ahdingoissa, huudettiin yhdessä Jumalaa avuksi. Kun päästiin kuivalle maalle ja vaara oli ohi, ajauduttiin kauas Vapahtajasta. Yksi sentään kääntyi takaisin ja palasi kiittämään Jeesusta. Kääntyä-sana, jota tilanteessa käytetään, tarkoittaa myös uskonnollista kääntymistä. Samarian mies ymmärsi, että kyseessä oli Israelin Jumalan parantava käsi ja kiitos kuului hänelle. Laupias samarialainen sai Jeesuksen teossa rinnalleen myös kiittävän samarialaisen (Erkki Ranta).

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa. Ps. 34:19–20.

Särkynyt sydän tarkoittaa omasta voimasta riisuttua kristittyä, joka on tunnistanut syntinsä. Hän on tutustunut sisimpänsä karuun perisynnin kallioon. Oljenkorreksi on jäänyt vain Jeesuksen risti ja Jumalan käsittämätön armo. Myös elämän vaikeudet voivat murtaa mielen. Lempeästi Jeesus kehottaa silloin ottamaan ristin ja seuraamaan häntä. Ristin päällä on oma nimemme. Siinä lukee sen alkamis- ja päättymispäivä, paino ja tarkoitus. Riisuessaan oman voiman pois risti painaa myrskyn lailla kohti Jeesusta. Se muokkaa meistä astian, jossa pyhä öljy voi palaa. Astia on kyllä vaatimaton, mutta öljy kykenee pitämään ahtaankin sydämen palavana. Ristiä kantaessaan kristitty on uskossaan
”salaa iloinen, niin kuin koko kristinusko”, kuten kirjailija kuvasi yhteistä matkaamme.

Päivisin minua vaivasi helle, öisin en vilulta saanut silmiini unta. 1. Moos. 31:40.

On niitä, jotka sanovat, että Jumala tahtoo parantaa kaikki jo nyt, ottaa elämää rajoittavat ongelmat pois. Se on vaarallista opetusta, jossa ihminen leikkii Jumalaa. Siitä ei voi seurata mitään hyvää, ei niille, joille näin opetetaan, eikä niille, jotka näin opettavat. Maailmassa meidän on suostuttava elämään kuoleman varjossa. Toisaalta, jos meidät temmattaisiin kaikista ahjoistamme heti pois, niin mitä me tästä elämästä tai Vapahtajasta oppisimme? Miten me koskaan osaisimme luottaa Jeesukseen? Mitä tapahtuisi korkeakoululle, johon Jumala tahtoo meidät viedä, jotta löytäisimme ”syvyyksissä olevia aarteita” ja oppisimme hengellistä viisautta? Ahjoon kristitty joutuu vain Jumalan sallimuksesta, ja sillä on aina tarkoituksensa. Pietari rohkaisee: ”Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa” (1. Piet. 4:12).

Päivisin minua vaivasi helle, öisin en vilulta saanut silmiini unta. 1. Moos. 31:40.

On niitä, jotka sanovat, että Jumala tahtoo parantaa kaikki jo nyt, ottaa elämää rajoittavat ongelmat pois. Se on vaarallista opetusta, jossa ihminen leikkii Jumalaa. Siitä ei voi seurata mitään hyvää, ei niille, joille näin opetetaan, eikä niille, jotka näin opettavat. Maailmassa meidän on suostuttava elämään kuoleman varjossa. Toisaalta, jos meidät temmattaisiin kaikista ahjoistamme heti pois, niin mitä me tästä elämästä tai Vapahtajasta oppisimme? Miten me koskaan osaisimme luottaa Jeesukseen? Mitä tapahtuisi korkeakoululle, johon Jumala tahtoo meidät viedä, jotta löytäisimme ”syvyyksissä olevia aarteita” ja oppisimme hengellistä viisautta? Ahjoon kristitty joutuu vain Jumalan sallimuksesta, ja sillä on aina tarkoituksensa. Pietari rohkaisee: ”Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa” (1. Piet. 4:12).

Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!” Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Luuk. 1:28–29.

Jumalan pelastusteot ovat kaikkia varten. Olivathan keskeisten pelastushistoriallisten tapahtumien kuulijat ja näkijät enimmäkseen tavallisia ihmisiä. Jeesuksen äidiksi valittiin vaatimaton, nuori maalaistyttö. Jeesuksen syntymästä kerrottiin ensimmäisenä väheksytyille paimenille. Jeesuksen ylösnousemuksen todisti ensimmäisenä synkästä taustasta nostettu nainen. – Jumala näyttää todella kutsuvan kenet tahansa mihin tahansa täysin oman tahtonsa mukaan. Hän on valinnoissaan suvereeni. Ihminen voi kieltäytyä kutsusta, mutta ei voi saada sitä aikaan ansioillaan. Niinhän se on kaikessa Jeesukseen liittyvässä. Meidät valitaan valtakuntaan, itse emme sitä valintaa tee. Ihmisen osa on olla vain Jumalan tekojen todistaja, ei niiden omaehtoinen järjestelijä

Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. 1. Piet. 1:6–7.

