Kuukausi: marraskuu 2020

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen,ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Kol. 3:12.

Uusi testamentti kirjoitettiin kreikaksi. Sydämellinen armahtavaisuus tarkoittaa alkukielessä sitä, että olemme sääliviä ja laupiaita toisiamme kohtaan ”sisäelimiä myöten”, läpikotaisin. Ja kun Paavali hetkeä myöhemmin kehottaa antamaan toisillemme anteeksi – aina tulee anteeksiannettavaa, olemmehan ihmisiä – niin käytetty termi tarkoittaa anteeksi antamista ”reilusti” ja ”anteliaasti lahjoittaen”. Anteeksiantamisessa ei siis tarvitse säästellä. Kun me saamme omat suuret vikamme toistuvasti anteeksi niin Jumalalta kuin toisilta ihmisiltä, miksi emme itse antaisi anteeksi suurella
sydämellä. Pikku Prinssi -kirjassa todetaan viisaasti: ”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin.” Katselkaamme toisiamme sydämellä useammin kuin järjellä, sillä se helpottaa lähimmäisen ymmärtämistä

Minä puhun vain siitä, minkä profeetat ja Mooses ovat ennustaneet tapahtuvan, en mistään muusta, puhun siitä, että Messiaan tuli kärsiä kuolema ja ensimmäisenä nousta kuolleista sekä julistaa valon sanomaa niin meidän kansallemme kuin muillekin kansoille. Apt. 26:22–23.

Olisiko viisaampaa pitäytyä vanhaan apostoliseen käytäntöön, jossa keskitytään evankeliumiin ja ihmeistä ollaan hiljempaa? Näinhän kirkkomme herätysliikkeiden piirissä on perinteisesti tehty. Olisiko siinä viisautta, että kätkisimme saamamme pyhyyden kokemukset sydämiimme ja nauttisimme niiden antamaa leipää hiljaisuudessa? Siten emme aiheuttaisi niille, jotka eivät ole kokeneet ihmeitä tai parantuneet vaivoistaan, ahdistavia miksi -kysymyksiä. Armo
pysyisi armona jokaiselle, varsinkin kaikkein heikoimmille. Olisiko hyvä myös tarkentaa kielenkäyttöä rukousvastauksista puhuttaessa? Sanomme tuntuvaa apua saatuamme, että Jumala kuuli rukouksemme. Mutta Jumala kuulee aina rukoukset ja hän myös vastaa aina. Se on totta myös silloin, kun vastaus ei ole näkyvä tai Herramme piiloutuu hiljaisuuteen.

Tiedätte, että julistin teille ensimmäisen kerran evankeliumia sairastumiseni vuoksi. Vaikka ruumiillinen tilani pani teidät koetukselle, ette halveksineet ettekä inhonneet minua vaan otitte minut vastaan kuin Jumalan enkelin, kuin Kristuksen Jeesuksen. Gal. 4:13–14.

Lähetyskentällä luterilainen kirkko kasvoi voimakkaasti. Vierailija tahtoi tavata dynaamisen papin, jonka työn hedelmää kasvu oli. Ei löytynyt sellaista pappia, mutta toisenlainen kyllä. Kuivalla äänellä puhuva vanha mies, jonka puhe oli kankea kuin Mooseksella. Mutta hän opetti kansalle Raamattua, julisti lakia ja evankeliumia. Ja sana rististä teki työnsä. Usko on Jumalan suuri lahja. Sitä lahjaa ei voi ostaa, sen voi vain ottaa vastaan. Pietari julisti ensimmäisenä helluntaina
evankeliumia ja kehotti kuulijoitaan kääntymään, ettei enää vastaisuudessa kuljettaisi Jeesuksesta poispäin vaan häntä kohti. Sama pyyntö esitetään tänään myös meille. Se ei ole vihaisen Jumalan kauhistuttava huuto, vaan Hyvän Paimenen rakkauden kutsu: tule turvaan, ilta on jo pitkällä, pedot alkavat liikkua pimeässä, on sopiva aika palata Paimenen suojaan.

