Kuukausi: syyskuu 2020

Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta.” Matt. 28:5.

Enkelin sanojen ajatus on: ”Vartijat pelätkööt, kunhan heräävät, mutta teillä ei ole siihen mitään syytä!” Naiset eivät edes kaatuneet, vaikka sotilaat retkahtivat maahan. Kirkkaus paljasti puhujan enkeliksi, ja hänen sanansa vahvistivat asian: ”Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta.” Miksi ei tarvitse pelätä, eikö meidänkään enää? Siihen vastaa piispa Meliton vuonna 170 pitämässään vanhimmassa Raamatun ulkopuolisessa pääsiäissaarnassa. Piispa kuvaa Jeesuksen sovitustyön merkitystä: ”Sillä minä olen teidän anteeksiantamuksenne. Minä teidän pelastuksenne pääsiäinen. Minä teidän tähtenne teurastettu karitsa. Minä teidän lunnaanne. Minä teidät vien taivasten korkeuksiin. Minä teille näytän iankaikkisen Isän. Minä teidät herätän oikealla kädelläni.”

Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu. Gal. 1:9.

Liian usein puhutaan armosta, jota ei ole sidottu Raamattuun, Jeesuksen ristiin ja syntiemme sovitukseen. Kun armo erotetaan rististä, siitä tehdään uskonnollista toiveunta, joka sisällöltään sopii lopulta kaikkiin uskontoihin ja kaikkiin jumaliin paitsi kristinuskon. Armo esiintyy uskonnollisuudessa Jumalalta toivottuna tai häneltä vaadittuna tai omalla hyvyydellä ansaittuna armollisuutena. Ihminen tekee osansa ja jumalan toivotaan tekevän omansa. Jumala ei vaadi enempää, kuin mihin ihminen kykenee. Yleisarmollisuuden jumalakuva on ihmisen näköinen, ja niinpä Jumala kaventuu omien tekojemme ja vajavuuksiemme paikkaajaksi. Kallis hunajan pisara opettaa: ”Anna luonnollisen ihmisen tehdä evankeliumi, niin siitä tulee vastakohta Kristukselle.”

Ei, olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen. Ps. 131:2.

Jos olet saanut maistaa avaraa armoa ja uskon lepoa, anna niiden säilyä rohkaisuna ja aarteena matkallasi. Jos olet sen sijaan levoton uskova, älä siitäkään liikaa murehdi tai turhaan vertaa itseäsi toisiin kristittyihin. Jumalan lapsi saat olla kuitenkin, sillä murheettomuutta ei mainita pelastuksen ehtona. Lapsi on lapsi myös sellaisina päivinä, jollaisten tuloa hän ei olisi toivonut. Tie lain alta levolliseen uskoon kulkee koetusten kautta. Koetukset opettavat, että omaan varaan ei pelastuksen asiassa voi rakentaa. Omat ansiot on nopeasti syöty, oma hurskaus on parhaimmillaankin kuin tahrainen riepu, niin kuin Raamattu kuvaa. Kun sydän tämän käsittää, syntyy kaipuu Jumalan armon lähteille. Jumalan teot kyllä riittävät, kun omat tekomme pettävät. Vapahtaja vapauttaa mielellään meidät lain ja synnin siteistä, rauhoittaa armolla mielemme.

Lähetän teille tämän lyhyen kirjeen, jossa lausun teille kehotuksia ja vakuutan, että se armo, jossa te elätte, on todella Jumalan armoa. Pysykää siinä lujina! 1. Piet. 5:12.