Koeteltu usko tarkoittaa yksinkertaisesti uskossa elettyä elämää, jossa jokaisen kriisin, taistelun, kivun, miksi-kysymyksen, vaivan, pelon, tuskan ja sairauden – samoin kuin ilon, avun, riemun, lohdutuksen, pyhän kohtaamisen, armon oivaltamisen, siunauksen, levon ja kaiken muun mahdollisen kokemisen jälkeen on saatu oppia luottamaan taas pisaran verran enemmän Jumalan armoon ja huolenpitoon. Kaikissa olosuhteissa olemme armosta osallisia. Tämän opimme koetuksissa, ja se luo kärsivällisyyttä tulevaan. Koetuksiin väsyneinäkin luotamme, että Pyhä Henki on Puolustaja, ei syyttäjä. Eikä Jeesus tullut maailmaan tuomitsemaan, vaan pelastamaan. Jeesus vakuuttaa, että väsyneetkin kulkijat korjataan kotiin.

 

Jaakob lähti Beersebasta ja kulki kohti Harrania. Matkallaan hän jäi auringon laskiessa yöksi erääseen paikkaan, otti siltä paikalta päänalusekseen kiven ja kävi makuulle. 1. Moos. 28:10–11.

Jaakobin perheen keskinäiset välit olivat kuin tämän päivän saippuaoopperasta. Isä Iisak tahtoi antaa siunauksen sille, jolle se ei Jumalan mielestä kuulunut, eli Esaulle. Äiti Rebekka päätti, että siunaus annetaan sille, jolle se kuului, eli Jaakobille, mutta kieroilla tempuilla. Esau kuvitteli kuolevansa nuorena, eikä häntä oikein kiinnostanut koko esikoisen siunaus, ja niinpä hän vaihtoi sen kupilliseen papusoppaa. Jaakob oli äitinsä johdateltavana ja valehteli kirkkain silmin Jumalan antaneen hänelle nopean saaliin, kun isä ihmetteli Esauksi naamioituneen Jaakobin nopeaa saapumista metsäretkeltä. – Ja tämä kummallinen perhe sai siunauksen ja lupauksen tulevasta Messiaasta. Jumala ei todellakaan näytä odottavan ihmisiltä enempää kuin syntisiltä ihmisiltä odottaa sopii.

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Johannes todisti hänestä ja huusi: ”Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.” Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. Joh. 1:14–17.

Evankeliumi ei ole sanoma sydämen muuttumisesta, vaikka sydän sanan voimasta ajan myötä muuttuukin. Evankeliumi ei ole sanoma jumalakokemuksesta, vaikka Jumalan valtakunta tuleekin eläväksi todellisuudeksi. Evankeliumi ei ole sanoma ihmisen tekemästä ratkaisusta, siitä, että ihminen on päättänyt hyväksyä Jumalan armon tarjouksen. Niitä kristittyjä, jotka ovat tehneet kymmeniä kertoja ratkaisun ja käyneet ”kuudesti kasteella”, on liian monta. Heiltä ei puutu vilpittömyyttä ja hengellistä yritystä, mutta heiltä puuttuu evankeliumin vapauttama usko. Eikä evankeliumi ole myöskään maailmanparantamissaarnaa tai utopistista toivetta ihmiskunnan kehittymisestä aikuisuuteen. Tämä kaikki on uskonnollisuutta, ei kristinuskoa. Evankeliumi on ilosanoma ihmiseksi tulleesta Jumalasta, joka sovitti meidän jokaisen synnit.

Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. Room. 8:28.

Jumala tahtoo viedä meitä ajallaan erämaahan ja kyynelten laaksoon, jossa elämää häiritsevät äänet vaimenevat ja herkistymme Jumalan puheelle. Erämaassa sydän löytää rauhansa Hyvän Paimenen läheisyydessä. Älkäämme pelätkö Jumalan kouluja, joissa meille saattaa tapahtua sellaisiakin asioita, joita olemme kauhistelleet tai joita emme tahtoisi ottaa vastaan. Lopulta kuitenkin, kun elämämme on valmis, on kaiken ollut pakko yhdessä palvella Jumalan hyvää
tahtoa. Kaikkien outojen mutkien ja mahdottomien elämänristien. Kaikki yhdessä on ollut saattelemassa meitä turvallisesti kotiin. Kaikki yhdessä on ollut tarpeellista, taivaassa selviää miksi. Silloin voimme vain kumartaa päämme ja kiittää: ”Viisaasti, Herra, johdatit kaikessa; parasta mahdollista tietä.”