Kuukausi: heinäkuu 2020

Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Room. 5:15.

Sydän osaa syyttämisen taidon, oli aihetta tai ei. Ja herkän omantunnon omaava osaa syyllistyä, oli aihetta tai ei. Mitään rikkomusta ei voi kuitenkaan verrata armoon, vakuuttaa Jumalan sana. Armoon ei olisi oikeutta, mutta saamme sen silti omistaa. Armo on Jeesuksen lahja, vaikka turvautumisemme häneen olisi vain hiljaista avun huokausta. Onko syntisyytemme näin ollen kevyt asia? Käykö sen poispyyhkiminen helposti? Armo ei todellakaan ole kevyt, vaan täysin
toisesta maailmasta, ylivoimainen, kaiken alleen peittävä ja syvä, niin ettei sitä kerta kaikkiaan voi verrata synteihimme, olivat ne millaisia tahansa. Ihmeellinen on Jeesuksen ristin tuoma sovinto Jumalan kanssa. Ihmeellinen on Jumalan Pojan uhri. Ihmeellinen on Isän mieli, joka sen meidän hyväksemme lukee. Ihmeellinen Rakkaus, joka meidät kokonaan ympäröi.

Hehän ovat minun kansaani, omia lapsiani, jotka eivät minusta luovu. Jes. 63:8.

Hädässä hyväntahtoisesti neuvotaan: älä luovuta, älä anna periksi. Neuvo on katkeran kipeä ahdistetulle, kärsivälle ihmiselle. Sen lisäksi, että elämää varjostaa risti, pitäisi vielä jaksaa olla rohkea, luja ja periksiantamatonkin. Vaatimus masentaa ja syö toivon. Kun Jumala kehottaa meitä nostamaan päämme, olemaan rohkeita ja luottamaan lujasti häneen, eivät kehotukset ole käskyjä, vaan turvaa tuovia lupauksia: Minä olen tässä, kun pelkäät. Minä autan sinua, minulla on kaikki sinun ongelmasi hallinnassani. Kaikessa tulee lopulta käymään hyvin, vaikka sitä olisi nyt vaikea uskoa. Voit olla luottavainen, rohkeakin. Asiat ovat taivaasta nähtynä, myrskyjen yläpuolelta katsottuna, ihan hyvin. Älä siis pelkää, kuuluthan Jumalan kansaan, olet hänen lapsensa. Heikko ehkä, mutta lapsi sittenkin.

---

Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Room. 4:16.

Uskoa on kuvattu totena pitämiseksi, luottamukseksi ja turvautumiseksi. Hätääntyneen tai kyselevän ihmisen ei kuitenkaan tarvitse miettiä määritelmiä. Hänelle riittää rukous tai vain huokaus, että saisi olla Jumalan lapsi. Evankeliumi on vastaus tähän rukouk seen. ”Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.” (Miika 7:19.) Usko on lapsenomaista turvautumista siihen, että ristillä minun, kuten kaikkien muidenkin maailman ihmisten synnit sovitettiin, ne otettiin pois syyttämästä meitä. Vapahtajan luokse on täysin esteetön tie. Usko ei ole oman uskon tarkkailua tai omasta voimasta elämistä, vaan se on luottamista Jumalan lupauksiin. Uskovalle kaikki on armoa, hän itse on vain vastaanottaja.

Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Room. 4:16.

Uskoa on kuvattu totena pitämiseksi, luottamukseksi ja turvautumiseksi. Hätääntyneen tai kyselevän ihmisen ei kuitenkaan tarvitse miettiä määritelmiä. Hänelle riittää rukous tai vain huokaus, että saisi olla Jumalan lapsi. Evankeliumi on vastaus tähän rukouk seen. ”Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.” (Miika 7:19.) Usko on lapsenomaista turvautumista siihen, että ristillä minun, kuten kaikkien muidenkin maailman ihmisten synnit sovitettiin, ne otettiin pois syyttämästä meitä. Vapahtajan luokse on täysin esteetön tie. Usko ei ole oman uskon tarkkailua tai omasta voimasta elämistä, vaan se on luottamista Jumalan lupauksiin. Uskovalle kaikki on armoa, hän itse on vain vastaanottaja.

Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Hepr. 4:16.