Minä tulen pian. Ilm. 22:7.

Kun Jeesus palaa, on kaikki toisin. Kaikki vaikeudet päättyvät. Kaikki syntimme häviävät kuin aamun usva. Kaikki pelko on poissa. Jokainen sairaus on taakse jäänyttä elämää. Kaikki sielun haavat umpeutuvat, ja jokainen ruumiin vaiva on haihtunut. Ei enää epäilystä, ei ihmissuhteiden vaikeuksia, ei pettymyksiä, ei pimeää. Yhtäkkiä mieltämme painanut
on meille täysin kirkasta ja selvää. Meille sanotaan: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten.” (Matt. 25:34.) Ja me tiedämme saapuneemme kotiin. Olkoon elämäntilanne mikä tahansa, huutamalla Jeesusta avuksi kaikki on sittenkin hyvin. Kun Jeesus ottaa meidät taivaaseen ja taakat riisutaan pois, koittaa ilo ja rauha, jollaista emme voineet kuvitellakaan todeksi.

Minä tulen pian. Ilm. 22:7.

Kun Jeesus palaa, on kaikki toisin. Kaikki vaikeudet päättyvät. Kaikki syntimme häviävät kuin aamun usva. Kaikki pelko on poissa. Jokainen sairaus on taakse jäänyttä elämää. Kaikki sielun haavat umpeutuvat, ja jokainen ruumiin vaiva on haihtunut. Ei enää epäilystä, ei ihmissuhteiden vaikeuksia, ei pettymyksiä, ei pimeää. Yhtäkkiä mieltämme painanut
on meille täysin kirkasta ja selvää. Meille sanotaan: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten.” (Matt. 25:34.) Ja me tiedämme saapuneemme kotiin. Olkoon elämäntilanne mikä tahansa, huutamalla Jeesusta avuksi kaikki on sittenkin hyvin. Kun Jeesus ottaa meidät taivaaseen ja taakat riisutaan pois, koittaa ilo ja rauha, jollaista emme voineet kuvitellakaan todeksi.

Asa rukoili Herraa, Jumalaansa: ”Herra, sinä voit auttaa yhtä hyvin heikkoa kuin väkevääkin. Auta nyt meitä, Herra, meidän Jumalamme! 2. Aik. 14:10.

Elämän vaikeissa kohdissa Jumalan läsnäolo ja armon evankeliumi lohduttavat. Ne kantavat, kun itse ei enää jaksa. Lohdutuksen sanat voivat koskettaa hyvin erilaisia tilanteita ja kokemuksia. Joskus pilkataan lausetta ”Jeesus on vastaus” kysymällä: ”Mikä olikaan kysymys.” Kristitty vastaa siihen: ”Ei väliä, Jeesus on silti vastaus.” Toki pilkan kohde on varsinaisesti kaikkien asioiden hengellistäminen, ja sellainen on kyllä ongelmallista. Väärinkäytöstä huolimatta evankeliumi on todellinen lääke, joka on annettu arkisen elämän keskelle. Kristillinen usko ei ole tietenkään elämänparantamis-automaatti, eikä se ole takuu ongelmattomuudesta. Usko ei tarkoita aina kipujen poistumista tai vaikeuksien pikaista ratkeamista. Mutta usko, niin kuin rukouskin, on Jumalan laskemista hätään. Niiden keskellä hän kantaa meidät ja hätämme.

Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä. Mark. 13:32.

