Kuukausi: heinäkuu 2020

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Fil. 2:5–8.

Ristinteologia on kätkeytymisen teologiaa. Jumalan näyttäytymistä toisenlaisena, mitä hän todellisuudessa on. Jumalan pukeutumista heikkouteen, orjan muodon ottamista, ihmiseksi tulemista ja kuolemista ristillä roiston tavoin. Myös kristitty kokee Jumalan usein toisenlaisena, kuin hän todellisuudessa on. Ja elämän toisenlaisena, kuin mitä se Jumalan lapsena oikeasti on. Jumala tuntuu olevan kaukana ollessaan lähellä, ja hän tuntuu olevan heikko auttaessaan väkevästi.
Kristitty voi kokea elämänsä raskaaksi, tarkoituksettomaksi ja turhaksi, vaikka se on Jumalan hyvässä hallinnassa ja hänen tarkoituksensa täyttämä koko ajan. Ristinteologia on sen jännitteen sanoittamista, joka syntyy Jumalan lupausten ja elämän realiteettien välille. Siihen tutustumisen voi aloittaa lukemalla Psalmeja

Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.” Joh. 6:29.

Uskonto on sitä, että ihminen pyrkii tavoittamaan jumaluuden. Kristillinen usko on Jumalan kumartumista ihmisen luo, Jeesuksen asumista Pyhässä Hengessä omansa sydämessä. Usko Jeesukseen on kokonaan Jumalan lahja. Sitä ei voi ottaa, sitä ei voi ostaa, sitä ei voi vaatia eikä sitä voi käskeä. Se on alusta loppuun Jumalan työtä. Luonnostamme emme Jeesukseen usko emmekä häneen turvaudu, sillä kristillinen usko on mielettömyyttä, hulluutta, tälle maailmalle kauhistus. Siksi on aina Jumalan ihme, kun me huudamme avuksi Jeesuksen nimeä. Jumala on silloin jo liikkunut syvällä sydäntemme kyntömailla. Pyhä Henki itse huutaa meidän henkemme kanssa Herraa avuksi, eikä sitä avuksihuutoa jätetä kuulematta

Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Gal. 3:27.

Kuulun siihen lapsellisten kristittyjen joukkoon, jotka ajattelevat, että kaste suojelee lapsia todellisesti pahalta. Uskon sen selittävän osaltaan myös kansamme historian siunauksellisuutta. Surullista tietysti on, että kastetut liian usein menettävät uskonsa aikuistuessaan ja ajautuvat kauaksi Jumalastaan. Lapsen usko, jota aikuisen silmä ei kykene näkemään, on silti yhtä todellinen kuin aikuisen. Tarkemmin sanoen juuri lapsen usko on malli aikuisen uskolle. Jeesus opetti, että joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin pikku lapsi, ei pääse sinne sisälle (Mark. 10:15). Vanhemmat antavat lapsilleen korvaamattoman lahjan tuomalla heidät kasteessa Jeesukselle. Ja miksi eivät toisi, sillä ”Hän pelasti meidät uudestisyntymisen pesun eli Pyhän Hengen aikaansaaman uudestisyntymisen pesun välityksellä” (Tit. 3:5 sanatarkasti).

Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Gal. 3:27.

Kuulun siihen lapsellisten kristittyjen joukkoon, jotka ajattelevat, että kaste suojelee lapsia todellisesti pahalta. Uskon sen selittävän osaltaan myös kansamme historian siunauksellisuutta. Surullista tietysti on, että kastetut liian usein menettävät uskonsa aikuistuessaan ja ajautuvat kauaksi Jumalastaan. Lapsen usko, jota aikuisen silmä ei kykene näkemään, on silti yhtä todellinen kuin aikuisen. Tarkemmin sanoen juuri lapsen usko on malli aikuisen uskolle. Jeesus opetti, että joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin pikku lapsi, ei pääse sinne sisälle (Mark. 10:15). Vanhemmat antavat lapsilleen korvaamattoman lahjan tuomalla heidät kasteessa Jeesukselle. Ja miksi eivät toisi, sillä ”Hän pelasti meidät uudestisyntymisen pesun eli Pyhän Hengen aikaansaaman uudestisyntymisen pesun välityksellä” (Tit. 3:5 sanatarkasti).

Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Gal. 3:27.

Kuulun siihen lapsellisten kristittyjen joukkoon, jotka ajattelevat, että kaste suojelee lapsia todellisesti pahalta. Uskon sen selittävän osaltaan myös kansamme historian siunauksellisuutta. Surullista tietysti on, että kastetut liian usein menettävät uskonsa aikuistuessaan ja ajautuvat kauaksi Jumalastaan. Lapsen usko, jota aikuisen silmä ei kykene näkemään, on silti yhtä todellinen kuin aikuisen. Tarkemmin sanoen juuri lapsen usko on malli aikuisen uskolle. Jeesus opetti, että joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin pikku lapsi, ei pääse sinne sisälle (Mark. 10:15). Vanhemmat antavat lapsilleen korvaamattoman lahjan tuomalla heidät kasteessa Jeesukselle. Ja miksi eivät toisi, sillä ”Hän pelasti meidät uudestisyntymisen pesun eli Pyhän Hengen aikaansaaman uudestisyntymisen pesun välityksellä” (Tit. 3:5 sanatarkasti).

Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita. Room. 5:19.

Luterilaisessa teologiassa puhutaan siitä, että ihminen on kokonaan syntinen ja kokonaan vanhurskas, ei osin molempia. Ei siis pikkuisen hyvä ja pikkuisen paha, joka yrittää parhaansa ja sallii Jumalan tehdä loput. Ei, vaan ihminen on läpimätä ja tekee syntiä mielellään ja on siihen suorastaan taipuvainen. Vain meissä asuva Pyhä Henki pitää sisällämme asuvan kesytetyn pedon kurissa. Mutta Kristukseen puettuna tämä kokonaan syntinen ihminen on kokonaan autuas, puhdas ja hyvä – Kristuksen ansion tähden. Armo peittää syntiemme paljouden. Epärealistinen käsitys ihmisen olemuksesta, eheydestä, terveydestä ja synnittömyydestä ajaa monet kristityt kipeisiin ahdinkoihin. Onneksi armo laskeutuu niihinkin syvyyksiin ja tuo sinne toivon johtamalla sielun kuulemaan vapauttavaa, ehdotonta evankeliumia.

Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. 2. Tim. 4:3.

Turvalliseksi mutta tasapaksuksi hioutunut länsimainen sielunmaisema avaa mahdollisuuksia yksinkertaisten ja vahvojen totuuksien julistajille. Jos asia on oikea ja ihmiset ohjataan oikeaan suuntaan ja oikeaan suhteeseen kanssaihmisiin ja Jumalaan, se voi olla hyväkin asia. Mutta hengellisten yhteisöjen ongelmana on liian usein vahvojen johtajien halu sitoa ihmiset kristinuskon marginaalisiin totuuksiin ja johtajan omaan persoonaan. Oikean ja väärän hengellisen johtamisen ero on siinä, että raitishenkinen johtaja ohjaa luottamaan Jumalan sanaan ja evankeliumin lupauksiin, katsomaan vain Kristukseen. Hän ei itse halua olla keskiössä, eikä hän tahdo sitoa ihmisiä itseensä eikä sanomaansa velvoittamatta ensin koettelemaan sitä.

On kirjoitettu: – Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Room. 8:36–37.

Jumalan sana, sen evankeliumiin kätketty voima, haastaa ottamaan kantaa. Se ei jätä ulkopuoliseksi. Joko kuultu vaikuttaa uskon, tai sitten se synnyttää paheksunnan. Näin oli alussa ja näin tulee aina olemaan. Evankeliumin tähden kristityt ovat kummajaisia, vaikka eivät tekisi muuta kuin olisivat olemassa. Toiselta vuosisadalta peräisin oleva teos ”Apostoliset Isät” kertoo tuntemattoman kirjoittajan kirjeessä Diognetokselle monia kauniita ja koskettavia asioita kristityistä. Mutta myös sen, että kristittyjä vihataan, vaikka vihaajat eivät osaa edes sanoa vihansa syytä. Evankeliumi vaikuttaa juuri näin; älkäämme hämmästykö, jos itse joudumme sellaista kohtaamaan.

Jo silloin, kun olin Tessalonikassa, te lähetitte minulle avustusta parikin kertaa. En minä tosin teidän lahjojanne tavoittele, toivon vain, että työnne tuottaisi teille yhä enemmän hedelmää. Fil. 4:16–17.

Monen murhe ei ole se, kuinka paljon antaisi omastaan, vaan se, mistä yleensä antaa. Jos murheena on huomisen leipä ja elämä on kamppailua toimeentulosta, voivat kolehtipuheet osua kipeästi. Kun Jumala sanoo, että hän on Herra, meidän Jumalamme, se tarkoittaa, että meidän ajallinen elämämme on lopulta hänen huolensa. Pienten murheiden lisäksi saamme jättää hänelle suuret murheet, kuten terveytemme, läheisemme ja toimeentulomme. Jumala on sitoutunut sanansa lupauksiin, ja niihin saamme vedota. Olosuhteista huolimatta hän täyttää kyllä tarpeemme. Kun erilaiset huolet laskeutuvat harteillemme liian suurina, hän kantaa meidät huolinemme. Joskus saamme myös Kristuksen rauhan seuraksemme, vaikka siihen ei näyttäisi olevan mitään syytä.

Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. Kol. 1:12–14.

Kristitty ei muutu syntiseksi tehtyään syntiä, vaan hän tekee syntiä, koska on syntinen ihminen. Perisynti on myös kristityn todellisuutta, ja uskonelämä on kilvoittelua sen vaikutusta vastaan. Me emme tosin tee sitä enää pelastuaksemme, vaan me vastustamme sitä pelastettuina, kiitokseksi Herrallemme. Meidät on jo siirretty Pojan valtakuntaan. Synnin todellisuus ja Jumalan sanan laki, joka tuomitsee synnin, on silti otettava vastaan sellaisena, kuin se Raamatussa kerrotaan. Samoin on lupa omistaa armon todellisuus juuri niin avarana, kuin se Raamatun sanassa meille julistetaan. Ilman ”häntiä”, ehkä, jos tai mutta -sanoja. Jumalan sanassa vallitsee aina totuuden ja rakkauden tasapaino, lain ja evankeliumin jännite, synnin ja armon toistuvuus. Ei ole yhtä ilman toista.