Armo on kristinuskon keskeisimpiä käsitteitä. Lieneekö samalla väärinkäytetyin? Kaikki kristityt myöntävät armon kuuluvan kristinuskon opetuksen ytimeen. Ajatellaan, että armosta puhuttaessa tarkoitetaan jotakin, jonka jokainen uskova ymmärtää ja allekirjoittaa. Kovin paljoa enempää emme voisi olla väärässä. Evankeliumi tarkoittaa sitä, että Jeesus on kantanut koko maailman kaikkien aikojen synnit kerralla ristille ja on sovittanut ne. Synnit on otettu pois päältämme. Jumalan viaton uhrikaritsa on annettu uhriksi koko maailman puolesta. Ja armo on sitä, että jostain käsittämättömästä syystä Jumala on päättänyt kutsua juuri meidät uskomaan tämän evankeliumin ja siihen uskomalla saamaan syntimme anteeksi. Ei yhdenkään tekomme tähden, vaan täysin omasta aloitteestaan. – Nouseeko sinun sydämestäsi pyyntö saada kuulua armahdettujen syntisten joukkoon? Jos nousee, olet jo siellä.

Herra, ole minulle armollinen, olen hädässä. Silmäni ovat surun sumentamat, olen loppuun uupunut. Elämäni kuluu murheessa, vuoteni katoavat huokaillessa. Ps. 31:10–11.

Jos elät raskasta elämänvaihetta, tahtoisin rohkaista sinua luottamaan, että sen raskaus on Jumalan tarkassa tiedossa. Kun arkesi on painostavaa ja ahdistus peittää auringon, saat kaikkea kokemaasi vastaan uskoa toisenlaiseen aikaan. Tunnetun sielunhoitajan Christian Scriverin sanoin vuosisatojen takaa: ”Te tiedätte, että Jeesus seuraa ja johdattaa teitä. Sumusta tulee pelkkää elämää, murheesta pelkkää kirkkautta. Vaivalloinen tuskantie päättyy avaraan lakeuteen ja iankaikkiseen kunniaan, iloon ja autuuteen. Mitä vahinkoa on matkamiehelle siitä, että hänen täytyy matkustaa epäterveellisellä ja sumuisella säällä, kunhan hän vain saapuu isänmaahansa? Jos aurinko aina paistaisi ja voisimme vapaasti katsella ympärillemme, saattaisimme mieltyä maailman turhaan loistoon ja kääntää itsemme pois oikealta tieltä.” Scriverin mukaan Jumala peittää sumuun vain johdattaakseen meidät määränpäähän.

Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut. Room. 9:31.

Voiko lakihenkisyydestä päästä irti? Tämä kysymys koskee kaikkia kristittyjä, ei vain erityisen lakihenkisiin joukkoihin eksyneitä. Ihminen on luontaisesti lakihenkinen. Meidät opetetaan pienestä pitäen hyvän elämän malliin, jonka mukaan sitä saa, mitä tilaa. Kun luet, saat hyviä numeroita. Kun maksat, saat tavaran. Kun olet kiltti, sinulle ollaan kilttejä. Ongelma muodostuu siitä, kun sama kaava siirtyy uskonelämäämme. Kun teet, saat palkinnon. Kun olet hyvä, kelpaat. Kun täytät Jumalan tahdon, tavoitat taivaan. On äärettömän vaikea ottaa armo vastaan armona, vaikka juuri sen luulisi olevan helppoa. Armon kirkastuminen vaatii usein sen, että oman yrittämisen ja kokemisen tiet on käyty loppuun eikä enää ole jäljellä kuin armo tai ei mitään. Armon tie on täysin toisesta maailmasta kuin lain täyttämisen tie. Sen varrelta löytyy vapaus.

Ihmiset alkoivat moittia Moosesta ja sanoivat: ”Anna meille vettä juotavaksi.” Mooses kysyi heiltä: ”Miksi te syytätte minua? Miksi te koettelette Herran kärsivällisyyttä?” Mutta koska he kärsivät janosta, he nurisivat Moosesta vastaan ja sanoivat: ”Minkä vuoksi toit meidät Egyptistä tänne? Siksikö, että saisit tappaa meidät janoon lapsinemme ja karjoinemme?” 2. Moos. 17:2–3.