Jeesuksen paluun hetkeä, jota odotamme, eivät tiedä enkelit, ei tiedä edes Jeesus itse, eikä sitä voi siten tietää yksikään paluulaskelmia harrastava kristittykään. Jeesus tulee ajankohtana, joka lopulta yllättää kaikki. On Jumalan suurta viisautta, ettei ajankohtaa ole paljastettu. Jos tietäisimme, milloin Jeesus tulee, me tähtäisimme pian vain viime hetken valmiustilaan ja unohtaisimme sitä ennen uskoa, rakastaa ja valvoa. Vaarana olisi välinpitämättömyys. Toisaalta lopunajan
ahdinkoja on avattu meille Raamatussa sen verran, että kun outoja alkaa tapahtua ympärillämme, meidän ei tarvitse vaipua liialliseen pelkoon tai epätoivoon, vaan voimme nostaa rohkeasti päämme. Lopunajan merkit ovat meille kristityille syvimmiltään toivon merkkejä. Silloin Herran paluu on lähellä. Pian luodaan uudet taivaat ja uusi maa, pian saavutaan kotiin.

Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen. 1. Piet. 5:7.

C.O. Roseniuksen laulussa rohkaistaan: ”Murheinen mieli murheesta nouse, / kun Isän armo on muuttumaton. / Jos sumu aivan peittäisi taivaan, / kuitenkin aurinko taivaalla on” (SK 259). Jumalan armo antaa oikeanlaiset mittasuhteet kaikille vastoinkäymisillemme. Tämän elämän murheita ei voi edes verrata meitä odottavaan kirkkauteen, taivaan iloon, rauhaan ja riemuun. Vanha elämä kaikkine taakkoineen on pyyhkiytyvä pois, ja sen parhaatkin hetket ja asiat osoittautuvat vain täydellisen elämän esikuviksi. Tämän elämän murheissa meillä on kuitenkin väkevä auttaja. Hän on mitannut taakkamme tarkasti. Lohduttajaksi Jeesus on antanut Pyhän Henkensä. Pyhä Henki nostaa murheellisen katseen näkemään uskossa sumuverhon taakse näkymättömiä.

Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio. Room. 5:16.

Olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta. Jumalan armo ei ole yleisarmollisuutta, kaiken sen siunaamista, mikä nyt sattuu miellyttämään. Jumalan armo kiinnittyy aina Jeesuksen ristiin. Armo maksoi Jumalan Pojan hengen, siksi se ei ole halpaa armoa eikä ihmisten ostettavissa. Kristillisessä kirkossa tarjotaan armoa, jonka edestä Jumalan Pojan veri vuosi. Niin paljon Jumala tätä syntistä maailmaa rakasti. Jumalan armo ei siten voi koskaan perustua ihmisen tekoihin, onnistumiseen kristittynä, persoonallisiin ominaisuuksiin tai muuhunkaan meissä olevaan. Armo on Jumalan sydämen asenne ihmistä kohtaan. Jumalan sydän on täynnä rakkautta ja anteeksiantoa siksi, että Jeesus otti itselleen meille kuuluneen tuomion, sovitti meidät Isän kanssa, vapautti tuomiosta

Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin, ja tuon sinut takaisin tähän maahan. Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut. 1. Moos. 28:15.

Jaakobin elämästä voimme oppia erään Valtakunnan salaisuuksista: Taivaassa ihmisen elämää katsellaan aivan eri perspektiivistä kuin maan päällä. Jumalan silmin Jaakob ja hänen jälkeläisensä oli valittu toteuttamaan Jumalan ihmeellistä pelastushistoriaa. Jumalan silmin oli selvää, että Jaakobin kautta tuo suunnitelma toteutuisi siitä huolimatta, millainen Jaakob oli. Jumalan silmin oli varmaa, että Jaakobille annettu huolenpidon lupaus oli ”niin ja aamen”. Ihmisen
silmin näkyi vain syntinen ja epäilevä ihminen. Ihmisen silmin nähtiin juonittelua ja pakenemista. Ihmisen silmin suojelukauppaa käytiin vielä senkin jälkeen, kun vakuudet oli jo annettu. – Rohkaisisiko tämä sinua luottamaan Jumalan hyvään suunnitelmaan omassa elämässäsi? Hänen suuret suunnitelmansa eivät kaadu pienen ihmisen heikkouteen, ei edes syntisyyteen.