Tunne-elämältään haavoittuneet hakeutuvat jostain syystä yhteisöihin, joissa on vahva tunnelataus. Lieneekö kosketus omaan tunnemaailmaan niin ohut, että tunteita pyritään tavoittamaan ja tunnistamaan tätä tietä. On kuitenkin selvää, että terve synti- ja armoakselilla liikkuva usko on se reitti, jota pitkin kasvetaan myös terveempään tunne-elämään. Evankeliumin saarna, joka vakuuttaa, että tunnemaailmastamme huolimatta saamme olla Jeesuksen omia sen perusteella, mitä hän on tehnyt puolestamme Golgatan ristillä, mitä hän lupaa sanassaan ja jakaa sakramenteissaan, on parasta lääkettä myös sielun haavoihin. Jumalan sana on uskon turvallinen ankkuripaikka, joka lain ja evankeliumin sanoina haavoittaa ja parantaa, erottaa sielullisen ja hengellisen ja tuottaa hyvän omantunnon sekä antaa uskonlevon.

Vaan päästä meidät pahasta. Matt. 6:13.

Pahan valta on voitettu Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Maailmassa ei vallitse kahden tasavahvan voiman mittelö, vaan Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Pahan valta ulottuu kristityn elämässä vain siihen saakka, mihin Jumala sen sallii ulottuvan. Pahaa ei siten pidä suurennella eikä pelätä, mutta ei myöskään tule olla sen touhuista liian kiinnostunut. Ylenmääräistä kiinnostusta pahan maailmaan kutsutaan käänteiseksi magiaksi. Pahan radikaalisuus on silti totta, ja ilman Kristusta se voi olla pahimmillaan demonista. Sielunvihollinen
on kuitenkin kukistettu, ja hyvän ja pahan välisen taistelun lopullinen voitto on selvä. Kasteen ja uskon kautta kristitty on Jeesuksen veren suojassa. Koskaan kristitty ei voi olla pahan hengen vallassa. Sellaisesta ei ole ensimmäistäkään esimerkkiä Jumalan sanassa.

Kaupungissa miehet valittavat, haavoittuneet huutavat apua, mutta Jumala ei rukousta kuule. Job 24:12.

Jobin kokemus Jumalan vaikenemisesta on rehellistä tilitystä. Samalla on koko ajan totta, että Jumala kuulee rukoukset aina, poikkeuksetta. Kun hiljaisuus pitenee, ihminen vain hätääntyy ja alkaa kysellä, missä Jumala viipyy. Hädässä on vaikea olla kärsivällinen. Ehkä sinunkin kärsivällisyytesi on lopussa. Olet väsynyt puhumaan pimeyteen. Pikku hiljaa rukous on hiipunut huulille. Job toivoi koettelemustensa keskellä, että kaikki olisi niin kuin ennen, kun Jumala vielä piti hänestä huolen (Job 29:2). Samalla oli koko ajan totta, että hänen tulevaisuutensa oli jo Jumalan suunnittelema. Erämaakausina saamme kaiken kokemamme vastaisesti muistuttaa itseämme, että Kaikkivaltias Jumala on hän, jonka kädessä elämämme kokonaan lepää. Hän kantaa sitä, onhan hän Isämme.

Kaupungissa miehet valittavat, haavoittuneet huutavat apua, mutta Jumala ei rukousta kuule. Job 24:12.

Jobin kokemus Jumalan vaikenemisesta on rehellistä tilitystä. Samalla on koko ajan totta, että Jumala kuulee rukoukset aina, poikkeuksetta. Kun hiljaisuus pitenee, ihminen vain hätääntyy ja alkaa kysellä, missä Jumala viipyy. Hädässä on vaikea olla kärsivällinen. Ehkä sinunkin kärsivällisyytesi on lopussa. Olet väsynyt puhumaan pimeyteen. Pikku hiljaa rukous on hiipunut huulille. Job toivoi koettelemustensa keskellä, että kaikki olisi niin kuin ennen, kun Jumala vielä piti hänestä huolen (Job 29:2). Samalla oli koko ajan totta, että hänen tulevaisuutensa oli jo Jumalan suunnittelema. Erämaakausina saamme kaiken kokemamme vastaisesti muistuttaa itseämme, että Kaikkivaltias Jumala on hän, jonka kädessä elämämme kokonaan lepää. Hän kantaa sitä, onhan hän Isämme.