Mooses sai tutustua epäonnistumisen karvaaseen makuun. Kansan johtaminen ei ollut riemusaatossa kulkemista, vaan verta, hikeä ja kyyneleitä – kirjaimellisesti. Luullessaan palvelevansa omiaan hän sai toistuvasti kaikkien vihat niskoilleen. Kansa napisi ja melkein kapinoi. Moosekselle palatsien loisto oli ensin vaihtunut erämaan köyhyyteen, hiljaisuuteen ja vaatimattomuuteen. Sitä seurasi haastava aika kansanjohtajana, hänen varsinainen elämäntehtävänsä. Ennalta arvaamattomia ovat Jumalan tiet. Mitä merkittävämpi tehtävä, sitä pidempi ja rankempi koulutus. Mitä suurempi siunaus, sitä oudompi tie. Voidakseen antaa jotakin Jumalan on otettava paljon ensin pois. Eikä koulu ole Jumalan lapsille vain yhden lukukauden mittainen, vaan se jatkuu läpi elämän.

Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. 1. Joh. 1:10.

Ajatus kristityn kokonaisvaltaisesta syntisyydestä on monelle kauhistus. Omien syntien näkeminen ja tunnustaminen on aina Pyhän Hengen työtä. Osaamme luonnostamme kyllä hävetä pahoja tekojamme ja olla noloja, kun ne paljastuvat. Osaamme katua kasvojen menettämistä ja surra ehkä heikkouttammekin. Mutta nähdä syntinsä ja rikkomuksensa Jumalan sanaa vastaan on aina Pyhän Hengen vaikutusta alusta loppuun. Jumalan mielen mukainen synnin näkeminen ja murhe pakottaa etsimään turvaa Jumalan armosta, siksi se on siunattua murhetta. Turva löytyy vain oman sydämen ulkopuolelta, Jeesuksen sovintoveren suojasta, koska anteeksiantamusta ei omin teoin tavoiteta. Sen sijaan Jeesuksen veri puhdistaa viimeisenkin synnin ja laannuttaa sen aiheuttaman murheen.

Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Room. 7:17.

Meissä asuu synti, mitä siis tehdä? Olemme ehkä kokeilleet jo kilvoittelun tiivistämistä, tehokkaampaa rukoilemista, ahkerampaa sanan lukemista ja esirukouspalvelua, mutta synti ei vain lähde. Ainoa toimiva lääke on keskittyminen Kristuksen ristin katselemiseen. Oman sydämen tarkkailu ja syntien laskeminen on hyvä lopettaa ja katsoa Jeesuksen haavoihin. Jos me keskitymme synteihimme, olemme myös niiden vankeja. Sitä paitsi ne kyllä muistuttavat olemassaolostaan ilmankin. Jos siis lankeamme, asettaudumme välittömästi Jeesuksen ristin luokse ja pyydämme syntejämme anteeksi ja uskomme ne myös anteeksi annetuiksi. Emme suostu kuuntelemaan sielunvihollista, joka kuvailee mielellään juuri kyseisen synnin suureksi ja anteeksiantamattomaksi. Annamme
Jeesuksen veren jälleen puhdistaa meidät ja synnin huuhtoutua armon mereen. Vaikka se olisi tuhannes kerta samasta syystä.

Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Matt. 16:25–26.

Kristityn elämä on sidottu anteeksiantamukseen ja armoon. Vain Jumalan armosta voimme jättää oman tahtomme ehdottomuuden ja suostua ristinkantajiksi. Kun suostumme, löydämme lopulta sen, mistä olemme joutuneet luopumaan: elämän ja itsemme. Jeesus sanoo, että ne, jotka etsivät vain omaa hyväänsä ja tämän elämän rikkauksia, kadottavat molemmat. Joka etsii rikkauksia itselleen, olkoot mitä tahansa, lankeaa pyrkimykseen voittaa omakseen koko maailman. Hän vain menettää sielunsa. Sielu-sanan voi kääntää neljällä tavalla: ”sielunsa”, ”elämänsä”, ”henkensä” tai ”itsensä”. Kun me suostumme annetun ristin kantamiseen ja seuraamme Jeesusta, alkaa rikas löytöretki näihin kaikkiin.